
Näin on aina tehty – kunnes ei enää tehtykään
Ravintola-ala elää jatkuvassa muutoksessa. Se voi tuntua pelottavalta, mutta tässä maailmassa pelko on huono strategia. Kespron ammattilaismedian Menun 54. vuosikerta reagoi tähän todellisuuteen uudistumalla.
Julkaistu
Teksti
Heidi Voutilainen
Kuvat
Kespro
Viime vuosina ravintola-ala on saanut osakseen enemmän ravistelua kuin koskaan aiemmin. Silti näemme ilmassa nyt poikkeuksellisen paljon rohkeutta: ravintoloita, jotka tekevät asioita aivan uudella tavalla ja luovat tulevaisuutta sen odottelun sijaan, sekä ammattilaisia, jotka ymmärtävät muutoksen olevan keino pysyä hengissä.
Kespron ammattilaismedian Menun 54. vuosikerta reagoi tähän todellisuuteen uudistamalla sisällöt, visuaalisuuden ja jakelukanavat. Haluamme toimittaa entistä terävämpiä tekstejä, realistisempaa kuvaa ja yhä enemmän intohimoa ruokaa ja ravintoloita kohtaan. Emme uudistu uudistumisen vuoksi, mutta muuttuva toimintaympäristö vaatii meiltäkin rohkeutta luopua tutusta ja turvallisesta.
Uusi Menu tarttuu entistä tiukemmin ajankohtaisiin ilmiöihin, tapahtumiin ja ihmisiin. Sisältöjä julkaistaan viisi kertaa vuodessa ilmestyvän lehden lisäksi jatkuvasti Kespron verkkosivuilla ja somessa. Jutut ovat myös kuunneltavissa siellä missä sinäkin olet. Menu-lehdestä tulee Menu-media.
Muutos ei ole koskaan valmis, se on jatkuvaa liikettä. Uskomme, että paras tulos syntyy vuoropuhelusta ja rohkeudesta kyseenalaistaa. Haluamme, että Menu palvelee alan ammattilaisia parhaalla mahdollisella tavalla, ja siksi kutsumme sinut mukaan yhteistyöhön. Kerro meille, millaisia näkökulmia toivot ja mistä tai kenestä haluaisit kuulla lisää. Mikä sinua inspiroi? Mikä auttaa arjessa?
Menu on ravintola-alan yhteinen ääni. Se on paikka, jossa intohimo, ihmiset ja ideat kohtaavat. Rakennamme ruoan kautta yhteisöllisyyttä, menestystä, elämyksiä ja elävää kaupunkikulttuuria läpi Suomen.
Heidi Voutilainen, päätoimittaja, Senior Content Specialist, Kespro
Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.
Tule asiakkaaksiAsiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.
Tilaa Kespronetistä

