Ansaintaa laadulla – artesaanilimonadit ja jäätee

Kupliva, ravintolan oma limonadi ja itse maustettu jäätee luovat laatumielikuvaa hellepäivien juomatarjonnassa.

Julkaistu

Kesäiset limonadit

Resepti: Talon sitruunalimonadi

Talon sitruunalimonadi syntyy vain muutamasta yksinkertaisesta, edullisesta raaka-aineesta. Vinkki! Talon limonadilla on mahdollisuus tehdä lisämyyntiä ja lisää katetta.

Valmista näin:

  1. Tee sokeriliemi mittaamalla kilo sokeria ja kaksi litraa vettä kattilaan.
  2. Kuumenna sekoittaen, kunnes sokeri on liuennut. Jäähdytä sokeriliemi huoneenlämpöiseksi.
  3. Purista 4–5 luomusitruunasta mehu ja siivilöi se kannuun. Lisää sokeriliemi ja sekoita.
  4. Laimenna limonadi ennen tarjoilua vedellä tai kivennäisvedellä (1 osa juomaa / 4 osaa vettä tai kivennäisvettä).

Resepti: Fresh lemonade

  • 10 g sitruunamehu
  • 200 g soodaa tai kuplavettä
  • mintunlehtiä
  • sitruunaviipaleita
  • jäitä

Valmista näin:

Kaada ainekset lasiin, ja sekoita kevyesti.

Virkistävä jäätee

Jääteetä voi maustaa erilaisilla hedelmillä, marjoilla tai yrteillä. Makua ja raikkautta saadaan lisäämällä tuoretta minttua kannuun haudutuksen yhteydessä. Kylmähaudutettuun teehen sitruunamehun hapokkuus tuo täyteläisyyttä ja parantaa juoman säilyvyyttä.

Jäätee valmistetaan yleensä Ceylonin teestä, mutta kaikki teelaadut sopivat jääteeksi. Oli kyseessä sitten musta, vihreä, valkoinen tai maustettu tee ja rooibos – vaihtelua juomaan saadaan helposti vain vaihtamalla teelaatua. Jäätee maustetaan tavallisesti mintulla, sitruunalla tai limetillä ja makeutetaan sokerilla. Kalorittoman vaihtoehdon saa käyttämällä makeutusjauhetta.

Resepti: Jäätee

Kylmähaudutus eli "cold brew" on kenties yksinkertaisin tapa valmistaa jääteetä.

  • vettä
  • teelehtiä

Valmista näin:

  1. Mittaa vesi ja teelehdet (1 l vettä / 2 rkl teelehtiä) isoon kannuun ja anna hautua yön yli jääkaapissa.
  2. Kannullinen kylmää ja raikasta jääteetä on valmista juotavaksi heti aamulla.
  3. Kylmähaudutettu jäätee makeutetaan sokeriliemellä.

Resepti: Ruusunmarjajäätee

Houkuttelevat smoothiet

Smoothie sisältää kaiken tarpeellisen. Kun pirtelöön lisätään jäätelöä, smoothiessa käytetään nesteenä esimerkiksi jogurttia, piimää, maitoa tai mehua. Smoothiet ovat maistuvia, terveellisiä ja nopeita valmistaa. Toisin sanoen ne ovat täydellisiä, kun vitriiniin kaivataan raikkaita ja helposti mukaan otettavia välipalatuotteita.

Resepti: Puolukka-kaurasmoothie

Valmista näin:

Laita raaka-aineet blenderiin ja soseuta. Jos tarjoilet smoothien heti, voit pehmentää kaurahiutaleet sokerivedessä tai maidossa jo etukäteen.

Resepti: Banaani-lattesmoothie

Valmista näin:

Soseuta ainekset blenderissä ja tarjoile.

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä