Loppuvuosi on juuresten parasta sesonkia

Marraskuun 2019 trendikkäin tarjonta on värikkäämpi kuin koskaan. Poimi Vihannestukusta parhaat sesonkikasvikset ja vinkit ajankohtaiseen tarjontaan!

Julkaistu

Marraskuun alusta jouluaattoon on aikaa alle kahdeksan viikkoa, vuodenvaihteeseen alle yhdeksän. Monessa ravintolassa vuoden loppu on kiireistä aikaa, kun meneillään ovat samaan aikaan vilkas pikkujoulusesonki, loppuvuoden tapahtumat ja juhlapäivät sekä loppukiri vuodelle 2019.

Vaikka sekä valon että plusasteiden määrä ulkona vähenevät päivä päivältä, kasvisten väriloisto Vihannestukussa jatkuu ja tuo piristystä päiviin vuoden ympäri. Ethän siis anna aluillaan olevan kaamosajan hämätä?

Tästä marraskuun Tuoreimmat terveiset Vihannestukku Kesprosta -kirjoituksesta saat tuoreimmat ideat ja vinkit ajankohtaiseen tarjontaan. Tällä kerralla fokus on trendikkäissä juureksissa sekä siinä, miksi ja miten niitä kannattaa hyödyntää tarjonnassa juuri nyt. Kirjoituksessa on mukana tuttuun tapaan myös listaus sesongin parhaista kasviksista. Lukuiloa!

Sesongissa marraskuussa

Talven tullessa sesonkikasvisten kärjessä jatkavat kotimaiset, syksyn sadonkorjuun aikana talteen poimitut juurekset ja perunat. Marraskuusta lähtien tarjonnassa ruokaisia, täyteläisen makuisia ja värikkäitä juureksia täydentävät viikko viikolta laajeneva raikkaiden sitrusten sekä makeiden etelän hedelmien valikoima.

Suosi ainakin näitä sesonkikasviksia marraskuussa:

  • Porkkana värimix 1kg Suomi 1lk SAP: 21410348 // Väreillä elämyksellisyyttä tarjontaan
  • Porkkana 5kg pesty Suomi 1lk SAP: 20328430 // Monipuolinen ikisuosikki
  • Menu Kypsä porkkanapala 2,5kg SAP: 21291685 // Käyttövalmis, säästää työtä
  • Palsternakka 5kg pesty Suomi 1lk SAP: 20804754 // Aromikas ja pähkinäisen makuinen juures
  • Menu Kypsä palsternakkapala 2,5kg SAP: 21291686 // Käyttövalmis, säästää työtä
  • Raitajuuri 1kg Suomi 1lk SAP: 21640991 // Vuoden vihannes 2019
  • Keltajuuri 1kg Suomi 1lk SAP: 21640992 // Vuoden vihannes 2019
  • Punajuuri 5kg Suomi 1lk SAP: 20804751 // Vuoden vihannes 2019
  • Menu Kypsä punajuuripala 2,5kg SAP: 21291684 // Käyttövalmis, säästää työtä
  • Mustajuuri 1kg Belgia 1lk SAP: 21123320 // ”Talvikauden parsa”
  • Selleri 1kg Suomi 1lk PME SAP: 21074127 // Kokeile vegepihvinä tai pyreenä
  • Piparjuuri 150g Suomi 1lk SAP: 21652720 // Trendikästä makua tarjontaan
  • Persimon Espanja 1lk 9-10 kpl/ltk SAP: 21576902 // Makea ja mehevä sesonkihedelmä
  • Lanttu 5kg pesty Suomi 1lk SAP: 20804753 // Sesongissa
  • Menu Jazzy peruna pesty 5kg FI SAP: 21653154 // Kokolajiteltu annosperuna
  • Puikulaperuna pesty Suomi SAP: 21576817 // ”Se parempi ruokaperuna”
  • Potwell veitsikuorittu Puikulaperuna 5kg SAP: 21603137 // "Se parempi ruokaperuna" – valmiiksi kuorittuna!

Mustia ja värikkäitä uutuuksia valikoimassa!

Kiehtovat kasvisten värit ilahduttavat niin keittiössä kuin annoksissa. Poimi tästä pikimmiten valikoimamme värikkäitä uutuuksia omalle tilauslistallesi!

Kespro väriporkkanat

  • Porkkana violetti 1kg Suomi 1lk SAP: 21658220 // PME-uutuus
  • Porkkana keltainen 1kg Suomi 1lk SAP: 21658221 // PME-uutuus
  • Porkkana 1kg Suomi 1lk SAP: 21660356 // PME-uutuus
  • Punajuuri 1kg Suomi 1lk SAP: 21658222 // PME-uutuus
  • Nauris 1kg Suomi 1lk SAP: 21658227 // PME-uutuus
  • Musta kuorittu valkosipuli 80g ES 1lk SAP: 21070423 // Pehmeän täyteläistä makua ruokiin
  • Suolasienisekoitus 1kg EE SAP: 21662642 // Salaatteihin, lisukkeisiin, keittoihin, kastikkeisiin…
  • Thai basilika 75g IL SAP: 21662618 (6.11. alkaen) // Antaa vivahteikasta hennosti kaneliin ja anikseen viittaavaa makua ruokiin
  • Menu Maa-artisokkasose 1,5kg SAP: 21463880 // Keittoihin, laatikoihin, lisukkeisiin…
  • Menu Punajuurisose 1,5kg SAP: 21428261 // Keittoihin, laatikoihin, lisukkeisiin…
  • Menu Bataattisose 1,5kg SAP: 21428260 // Keittoihin, laatikoihin, lisukkeisiin…
  • Menu Lanttusose 1.5kg SAP: 21463879 // Keittoihin, laatikoihin, lisukkeisiin…

Musta valkosipuli

Juurikastarjonta iskee trendiin ja tuo katetta – näin onnistut!

Juuri nyt (kun etenkin kotimaisten tuoretuotteiden sesonkivalikoima on talvikuukausien ajan kesään verrattuna rajatumpi) on aika nostaa juuresten käyttö keittiössä uudelle tasolle useammastakin syystä.

Juuresten maku, laatu, kotimaisuusaste sekä saatavuus ovat hyvällä tasolla aina syksyn sadonkorjuusta siihen saakka kevättä, kun niiden varastoa riittää. Juurekset ovat lisäksi samanaikaisesti vastuullinen, terveellinen, trendikäs ja kannattava valinta.

Vaikka juuresvalikoima markkinoilla on pysynyt suhteellisen vakaana pitkään, vuosi vuodelta kekseliäämpi, rohkeampi ja alati kasvava tapa käyttää juureksia on osoittanut, että juureksista on keittiössä mahdottoman moneksi.

Juuresten edullisen hintapisteen ansiosta niiden osuuden kasvattaminen osana annoksia lisää annosten visuaalisuutta ja elämyksellisyyttä, samalla kun se parantaa tarjonnasta saatavaa myyntikatetta.

Poimi alta tuoreimmat vinkit ja ideat juuresten hyödyntämiseen!

1. Yksi juures, monta käyttötapaa!

Oli kyseessä lanttu, porkkana, palsternakka tai mikä juures tahansa, eri leikkuu- ja palakokojen, valmistustapojen, mausteiden ja lisukkeiden avulla tutuimmatkin juurekset on helppo uudistaa trendikkäiksi ja kiinnostaviksi annoksiksi ja annosten osiksi.

Juurekset ovat vastuullisuus- ja terveellisyysominaisuuksiensa ansiosta juuri nyt trendikäs ja ajankohtainen raaka-ainevalinta. Samaan aikaan maailmanlaajuisesti vallitseva ilmiö juuresten käytöstä osana tuttuja ruokia vahvistuu jatkuvasti.

porkkanasosekeitto

Mikä on oman ruokalistasi juureksia sisältävä suosikkiannos? Mikäli sellainen vielä uupuu, kokeile esimerkiksi mehevää juureslasagnea, porkkanarouheella ryhditettyjä mausteisia lihapullia, maa-artisokalla rikastettua perunapyrettä, palsternakkaranskalaisia tai appelsiinilla ja chilillä maustettua punajuuririsoseesta valmistettua risottoa. Muista, että juurekset – niin tuoreet kuin tarjonnasta yli jääneet – sopivat erinomaisesti myös suolaiseen ja makeaan leivontaan, kastikkeisiin ja tahnoihin sekä keittoihin...

2. Mahtavia makuja – meiltä ja maailmalta!

Juuri nyt kasvisruokiin yhdistetään rohkeasti niin tuttuja ja varmoja kuin uusia ja kokeilevia makupareja.

Särmikkäät ja lempeän tuliset mausteet ovat tuovat täydellistä kontrastia tuttujen juuresten persoonalliseen mutta hennohkoon makuun. Kokeile ainakin chiliä, paahdettua paprikaa, kurkumaa, kardemummaa ja mustapippuria. Entä tiesitkö sen, että ripaus kanelia tai lakritsia antaa suolan, mustapippurin ja hunajan kanssa esimerkiksi palsternakalle ja sellerille mahtavan maun?

marraskuu-juurekset-mausteet

Myös yrtit kuten rosmariini, basilika, korianteri ja salvia sopivat juuresten makupareiksi. Mausteseoksista ja -kastikkeista mielessä kannattaa pitää erityisesti trendikkäät dukkah, ras el hanout, harissa sekä erilaiset pestot, sillä niiden avulla juuresten(kin) maustaminen onnistuu vaivatta!

Muista juuresruokia valmistettaessa myös laadukas öljy: rypsi- ja oliiviöljy toimivat, mutta uutta makua saat käyttämällä erilaisia kookos-, avocado- tai pähkinäöljyjä. Hunaja tai vaahterasiirappi korostavat juuresten luonnostaan makeahkoa makua, ja kevyt happo esimerkiksi sitruunasta, limestä, balsamicoetikasta tai valkoviinistä viimeistelee kokonaisuuden.

3. Juures <3 juusto

Täyteläiset ja maukkaat juustot sopivat juuresten kaveriksi paremmin kuin kielenvievän hyvin! Klassiset juures & juusto -yhdistelmät toimivat toki, mutta asiakkaat arvostavat ja janoavat ravintoloilta myös uusia makuelämyksiä ja ideoita.

uunipunajuuri-vuohenjuusto

Kokeile vaihteeksi esimerkiksi pecorinolastuja rosmariiniporkkanoiden kanssa, roquefortia paahdetun sellerin kera sekä fantastista fetasta ja tuorejuustosta vatkattua kastiketta kelta- tai punajuurien lisukkeena.

Vegaaniruokailijat kiittävät, kun juuston tilalla juuresten makua särmittävät esimerkiksi hummus, pesto tai tryffeliöljy tuoreiden yrttien ja paahdettujen pähkinöiden kera.

4. Mieleenpainuvia juuresannoksia!

Ei ole helppoa keksiä tarjottavaa, johon juurekset eivät sopisi: punajuurilatte, raitajuuricarpachio, savustettu/grillattu selleripihvi, thai-tyyliin pikkelöity keltajuuri, palsternakkaranskalaiset ja porkkanakakku muutamiksi esimerkeiksi mainittakoon.

punajuuri-inspiraatio

Mikä juures on oma suosikkisi? Kokeile ja kehitä siitä yllätyksellinen annos tai lisuke talvikauden listalle! Hyödynnä rohkeasti myös lajikkeita, joiden käyttö ravintolakeittiössä on jäänyt syystä tai toisesta vähäisemmälle. Kokeile vaikka naurista, lanttua ja piparjuurta, joiden maut ovat muiden juuresten tavoin tuunattavissa trendikkäiksi helposti.

5. Vuoden vihannes 2019

Olethan jo lisännyt vuoden 2019 vihanneksiksi valikoidut juurikkaat omalle tilaus- ja ruokalistallesi?

Vihannestukku-Kespro-juurikkaat2019

Mikäli et, nyt on sen aika! Syvän sävyinen ja mahtavan makuinen punajuuri, ihastuttavan keltainen ja vivahteikkaan makuinen keltajuuri sekä raidakas ja sisaruksiaan aavistuksen miedomman makuinen raitajuuri tuovat upeita värejä ja makuja annoksiin.

Juurikasta ja inspiroivaa marraskuuta! :)

Tuorein terveisin, Vihannestukku Kespron tiimi

PS. Joulukuun kirjoituksen teema tulee olemaan makujen juhla. Luvassa on tuoreimpia vinkkejä juhlakauden tarjontaan sekä katsaus ensimmäisiin tulevalle vuodelle tehtyihin ruokatrendiennusteisiin.

Vihannestukku Kespro tukee ravintoloita kannattavien ja vastuullisten hedelmä- ja vihanneshankintojen tekemisessä sekä kasvisten aiempaa monipuolisemmassa hyödyntämisessä ympäri vuoden. Kespro.com-verkkosivuilla julkaistavassa Tuoreimmat terveiset Vihannestukusta -kirjoitussarjassa kerrotaan kuukausittain satokauden parhaista tuotteista, sesongeista sekä valikoiman uutuuksista. Lisäksi saat kirjoituksista ajankohtaista inspiraatiota ja ideoita tarjontaan!

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä