12.03.2010
Täsmäsuunnitteltuja muotoja Gastro-messuilla
Teksti Minna Saano Kuva Kespro Oy
Kespro esittelee Gastro-messuilla Figgjon kehittämiä ravintola-astioiden uusia ja käytännöllisiä ratkaisuja. Tutustuttavana on muun muassa toivottu teatterilautanen sekä raikas värillinen Seida-sarja.
Figgjo tarttui haasteeseen: se lähti täydentämään tuotevalikoimaansa suomalaisten asiakkaiden toiveiden mukaisesti. Toiveet ovat konkretisoituneet uusiksi muodoiksi ja väreiksi, ja nyt näihin uunituoreisiin toiveratkaisuihin pääsee ensimmäistä kertaa tutustumaan Kespron asiantuntijoiden opastamana kevään Gastro-messuilla.
Täydellinen leivoskahvilautanen
Kun buffetkäyttöön suunniteltu Ellipse-lautanen tuotiin markkinoille, herätti se innostusta monipuolisuutensa ansiosta. Ellipse toimii niin liemikulhon, dippikupin kuin kahvi- ja teekupinkin sekä tarjottavien kanssa.
Ellipsen rinnalle monet asiakkaat toivoivat samanlaista, mutta pienempää lautasta, jota voisi käyttää tarjoiltaessa leivoskahveja pieniin pöytiin. Tarkoitukseen kehitettiin oivallisen kokoinen upouusi teatterilautanen, joka nyt lanseerataan Gastro-messuilla.
– Samoin kuin Ellipse, on teatterilautanenkin monipuolinen, ja sitä voi käyttää monenlaisissa tilanteissa, ei pelkästään leivoslautasena. Siitä voi tarjota pientä purtavaa salsan kanssa tai hedelmiä vaniljadipin kera, mitä vain kukin keksiin, ideoi Kespron tuotepäällikkö Arhipoff.
Punaista, sinistä ja vihreää
Asiakkaiden puolelta lähti Figgjolle toinenkin toive: selkeästi erotettavat lautaset. Vanhusten ja dementikkojen on sellaisista helpompi hahmottaa, missä ruoka on.
– Tarkoitukseen on nyt valmistettu väriraidallinen Seida-astiasarja, kertoo Arhipoff.
Seida on tehty Figgjon 35-sarjaan, joka valmistetaan tästedes 15 prosenttia entistä kevyempänä. Uudet, kuuden kappaleen pakkauskoot tekevät eri värien ostamisen helpoksi, joten astiastosta saa raikkaan värisekoituksen vaikka henkilöstöravintoloiden ruokailijoiden piristykseksi.

Tervetuloa Kespron osastolle 6g35!
Näyttäviä kattauksia, uusia ideoita Messuilla on uutuustuotteiden lisäksi nähtävillä Figgjon astioilla tehtyjä kattauksia. Osassa on käytetty perinteisiä malleja, osassa uutuuksia. Kattausvaihtoehdoilla halutaan tarjota asiakkaille vinkkejä ja ideoita siitä, miten saadaan näyttäviä ja toimivia kokonaisuuksia yhdistelemällä eri sarjojen astioita keskenään.
– Tervetuloa tutustumaan uutuuksiimme ja kattauksiimme messuosastollemme 6g35, ja suunnittelemaan itselle parhaiten sopivia ratkaisuja, toivottaa Seija Arhipoff.
Kespron uuteen Astiakuvastoon voit tutustua kotisivuillamme Esitteet ja julkaisut -osiossa.