
Huhtikuu 2020 Vihannestukku Kesprossa
Tarjolla on parsaa, kevätsesongin kasviksia ja kukkia – poikkeusolosuhteista huolimatta.
Julkaistu
Teksti
Kespro
Huhtikuu ei ole koskaan alkanut (ravintola)maailmassa näissä tunnelmissa ja olosuhteissa kuin nyt, vuonna 2020. Suomessa, kuten lähes kaikkialla maailmassa, vallitsee koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi asetettu poikkeustila, joka vaikuttaa arkeen merkittävästi kaikkialla.
Ravintoloiden aukiolo on sallittu tämänhetkisen tiedon mukaan vain take away -annosten myymistä varten aina 31.5.2020 saakka. Välttämättömien toimialojen sekä tiettyjen oppilaitosten ruokalat saavat jatkaa toimintaansa, mutta moni lounasravintolakin on joutunut sulkemaan ovensa, sillä kaikki mahdollinen opiskelu ja työ tapahtuu etänä kodeista käsin ainakin 13.4.2020 saakka. Lisäksi Suomen kansalaisten liikkumista ja kokoontumista on rajoitettu ja uusia rajoituksia on odotettavissa, mikäli tartuntatapausten määrä jatkaa kasvuaan.
Osassa ravintoloissa on ideoitu uusia ja innovatiivisia toimintatapoja liiketoiminnan jatkamisen turvaamiseksi, mutta paikoitellen asiakaskadon aikaansaama tukala tilanne on aikaansaanut sen, että henkilökuntaa on jouduttu lomauttamaan ja osassa tapauksia ravintoloita on jouduttu jopa sulkemaan.
Vihannestukku Kesprossa – yhdessä muiden Kesprolaisten kanssa – teemme kaikkemme, jotta voimme olla asiakkaillemme avuksi tässä ennennäkemättömän haastavassa tilanteessa sekä siitä elpymisessä parhaalla mahdollisella tavalla.
Koronaviruksen vaikutukset Vihannestukku Kespron toimintaan
Valitettavaa on, että koronaviruksen vaikutukset ulottuvat kaikkialle, eikä kukaan osaa sanoa, mihin tilanne johtaa ja millä aikataululla. Seuraamme tilanteen kehittymistä aktiivisesti ja arvioimme asiakkaidemme kanssa yhdessä ravintoloiden tulevaa asiointiastetta.
Optimoimme ravintoloille toimitettavia kuormia ja tilausrytmiä uuteen tilanteeseen sopivaksi ja tiedotamme ajantasaisesti poikkeustilanteen kehittymisestä niin Kespron henkilöstön toimesta kuin verkkosivustollamme osoitteessa www.kespro.com.
Koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi tehdyt toimenpiteet saattavat vaikuttaa hetkittäin myös esimerkiksi valikoimamme laajuuteen, tiettyjen tuotteiden saatavuuteen sekä paikallisten noutotukkujemme aukioloihin. Ajantasaisen valikoiman saat selville Kespronetistä, asiakaspalvelusta tai kysymällä omalta myyjältäsi. Noutotukkujen poikkeusaukioloajat näet täältä.
Lisäksi julkaisemme Viikon hevivinkki -kirjoitussarjaa poikkeusaikana harvennetusti. Luvassa on kuitenkin muun muassa raikkaita ideoita lisukelistan uudistamiseen sekä vinkkejä ruokalistan klassikoiden päivittämiseen. Tarkkaile siis sivustoamme sekä sosiaalisen median kanaviamme aktiivisesti!
Täältä löydät aiemmin ilmestyneet Viikon Hevivinkki -kirjoitukset.
Kevät 2020 satokausikasvisten ja -kukkien näkökulmasta
Kasvisten näkökulmasta tarkasteltuna kevät 2020 on edennyt tavanomaiseen tapaan:
- Tuontikuorman kasviksista monen alkuperämaa on jo siirtynyt Hollantiin, joka sijaitsee lähempänä Suomea kuin Espanja, jossa valtaosa kasviksista kasvaa ja lastataan tuontikuormaan talvikauden aikana.
- Kotimaisia viime syksynä poimittuja varastokasviksia on jäljellä vaihtelevasti: väriporkkanat pääsivät loppumaan ja pian lopussa ovat myös palsternakat, mutta perunoita, porkkanaa ja juurikkaita riittää kotimaisena vielä toistaiseksi. Mikäli varastot loppuvat ennen uutta satoa, alkuperämaa siirtyy hetkellisesti ulkomaille. Ajantasaisen alkuperämaatiedon saat aina tilauskanavasta, asiakaspalvelusta tai viikoittain julkaistavalta valikoimalistaltamme.
- Vihannestukun lavoja täydentävät tutut kevätkauden sesonkikasvikset kuten uuden sadon paprikat ja retiisit. Lähiviikkojen aikana odotetaan myös ensimmäisiä uuden sadon perunoita!
- Omasta kukkavalikoimastamme löydät niin narsissit, tulppaanit kuin pääsiäisteemaiset istutukset! Tarkista ajantasainen kukkavalikoimamme tilauskanavasta, omalta myyjältäsi tai listauksesta tämän kirjoituksen lopusta.
- Huhtikuu on kiistatta parsojen parasta aikaa! Tänä keväänä löydät valikoimastamme vihreää parsaa nipuittain ja 4 kg:n laatikossa. Erillistilauksesta saat lisäksi valkoista parsaa joko 5 kg:n laatikossa tai valmiiksi kuorittuna! (Tarkista tilaustiedot listauksesta alta.)
Lisää parsa-aiheisia kirjoituksia löydät täältä:
Sesongissa huhtikuussa
- Parsa vihreä 500g 16-20mm ES 1lk SAP: 21204503 // Sesongissa
- Parsa vihreä 16-22mm Espanja 1lk (ME: 4kg) SAP: 20733683 // Sesongissa
- Erillistilauksesta: Parsa valkoinen 20-28mm Hollanti 1lk ME 1 LTK (5 KG) SAP: 21196662
- Erillistilauksesta: Kuorittu valkoinen parsa 2,5KG SAP: 21691693
- Latva-artisokka ES/IT 1lk SAP: 21174459 // Näyttävä ja hienostunut sesonkikasvis
- Munakoiso graffiti 1lk NL/ES SAP: 21510021 // Uutuus!
- Retiisi 1kg Hollanti 1lk SAP: 20883995 // Sesongissa
- Paprika punainen NL/BE 70+ 1lk SAP: 20834722 // Uutta Hollannin satoa
- Paprika keltainen NL/BE 70+ 1lk SAP: 20834723 // Uutta Hollannin satoa
- Paprika vihreä NL/BE 70+ 1lk SAP: 20834238 // Uutta Hollannin satoa
- Paprika oranssi NL/BE 70+ 1lk SAP: 20834724 // Uutta Hollannin satoa
- Juicy Salaatti 125g Suomi SAP: 21677152 // Rapea ja kestävä jääsalaatti
- Menu Salaattisekoitus 1kg SAP: 20243430 // Pesty ja käyttövalmis!
Huhtikuun kukkavalikoima
- Ruusunippu 40cm 10kpl NL SAP: 21685147
- Ruusunippu 50cm 7kpl Ecuador SAP: 21673315
- Oksaneilikka 10 kpl SAP: 21673254
- Eucalyptys-oksa NL SAP: 21688649
- Sidottu kimppu valkoinen NL SAP: 21672651
- Puuvillanoksa NL SAP: 21673256
- Tulilatva värimix 12 cm FI SAP: 21688086
- Krysanteemi 12 cm FI SAP: 21688071
- Ruukkunarsissi 12 cm FI SAP: 21685256
- Mehiruusu-tulilatva istutus NL SAP: 21688469
- Tulilatva istutus NL FI SAP: 21688470
- Orkidea 12 cm 2-vana värimix NL SAP: 21672665
- Tulppaani mix 10cm FI SAP: 21688259
- Gerbera mix 12cm SAP: 21688642
- Lankaköynnös 11 cm NL SAP: 21688376
- Rohtoaloe lime-ruukussa NL FI SAP: 21688458
- Muratti NL FI SAP: 21688662
- Sypressi Wilma 14 cm pyramiidi NL FI SAP: 21688658
- Tyräkki 17 cm NL FI SAP: 21688661
- Kuivattu jänönhäntä nippu NL SAP: 21673259
Vihannestukku Kespro tukee ravintoloita kannattavien ja vastuullisten hedelmä- ja vihanneshankintojen tekemisessä sekä kasvisten aiempaa monipuolisemmassa hyödyntämisessä ympäri vuoden. Kespro.com-verkkosivuilla julkaistavassa Tuoreimmat terveiset Vihannestukusta -kirjoitussarjassa kerrotaan kuukausittain satokauden parhaista tuotteista, sesongeista sekä valikoiman uutuuksista. Lisäksi saat kirjoituksista ajankohtaista inspiraatiota ja ideoita tarjontaan!
Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.
Tule asiakkaaksiAsiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.
Tilaa Kespronetistä