Kespro työnantajana
Kespro on HoReCa-alan johtava tukkukauppa Suomessa. Tavoitteenamme on olla myös palvelualan halutuin valtakunnallinen työnantaja.
Kilpailukykymme perustana ovat osaavat ja innostuneet ihmiset. Varmistamme henkilöstömme osaamisen kehittämisen oikealla rekrytoinnilla ja henkilöstön jatkuvan koulutuksen avulla. Arvostamme osaamisessa asiakaslähtöisyyttä, palvelualttiutta, hyviä myynti- ja neuvottelutaitoja sekä jämäkkää ja esimerkillistä esimiestyöskentelyä.
Kespro tarjoaa monia mielenkiintoisia työtehtäviä, joissa on mahdollisuus kehittyä ja kehittää itseään, kasvaa uusiin työtehtäviin. Kesprolaisilla on käytössään myös koko Kesko-konsernin sisäiset rekrytointimarkkinat.
Henkilökuntamme kuuluu koko Kesko-konsernin henkilökuntaetujen piiriin. Tällaisia etuja ovat mm. ostoedut määrätyistä K-ryhmän liikkeistä, lakisääteistä kattavampi työterveydenhuolto ja työkyvyn ylläpitämiseksi järjestetyt liikuntapalvelut.
Hae meille töihin!