Juhlava mansikkamoussekakku

Mansikkakakku, joka henkii menneiden aikojen tunnelmaa, sopii mainiosti tarjottavaksi joko jälkiruoaksi tai koristamaan vitriiniä. Mansikkamoussetäytteensä ansiosta se tarjoaa vaivattoman ja nykyaikaisen vaihtoehdon perinteisen kermakakun rinnalle.

Julkaistu

Ainekset

  • 500 g 
    maustamaton tuorejuusto
  • 500 g 
    Menu Vispikerma
  • 300 g 
    vaahtoutuva vaniljakastike
  • 200 g 
    hienoa sokeri
  • 500 g 
    Menu Mansikkasose
  • 10 kpl 
    liivate

Valmistus

1. Vaahdota vaniljakastike ja erikseen tuorejuusto, kerma ja sokeri.

2. Liota liivatteita kylmässä vedessä noin kymmenen minuutin ajan. Lämmitä puolet mansikkasoseesta ja lisää valutetut, liotetut liivatteet. Lisää loput mansikkasoseet ja sekoita. Yhdistä vaahdot keskenään ja nostele ne mansikka- soseen joukkoon.

3. Tee sokerivesi esimerkiksi kiehauttamalla yksi osa sokeria ja kolme osaa vettä, lisää halutessasi vielä yksi osa mansikkasosetta.

4. Vuoraa kakkupohjaa suurempi astia kelmulla ja laita kerros kakkupohjaa astian pohjalle. Kostuta kakkupohja sokerivedellä.

5. Nostele täytettä kostutetun kakkupohjan päälle. Lisää uusi kakkupohjaviipale ja toista.

6. Anna kelmutetun moussekakun hyytyä jääkaapissa. Voit myös pakastaa kakun ja antaa sen sulaa jääkaapissa yön yli ennen viimeistelyä.

7. Poista kakku kelmusta ja siisti reunat. Asettele marjoja kakun päälle ja viimeistele hyytelösokerista valmistetulla kiilteellä.

8. Viimeistele kakku kermavaahdolla pyörivän kakkutelineen päällä.

9. Koristele kakun reunat esimerkiksi paahdetuilla manteliviipaleilla, kuivatuilla marjajauheilla sekä syötävillä kukilla.

10. Tarjoa!

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä