Vastuullinen hankinta on tuttu juttu Kespron ostajille

Tuotteiden laatu, tuoteturvallisuus ja hankinnan vastuullisuus ovat Kesprolle kaiken toiminnan lähtökohta.

Julkaistu

Teksti

Kespro

Suomen johtavana foodservice-palvelujen tarjoajana ja tukkukauppana Kespro haluaa vastata asiakkaidensa korkeisiin odotuksiin joka päivä. Kespron ostajien vuosittaisessa vastuullisen hankinnan koulutuksessa kävi selväksi, että vastuullisten hankintapäätösten tekeminen edellyttää hyviä toimintaprosesseja ja paljon tietoa.

K-ryhmä vastaa asiakkailleen siitä, että sen vähittäis- ja tukkukaupoissa myytävät tuotteet ovat hyvälaatuisia, tutkittuja ja vastuullisesti tuotettuja. Päätökset tuotteen ominaisuuksista, alkuperästä ja toimitusketjusta tehdään asiakkaan ja ympäristön etua ajatellen.

Ratkaisevassa asemassa Kespron asiakaslupauksen toteuttajina ovat hankinnasta vastaavat henkilöt. Heidän tekemänsä päätökset näkyvät Kespron tuotevalikoimissa ja asiakasravintoloissa ruokailevien lautasilla.

Syyskuun puolivälissä Kespron ostajia koulutettiin vastuullisen hankinnan saralla. Kouluttajina olivat Kespron laatupäällikkö Mia Haavisto, Keskon vastuullisen hankinnan asiantuntija Sohvi Vähämaa, Keskon ympäristöasiantuntija Minna Saari ja Keskon tuotetutkimuspäällikkö Heta Rautpalo.

Aamupäivän aikana ostajat saivat laajan tietopaketin, joka alkoi Keskon vastuullisuusohjelmasta ja ostotoiminnan periaatteista ja eteni vastuullisuuslinjauksiin ja riskimaatoimittajien sosiaalisen vastuun varmentamiseen. Tarkemmin pureuduttiin muun muassa palmuöljylinjaukseen ja MSC- ja ASC-sertifikaatteihin.

Asiakkaat odottavat Kesprolta vastuullisuutta

Kesprolla on noin 25 000 asiakasta, jotka ovat esimerkiksi ravintoloita, hotelleja, sairaaloita ja julkisia keittiöitä. Asiakkaat edellyttävät, että heidän tavarantoimittajansa vastaa heidän korkeisiin laatu- ja vastuullisuusodotuksiinsa.

"Asiakkaamme kysyvät meiltä tuotteidemme vastuullisuuslinjauksista, auditoinneista ja sertifikaateista. Meillä on paljon julkishallinnon asiakkaita ja suuria yritysasiakkaita, jotka edellyttävät ravintoloidensa kalatoimittajalta MSC- ja ASC-sertifikaattia. Ravintolat voivat myydä ja markkinoida MSC-/ASC-tuotteita ympäristömerkittyinä vain, jos niillä on voimassa oleva MSC:n jäljitettävyysstandardin sertifikaatti ja lisenssisopimus ja jos koko toimitusketju on sertifioitu. Nämä ravintola-asiakkaat vauhdittivat omaa päätöstämme hankkia ensimmäisenä HoReCa-tukkuna Suomessa MSC- ja ASC-sertifikaatti", kertoo Kespron laatupäällikkö Mia Haavisto.

Kespron laatupäällikkö Miia Haavisto ja K Code of Conduct -esite
Kespron laatupäällikkö Mia Haavisto kertoo, että Kespro edellyttää vastuullista toimintatapaa myös yhteistyökumppaneiltaan. Tavarantoimittajien ja aliurakoitsijoiden kanssa tehtävien sopimusten liitteenä ovat BSCI:n Code of Conduct ja K Code of Conduct. Monen yhteistyökumppanin oma code of conduct –toimintaohje sitoo puolestaan myös Kesprota.

Mitä tarkoittaa vastuullinen palmuöljy?

Vastuullisuuslinjauksista koulutuksessa paneuduttiin erityisesti palmuöljylinjaukseen. Keskon ympäristöasiantuntija Minna Saari selvitti kuulijoille, miksi palmuöljystä on tehty linjaus:

"Palmuöljyä käytetään lukuisissa elintarvikkeissa, kuten margariineissa, leivonnaisissa, snackseissa ja jäätelöissä. Palmuöljyn tuotannon leviäminen yhä uusille trooppisille sademetsäalueille uhkaa luonnon monimuotoisuutta ja aiheuttaa merkittäviä kasvihuonekaasupäästöjä. Lisäksi tuotantoon voi liittyä työntekijöiden ja alkuperäiskansojen ihmisoikeusloukkauksia. Palmuöljy on kuitenkin usein merkittävä tulonlähde sen tuotantoalueilla ja siksi on tärkeää edistää ihmisten, ympäristön ja talouden kannalta kestävää palmuöljyntuotantoa."

Minna Saari muistutti, että palmuöljyä sinällään ei tarvitse välttää, mutta on tärkeää, että tuotteiden valmistuksessa käytetään vastuullisesti tuotettua palmuöljyä. Siksi K-ryhmässä on tehty palmuöljylinjaus ja tavoitteena on, että vuoteen 2020 mennessä kaikissa omien merkkien elintarviketuotteissa oleva palmuöljy on vastuullisesti tuotettua. Kesko on jäsenenä Roundtable of Sustainable Palm Oil (RSPO) -yhdistyksessä, joka edistää palmuöljyn vastuullista tuotantoa.

Vuonna 2016 palmuöljyä sisältävistä Kespron Menu-tuotteista 85 % sisälsi vastuullisesti tuotettua palmuöljyä. Mitä vastuullisesti tuotettu palmuöljy sitten oikeastaan tarkoittaa?

"Tavoitteemme mukainen vastuullisesti tuotettu palmuöljy voi olla joko fyysisesti jäljitettävää (Identity Preserved) tai erilliskäsiteltyä (Segregated) palmuöljyä. Fyysisesti jäljitettävä on vaikein toteuttaa, sillä siinä eri tuottajilta peräisin olevat sertifioidut palmuöljyerät pidetään koko tuotantoprosessin ajan erillään toisistaan ja palmuöljy voidaan jäljittää tilalle asti. Myös erilliskäsitelty palmuöljy pidetään erillään sertifioimattomasta, mutta eri tuottajilta peräisin olevat sertifioidut palmuöljyerät sekoittuvat tuotantoprosessissa eikä palmuöljyä voida jäljittää tilalle asti. Mass Balanced -palmuöljy tarkoittaa, että palmuöljyn jalostajalla on sekä sertifioitua että sertifioimatonta palmuöljyä samassa prosessissa. Käytössä on myös Book and Claim -menettely, jossa palmuöljyn loppukäyttäjät ostavat sertifioiduilta tuottajilta sertifikaatteja ja tukevat näin RSPO-tuottajia taloudellisesti, Minna Saari selvitti palmuöljyjen eroja."

Koulutus antoi paljon uutta tietoa konkareillekin

Kespron ostajien koulutukseen osallistui noin 20 henkilöä, joista osa oli uusia työntekijöitä ja osa jo pitkään Kesprossa työskenteleviä. Kysyimme vaikutelmia Anne-Mari Paapiolta ja Päivi Yli-Hongistolta.

Anne-Mari Paapio, kehitysjohtaja, Kespro:

Kespron kehitysjohtaja Anne-Mari Paapio

”Olen uusi K-ryhmässä, joten koulutus oli minulle hyvä katsaus K-ryhmän vastuullisuus-, tuoteturvallisuus- ja ympäristöasioihin. Sain uutta tietoa K-ryhmän tavoitteista vastuullisen palmuöljyn ja soijan kanssa sekä syventävää tietoa siitä, mitä vastuullisuus niissä tarkoittaa.”

Päivi Yli-Hongisto, tuotepäällikkö, Kespro:

Kespron tuotepäällikkö Päivi Yli-Hongisto

”Olen työskennellyt Kesprossa yli 20 vuotta, ja vastuualueeseeni kuuluvat tuoreen ja pakastetun kalan sekä munien ja munavalmisteiden hankinta. Nämä koulutuksessa läpikäydyt asiat ovat minulle tuttuja, sillä työskentelen niiden parissa päivittäin. Kertaus on aina hyväksi, ja sain myös uutta tietoa tästä koulutuksesta.

Kalahankinnoissa noudatamme K-ryhmän kala-ja äyriäislinjauksen mukaisesti WWF:n Kalaopasta. Sen mukaisesti on itsestään selvää, ettei Kespron valikoimiin hyväksytä punaisella liikennevalolla merkittyjä uhanalaisia tai ylikalastettuja lajeja.

Meillä on asiakkaita, jotka edellyttävät tarjouspyynnössään tavarantoimittajaltaan MSC-sertifikaattia. Siksi onkin hienoa, että voimme siihen vastata, koska Kesprolle myönnettiin viime vuonna MSC- ja ASC-sertifikaatti.”

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä