Kalatukku E. Erikssonin ympäristöystävällinen Benella Kala

Kalatukku E. Eriksson on ollut Raisio-konsernin kanssa kehittämässä ympäristöystävällisesti kasvatettua Benella Kalaa.

26.3.2019

Julkaistu

Matti Välimäki

teksti

Benella, Jari F. Lampén

kuvat

Kalatukku E. Eriksson on ollut Raisio-konsernin kanssa kehittämässä ympäristöystävällisesti kasvatettua Benella Kalaa.

Benella Kala on tuoretta ja terveellistä, suomalaisten kasvattamaa hyvää tekevää kalaa. Sen lisäksi, että se hyvine rasvahappoineen ja D-vitamiineineen ylläpitää syöjän terveyttä, se on ystävällinen myös ympäristölle. Benella kasvatetaan sopimuskasvattajien toimesta kestävästi Itämeren ravinteita kierrättäen.

Kalatukku E. Eriksson on ollut Raisio-konsernin kanssa mukana kehittämässä myös ympäristöystävällisen, kotimaassa viljellyn Benellan arvoketjua. Tuoteperhe koostuu premiumlaatuisista kirjolohista, siioista ja kuhista.

Benella auttaa Itämerta

Kokonainen lohi pöydällä

Raisioaquan liiketoimintajohtaja Tomi Kantola kertoo, että Benellan keskeinen juju on siinä, että kalojen ruokinnassa käytetään silakoista ja kilohaileista valmistettua Itämerirehua.

– Käytännössä jokaisen Itämerestä nostetun silakan ja kilohailin myötä merestä poistetaan myös rehevöitymistä aiheuttavaa fosforia ja typpeä. Benellan avulla olemme pystyneet poistamaan Itämerestä enemmän fosforia kuin mitä koko Suomen kalankasvatus sinne tuottaa. Kalankasvatuksen typpikuormaa on pystytty laskemaan jopa 75 prosenttia, Kantola laskee.

– Kotimaisen kalajauhon käyttö on muutenkin järkevämpää kuin kalajauhon kuskaaminen Suomeen vaikkapa Perusta, Kalatukku E. Erikssonin toimitusjohtaja Mika Jääskeläinen lisää.

Jääskeläinen kertoo, että Benella Kalan vastuullisuutta lisää myös jäljitettävyys.

– Kaloja tuotetaan valvotusti sopimuskasvatuksella. Jokainen tuote voidaan jäljittää etikettinsä avulla kalanviljelylaitokseen, mistä kala on peräisin.

Kalankasvatus parantaa vesien laatua

Mika Jääskeläisen ja Tomi Kantolan mukaan asiakkaat ovat ottaneet muutaman vuoden markkinoilla olleet Benella Kalat vastaan erittäin hyvin.

– Benella on nostanut koko kalankasvatusalan imagoa. Ihmiset ovat yllättyneet siitä, että kalankasvatus voi olla jopa mukana parantamassa lähivesiemme laatua.

Benella Kalat sisältävät myös paljon terveellisiä EPA- ja DHA-rasvahappoja, ja niille on myönnetty Sydänliiton Sydänmerkki.

– On myös hienoa, että olemme pystyneet edistämään vastuullisuusajattelua nimenomaan laadukkaalla premiumtason tuotteella. Emme olisi päässeet tähän ilman Kalatukku E. Erikssonin apua, Kantola huomauttaa.

– Vastuullisuus ei ole vain tämän päivän trendi, vaan se on tullut alalle pysyvästi. Se ohjaa myös kuluttajien valintoja; tulevaisuudessa varmasti vielä nykyistä enemmän, toimitusjohtaja Mika Jääskeläinen miettii.

Suomen Sydänliitto ry on myöntänyt Benella Kirjolohelle ja Benella Siialle Sydänmerkin. Sydänmerkki kertoo, että Benella on omassa kategoriassaan parempi valinta. Merkin käyttö on sallittu sekä kokonaiselle että fileenä myytävälle Benella Kirjolohelle ja Siialle.

Miten tilaat Erikssonin tuoretuotteita?

  • Kalatukku Erikssonin tuorekalatuotteet myy suoraan Eriksson
  • Tilaukset puhelimella 0207639303 tai sähköpostilla info@kalatukkueriksson.fi
  • Toimitukset tuorekalalle 48h koko Suomeen. Helsingin, Turun ja Tampereen keskustat nopeammalla rytmillä