Tuoreimmat terveiset Vihannestukku Kesprosta: marraskuu 2020

Marraskuun parhaat sesonkikasvikset, tuoreimmat hevi-ideat ja trendit sekä ajankohtaisia uutisia Vihannestukku Kesprosta.

Julkaistu

Kuten edellisessä lokakuun kirjoituksessa lupasimme, marraskuun kirjoitus omistetaan juureksille. Syy siihen ei ole ainoastaan se, että juuresten kotimaisuusaste, saatavuus ja hintapiste ovat juuri nyt erinomaisella tasolla vaan ennen kaikkea se, että niiden avulla ruokiin on helppo saada mielettömän upeita makuja, värejä ja tekstuureita.

Kokosimme tähän kirjoitukseen inspiroivia juuresvinkkejä niin illallistarjontaan kuin lounaalle sekä osaksi muuta tarjontaa. Osa vinkeistä toimii takuulla myös pikkujoulu- tai joulukattauksissa – niidenkin aika kun lähenee päivä päivältä!

Vaikka fokus on juureksissa, mukana on tälläkin kerralla myös kattava listaus sesonkikasviksista. Listaus löytyy kirjoituksen lopusta.

Lisää juureksia talven ruokalistalle – viisi uutta ideaa!

Vihannestukku-Kespro-juurikkaat2019

1) Paahdettua ja marinoitua keltajuurta (tai punajuurta), lehtikaalta ja mozzarellaa

keltajuuri ja punajuuri paahdettuna

Pinnalta rapeaksi ja sisältä ihanan pehmeäksi paahdettu keltajuuri (tai punajuuri) on jo itsessään kaunista ja mahtavan herkullista – varsinkin, kun paahtamisen jälkeen marinoit keltajuuret kevyesti paahdetulla sitruunalla ja timjamilla maustetulla vinegretillä.

Vielä kun yhdistät keltajuuret parmesanilla, mustalla valkosipulilla ja pähkinäöljyllä maustettuun lehtikaaliin sekä pehmeäntäyteläiseen mozzarellaan, kokonaisuus on upea ja kelpaa vaikka illallisravintolassa tarjottavaksi alkuruoakana tai lisukkeena. Raaka-aineet sopivat hyvin myös lounaalle esimerkiksi osaksi salaattitarjontaa.

Hevi-tilauslistalle:

  • Keltajuuri 1kg Suomi 1lk SAP: 21640992
  • Punajuuri 1kg FI 1lk SAP: 21658222
  • Punajuuri Suomi 1lk (5kg) SAP: 20804751
  • Raitajuuri 1kg Suomi 1lk SAP: 21640991
  • Menu tuore Timjami 70g Suomi SAP: 21691542
  • Musta kuorittu valkosipuli 80g ES 1lk SAP: 21070423
  • Sitruuna 1kg 53-67mm ES 1lk SAP: 21402028

punajuuri ja keltajuuri viipaleina

VINKKI! Valitse valmiiksi kuorittu Menu punajuurilohko, kun haluat säästää työtä ja sotkua!

  • Menu Punajuurilohko 1kg SAP: 21706790

Menu punajuurilohko 1kg

2) Kanelilla, ruskealla sokerilla ja pecorinolla maustetut paahdetut palsternakat

palsternakka paahdettu

Usko tai älä, kaneli ja ripaus sokeria tekevät uunissa makutaikoja myös palsternakalle. Älä unohda hienoksi raastettua pecorinoa! Tarjoa paahderut palsternakat leikkuukoosta riippuen lisukkeena tai osana salaattitarjontaa.

Hevi-tilauslistalle:

  • Palsternakka 1kg Suomi 1lk SAP: 21046533
  • Palsternakka pesty Suomi 1lk (5kg) SAP: 20804754

VINKKI! Marinoi valmiiksi kypsät palsternakkapalat esimerkiksi pestolla, lisää joukkoon paahdettuja siemeniä ja rucolaa ja lisää osaksi sesongin salaattipöytää!

  • Menu Kypsä palsternakkapala 2,5kg SAP: 21291686

3) Hyödynnä juuressosekeittoijen potentiaali ja erotu muista!

keittoannos lautasella puuleikkuulaudan päällä

Erotu muista, jätä muistijälki ja hemmottele asiakkaitasi tarjoamalla uudistuva ja inspiroiva juuressosekeittotarjonta. Hae ideoita muiden maiden keittiöistä ja kokeile rohkeasti uusia makuyhdistelmiä. Muista myös lisukkeet ja koristeet!

Vaikka ominaisuuksiensa ansiosta juuressosekeitot toimivat mahtavasti lounaalla, saa niistä helposti vaativampaankin tarjontaan sopivia.

Miltä kuulostaisi illallistarjonnassa esimerkiksi kuohuviinillä ja pehmeän aromaattisella mustalla valkosipulilla aateloitu maa-artiskokkakeitto? Lounaalla kokeiluun kannattaa ottaa ainakin upea punasävyinen kookosmaidolla mehevöitetty ja chilillä särmitetty punajuurisosekeitto sekä tahinilla, kanelilla ja paahdetulla appelsiinilla maustettu porkkanasosekeitto.

Tilauslistalle:

  • Maa-artisokka 1kg Suomi 1lk SAP: 20885617
  • Musta kuorittu valkosipuli 80g ES 1lk SAP: 21070423
  • Punajuuri Suomi 1lk (5kg) SAP: 20804751
  • Porkkana 5kg pesty Suomi 1lk (5kg) SAP: 20328430
  • Appelsiini Valencia EG/RSA 40-65 1lk SAP: 20989116

VINKKI! Voit valmistaa sosekeitot juureksista alusta alkaen, mutta erityisesti kiireessä kannattaa pitää mielessä myös käyttövalmiit Menu juuressoseet!

  • Menu Porkkanasose 1,5kg SAP: 21428262
  • Menu Punajuurisose 1,5kg SAP: 21428261
  • Menu Bataattisose 1,5kg SAP: 21428260
  • Menu Lanttusose 1.5 kg SAP: 21463879
  • Menu Maa-artisokkasose 1,5 kg SAP: 21463880

Käyttövalmiit Menu-juuressoseet laseissa

Täyteläiset, lämpimät, samettisen pehmeät ja upean sävyset juuressosekeitot lukeutuvat monien suosikkeihin talviaikana. Ja mikä ravintolaliiketoiminnan kannalta parasta: niiden raaka-aineiden maku, laatu, saatavuus, ja hinta on erittäin hyvällä tasolla ja niistä saatava kate kohdallaan. Myös niiden valmistaminen käy vaivatta!

4) Selleripyree = sesongin himotuin lisuke!

Kasvisannos - ruusukaalia ja selleripyrettä

Huolella valmistettu selleripyree sulaa suuhun, mutta teet siitä juuri oman versiosi? Voisiko sinun ravintolasi asiakkaiden uusi suosikki olla joku näistä:

  1. Ruskistetulla voilla aateloitu selleripyree
  2. Päärynällä ja mustapippurilla maustettu selleripyree
  3. Mascarponella ja sampanjalla maustettu selleripyree

Hevi-tilauslistalle:

  • Selleri pesty Suomi 1lk SAP: 20819128
  • Päärynä Xenia Hollanti 75/80mm 1lk SAP: 21726253

5) Punajuuripastassa on sesongin hittiannoksen ainesta

punajuuri pasta

Lisukkeiden kera niin ulkonäkönsä kuin makuelämyksensä osin taideteosta muistuttava punajuuripasta on syksyn suosikki.

Pasta saa ylleen näyttävän, ruskistetussa voissa kuullotetuista sipuleista ja punajuurisuikaleista valmistetun kastikkeen, jonka makumaailmaa voi virittää loputtomasti ravintolan tyylin mukaan.

Menu punajuurisuikale 1kg Monikäyttöinen Menu Punajuurisuikale 1kg (SAP: 21706791) säästää hurjan määrän työtä keittiössä. Kokeile, ihastu ja ihastuta asiakkaasi!

Perusreseptissä pastan maustavat suola, pippuri, muskottipähkinä ja hunaja, mutta ihanaa makua saat, kun lisäät joukkoon balsamicoetikkaa ja yrttejä kuten salviaa, basilikaa tai timjamia. Vaihtoehtoisesti voit kokeilla vivahteikasta makua ja lempeää lämpöä tuovaa harissaa tai pikanttia chiliä.

Punajuuripastan esillepanoa ja lisukkeita vaihtelemalla se sopii tarjottavaksi niin lounaalla kuin illallisella. Juustoista erityisen hyvin punajuuripastan kanssa sopivat aura, feta ja vuohenjuusto – joko muruna, moussena tai palana – mutta muitakin yhdistelmiä kannattaa kokeilla. Tuoreet yrtit ja/tai versot viimeisetelvät annoksen.

Hevi-tilauslistalle:

  • Menu Punajuurisuikale 1kg SAP: 21706791

punajuuriviipaleet sydän

Sesongissa marraskuussa

Kotimaisten juuresten lisäksi Vihannestukun lavoilla komeilevat upeita tuontituotteita niin Espanjasta kuin muualta sieltä, missä kasvisten kasvuolosuhteet ja sen myötä maku, laatu ja hintapiste ovat parhaimmillaan.

  • Porkkana violetti 1kg Suomi 1lk SAP: 21658220
  • Porkkana keltainen 1kg Suomi 1lk SAP: 21658221
  • Mustajuuri 1kg Belgia 1lk SAP: 21646132
  • Bimi Varsiparsakaali 500g Espanja SAP: 21734537
  • Varsiparsakaali violetti 500g Espanja SAP: 21734555
  • Kukkakaali violetti 3kpl 1lk FR/NL/BE SAP: 21653531
  • Kukkakaali Oranssi 3kpl 1lk FR/NL/BE SAP: 21653532
  • Romanesco kukkakaali 1lk FR/NL/BE SAP: 21654295
  • Butternut myskikurpitsa PT/ES 1lk SAP: 21337235
  • Kirsikkatomaatti makea irto 4kg NL 1lk SAP: 21713545

klementiini

Muista myös ihanat sesongin hedelmät!

  • Kaki Espanja 1lk SAP: 21725922
  • Viikuna IL/BR/PE/TR 1lk SAP: 21411688
  • Päärynä Xenia Hollanti 75/80mm 1lk SAP: 21726253
  • Päärynä Conference Hollanti 65/70mm 1lk SAP: 20795871
  • Satsuma Okitsu 1xx2 ES 1lk SAP: 21192957
  • Klementiini Arrufatina Espanja 1XX-2 1lk SAP: 20008641

Näiden hevi-vinkkien ja ideoiden myötä toivotamme kaikille kasvisrikasta ja tunnelmallista marraskuuta!

Tuorein terveisin

Vihannestukku Kespron tiimi

Vihannestukku Kespro tukee ravintoloita kannattavien ja vastuullisten hedelmä- ja vihanneshankintojen tekemisessä sekä kasvisten aiempaa monipuolisemmassa hyödyntämisessä ympäri vuoden. Kespro.com-verkkosivuilla julkaistavassa Tuoreimmat terveiset Vihannestukku Kesprosta -kirjoitussarjassa kerrotaan kuukausittain satokauden parhaista tuotteista, sesongeista sekä valikoiman uutuuksista. Lisäksi saat kirjoituksista ajankohtaista inspiraatiota ja ideoita tarjontaan!

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä