Hurmaa trendikkäillä take away -annoksilla

Tulevaisuuden ruokalistalta löytyy vastuullisia annoksia, joilla on tarina kerrottavanaan! Ammenna vastuullista inspiraatiota omiin annoksiisi alta ja hurmaa asiakkaasi.

Julkaistu

Teksti

Upfield

Suomalaiset ovat päässeet noutoruoan makuun ja sen suosio kasvaa edelleen. Yhdistämällä take awayn ja kasvisruoan kysynnän kasvun, olet varmasti ajan hermolla. Kasvisruoka ei ole enää vain vegaanien villitys, vaan kiehtoo kasvavassa määrin myös muita hyvän ruoan ja terveellisyyden ystäviä. Lähivuosien kuluttajakysyntä keskittyykin yhä enemmän terveellisyyteen, vastuullisuuteen ja kasvipohjaisiin ruokiin - erilaisten kasviproteiinituotteiden osuus lautasillamme lisääntyy vauhdilla.

Suosion kasvu on helppo selittää, sillä kasviksista saa monipuolista ja maittavaa ruokaa niin aterian alkuun kuin pääruoaksi ja taipuvatpa kasviherkut myös jälkiruoiksi. Herkullisuuden lisäksi kasvisruokaan liitetään ympäristöystävällisyys, keveys ja terveellisyys, jotka kaikki korostuvat tämän päivän ruokatrendeissä.

Mutta kasvis- tai vegaaniruoan ei todellakaan tarvitse olla vain terveellistä – kuluttajat haluavat yhtä lailla maukasta ”roskaruokaa”, ”lohturuokaa” ja ”mättöä” myös kasvisversioina. Testaa vaikka alla olevia ideoita, jotka soveltuvat niin pöytiin tarjoiltaviksi kuin take away -annoksiksi.

Uuuuuh mami! burger

Upfield / Uuuuuh mami Burger Kasvis | sis. kananmunaa ja gluteenia | 10 hengelle

Pikkelöity violetti kiinankaali

  • 300 g Violetti kiinankaali
  • 100 g Maille Punaviinietikka
  • 100 g Sokeri
  • 100 g Vesi
  • 3 g Suola

Irrota kiinankaalin lehdet ja grillaa nopeasti molemmilta puolilta. Kiehauta loput ainekset ja jäähdytä. Lisää kiinankaalin joukkoon ja anna maustua 12 tuntia.

  • 200 g Osterivinokas HELsieni kaupunkiviljelty
  • 60 ml Oliiviöljy

Revi sienet sopivan kokoisiksi ja paista pannulla rapeiksi ja kullanruskeiksi.

Vinkki: Ota sienistä syntyvä ylimääräinen neste talteen ja käytä esimerkiksi ramen-liemen maustamiseen.

  • 10 kpl Briossisämpylä
  • 10 kpl The Vegetarian Butcher Raw NoBeef Burger
  • 20 kpl Violife Cheddar
  • 300 g Rydberg´s Tryffelimajoneesi
  • 50 g Silmusalaatti

Paahda sämpylät kullanruskeiksi. Paista pihveihin hyvä pinta ja sulata juusto päälle. Laita kanteen ja pohjaan majoneesia. Täytä burgerit pikkelöidyllä kiinankaalilla, osterivinokkailla, Raw NoBeef Burger -pihvillä ja silmusalaatilla.

Poutine

Upfield / Poutine Vegaaninen | sis. gluteenia | 10 hengelle

  • 1500 g Ranskalaiset
  • 700 g Shawarma
  • 600 g Rydbergs Sriracha

Ruskeakastike

  • 80 ml Flora Aromiöljy
  • 80 g Vehnäjauho
  • 600 ml Vesi
  • 50 ml Knorr Sienifondi
  • 100 ml Flora Plant 31%
  • 60 ml Maille Valkoviinietikka

Kuumenna Flora Aromiöljy pannulla. Lisää jauhot ja kuullota kunnes ruskeaa. Lisää vesi samalla sekoittaen hyvin. Lisää loput ainekset kastikkeeseen.

Cheddarkastike

  • 300 g Violife Cheddar
  • 300 ml Flora Plant 31%

Kuumenna Flora Plant. Raasta cheddar ja lisää kuumaan Plantiin. Sekoita kastikkeeksi. Syväpaista ranskalaiset 175 asteessa 4 minuuttia. Kuumenna shawarma ja nosta ranskalaisten päälle. Valele ranskalaiset ruskealla kastikkeella, srirachalla ja cheddarilla. Viimeistele majoneesilla.

Banana & Peanut Butter Cupcakes

Upfield / cupcake Banana Peanut-butter Vegaaninen | sis. pähkinää | 10 hengelle

Cup Cakes

  • 350 ml Flora Plant 31%
  • 75 ml Flora Aromiöljy
  • 2 kpl Kypsä banaani
  • 350 g Maizena Tapioka
  • 45 g Sokeri
  • 8 g Ruokasooda
  • 5 g Leivinjauhe
  • 3 g Suola

Sekoita banaani ja nesteet sauvasekoittimella. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja laita massa pursotinpussiin. Pursota taikina kuppikakkuvuokiin. Paista uunissa 160 asteessa 20–25 minuuttia.

Peanut Butter kuorrutus

  • 400 g Tomusokeri
  • 100 g Flora margariini 70%
  • 100 g Maapähkinävoi
  • 25 ml Vesi

Vatkaa sokeri ja margariini rakeiseksi yleiskoneella. Lisää loput aineet ja vatkaa sileäksi. Laita tyllalla varustettuun pursotinpussiin.

Chocolate Fudge Brownie Shake

Upfield / Chocolate Fudge Brownie Vegaaninen | sis. mantelia ja gluteenia

  • 2500 ml Ben&Jerrys Non-Dairy Chocolate Fudge Brownie
  • 1000 ml Flora Plant 31%
  • 1000 g Jäätä
  • 750 g Suklaakakku, valmis
  • 500 g Vaniljasiirappi (esim. Monin)

Mittaa ainekset pystyblenderiin, sekoita sileäksi ja kaada lasiin.

Vinkki: Valuta esimerkiksi suklaakastiketta lasin sisäpinnalle, niin saat herkullisen näköisen pirtelöannoksen.

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä