Street Food Factory – Torilla tavataan taas!

Hampurilaisravintola Street Food Factoryn myyntivaunu The Van parkkeeraa taas tulevana kesänä Kotkan seudun tapahtumiin ja torille.

Julkaistu

Teksti

Eeva Ylitalo

Kuvat

Johannes Wiehn

Kun kotkalainen Street Food Factory valittiin viime kesänä Vuoden paras hampurilaisravintola -yleisöäänestyksen voittajaksi, suosio räjähti. ”Silloin teho nousi noin 400 prosenttia volyymissa ja annosmäärissä. Miehitystä ei ollut ehditty mitoittaa tuon mukaan”, kertoo yrittäjä Juuso Olli. Viime kesän megasuosiosta on otettu opiksi, tänä vuonna katuruokaa tarjoillaan kotkalaisena käsityönä entistä paremmilla suunnitelmilla.

MN 2 24 Street Food Factory 2 1500 Street Food Factory sijaitsee Kotkan Hovinsaaressa. Kuvassa Single Smash ja ranskalaiset.

Street Food Factory on vuonna 2020 perustettu yritys, jolla on ympärivuotisesti toimivan kivijalkaravintolan lisäksi myyntivaunu The Van, jonka voi bongata kesäisin alueen tapahtumista ja Kotkan kauppatorilta. Kivijalkaravintolassa kuullaan myös paikallista bändien keikkoja säännöllisen epäsäännöllisesti.

Juuso Ollin lisäksi yritystä pyörittävät Vili Mäenpää, Vesa Sjöblom ja Tuomo Koskinen. Juusolla, Vesalla ja Tuomolla on kokkitausta, Vili puolestaan tuo yritykseen juomapuolen osaamista. Kaikkiaan The Van ja Street Food Factory työllistävät kesäsesongilla noin 15 ihmistä.

Burgereita käsityönä

Viime kesä tarkoitti yrittäjille lähes ympäripyöreitä työpäiviä. Vauhtia riitti aina koulun alkuun asti, eikä vapaapäiviä ehtinyt pitää. Tänä vuonna kesäsesonkiin lähdetään paremmin valmistautuneena. Jo kevään aikana pohditaan, missä tapahtumissa The Van on mukana. Lisäksi rekrytoidaan tarpeeksi henkilökuntaa, jotta kesään rasitus jakaantuisi tasaisemmin. Myös aukioloajat mietitään toimiviksi.

”Kesällä pyrimme olemaan torilla joka päivä. Aikataulut ovat muutenkin kesällä laajemmat, ja viikonloppuisin olemme auki pidempään”, Olli sanoo. Kivijalka taas pysyy maanantait ja tiistait kiinni, jolloin yrittäjille jää aikaa briossisämpylöiden leipomiseen ja esivalmisteluun.

Parhaillaan käynnissä on kesämenun suunnittelu ja siihen liittyvät tilaushankinnat. Street Food Factoryn klassikkotuotteet, Double Smash ja Single Smash, ovat olleet listalla ravintolan alkuajoista lähtien, ja ne pitävät edelleen pintansa bestsellereinä. Niiden oheen pohditaan kesäksi myös hieman raikkaampia makuja.

”Kaikkea ei voi ennakoida, mutta aika paljon kuitenkin. Työhyvinvointi ja jaksaminen ovat meillä tärkeässä roolissa”, Juuso Olli sanoo. ”Meillä on nyt näpeissä jotain poikkeuksellista. Jotain on siis tehty oikein”, Olli sanoo.

Vuoden paras burgeri -äänestyksen järjestivät Burger Lovers Finland ja Foodora.



Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä