15.01.2010
Figgjon palkitut astiat esillä It is Norwegian -näyttelyssä
Pohjoismaisesta designista Suomessa tunnetaan parhaiten ruotsalainen ja tanskalainen muotoilu. Nyt on tilaisuus tutustua siihen, millaista suunnittelua vuonojen maa tuottaa.
Teksti Minna Saano Kuvat Johanna Kannasmaa
Norjalaiseen moderniin muotoiluun voi tutustua tammi–helmikuun aikana Galleria Norsussa Helsingissä It is Norwegian -näyttelyssä, jonka avajaisia vietettiin 14.1.2010. Näyttelyn avasi toimitusjohtaja Jan Stavik Norwegian Design Counsilista. Paikalla oli useita muotoilijoita Norjasta ja Suomesta sekä myös Norjan Suomen suurlähettiläs Leidulv Namtvedt.
Näyttelyn taustalla on vuonna 2008 tehty Norjan imagoa kartoittava tutkimus, joka osoitti, ettei norjalaista muotoilua Suomessa juuri tunneta. – Norja on muutakin kuin öljyä, urheilua ja luontoa, joista maa useimmiten tunnetaan. Norjalainen suunnittelu on nyt kansainvälisempää kuin koskaan aikaisemmin ja aika tuntui olevan sopiva sen esittelyyn Suomessa juuri nyt.
– Kansainvälisesti norjalainen muotoilu on herättänyt kasvavaa kiinnostusta. Vuosittain Lontoossa järjestettävä 100 % Norway -näyttely keräsi viime vuonna 12 000 kävijää ja yhteispohjoismainen näyttely eri puolilla Eurooppaa on lisännyt norjalaisen suunnittelun tunnettavuutta. It is Norwegian -näyttelyssä Galleria Norsussa esittäytyy 19 muotoilijaa ja designryhmää. Esillä on valaisimia, astiastoja, keramiikkaa, huonekaluja, vaatteita ja tekstiileitä.
Etukäteen näyttely on herättänyt paljon kiinnostusta. Nyt tietysti jatkossa jännittää, miten näyttely otetaan vastaan. Suomalainen design on vahva, mutta mielestäni norjalainen muotoilu täydentää värikkyydellään ja moniulotteisuudellaan puhdaslinjaista suomalaista suunnittelua, kertoo näyttelyn kuraattori Sari Syväluoma.
Näyttäviä ravintolaposliineja nyt myös kotien kattauksiin
Näyttelyssä on nähtävillä myös Kespron Suomessa edustaman posliinivalmistaja Figgjon neljän suunnittelijan laadukkaita tarjoiluastioita ja kannuja. Figgjon ennakkoluulotonta muotoilua edustavat astiat on suunniteltu erityisesti vaativaan ammattikäyttöön ravintoloihin, henkilöstöravintoloihin ja julkishallinnon toimipisteisiin. Nyt myös kuluttaja-asiakkailla on mahdollisuus hankkia kestäviä, näyttäviä astioita Kodin Ykkösen Yritysmyynnin kautta. Figgjon muotoiluun voi tutustua näyttelyn lisäksi www.kespro.com -sivuilla olevan Astiakuvaston kautta.
It is Norwegian -näyttely on suunnattu muotoilijoille ja muotoiluyrityksille, taidekorkeakouluille, yrityksille ja kuluttajille.
Näyttely on avoinna 15.1.–13.2.2010 osoitteessa Galleria Norsu, Kaisaniemenkatu 9, Helsinki.
Tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin 11–17
Keskiviikkoisin 11–19
Lauantaisin 12–16
Lisätietoja www.norsu.info

Kodin Ykkösen Kaisa Turunen ja Kespron Seija Arhipoff tekevät yhteistyötä, jotta myös kodeissa päästään nauttimaan Figgjon ennakkoluulottomasta muotoilusta.