Ravintoloiden valttikorttina turvallisen asioinnin maine

Kespron blogissa Jerry Tiittala: "Koronatilanteen tulevia käänteitä on vaikea ennustaa, mutta jossain vaiheessa juhlakausien vietto ravintoloissa taas jatkuu. Sitä ennen jatketaan yhdessä vastuullisten ratkaisujen innovointia kokemuksia jakaen.”

Julkaistu

Teksti

Jerry Tiittala

Syksyllä uudelleen kierroksia ottanut koronatilanne ei kesän suvantovaiheen jälkeen näytä helpottamisen merkkejä loppuvuoteen mentäessä. Kesällä suomalaiset söivät ulkona sankoin joukoin ja ravintoloissa ruokailun aktiivisuus on säilynyt varsinkin suurissa kaupungeissa näihin hetkiin asti.

Ravintoloiden myynti ei ole kuitenkaan entisellään, kun vertaillaan aikaisempien vuosien vastaavaan tilanteeseen. Yritysten ja erilaisten organisaatioiden väliin jättämät pikkujoulut ja jouluruokailut eivät tuo ravintoloille loppuvuoden sesonkihuippua tänä vuonna. Tämä siitäkin huolimatta, että ravintoloissa on otettu käyttöön turvallisen asioinnin mahdollistamat käytänteet ja ohjeistukset.

Kuluvien viikkojen aikana olemme nähneet ja lukeneet mediasta eri yritysten järjestämistä vaihtoehtoisista pikkujoulutoteutuksista, jotka ihmiskontaktien minimoimiseksi järjestetään usein verkon välityksellä. Osa pienemmistä yrityksistä on nähnyt etäpikkujoulujen järjestämisen mahdottomuuden ja skipanneet juhlat tältä vuodelta kokonaan – kuitenkin kymmenen hengen kokoontumiset ovat edelleen sallittuja.

Korona-aikana monesti toistettu totuus ihmisten tarpeesta tavata toisiaan ja keskustella kasvotusten ei ole vieläkään kadonnut. Koronatilanteen hellittäessä väliin jääneitä pikkujouluja saatetaankin juhlia myöhemmin – joskin varmasti erilaisella teemalla. Monilla yrityksillä on tarve muistaa työntekijöitään haasteellisten aikojen päätteeksi. Työporukan yhteinen ravintolaillallinen on luontevin, konkreettisin ja usein helpoin muistamisen tapa järjestää myös tulevaisuudessa.

Siirtyvän juhlasesongin varalta on koko ravintola-alan nyt pidettävä erityistä huolta turvallisen asioinnin toteutumisesta pikkujoulukautena. Kiitos vastuullisten toimintatapojen, ruokaravintoloissa asiointia ei koeta erityisen turvattomana julkisessa keskustelussa.

Monet ravintolat ovat myös innovoineet vastuullisia ratkaisuja pikkujoulukauteen, joissa varsin kekseliäillä tavoilla pystytään esimerkiksi erottamaan ruokaseurueet toisistaan. Näiden esimerkkien raportointiin on myös media tarttunut ja kertonut kekseliäiden ravintoloitsijoiden ratkaisuista. Tämän kaltaista innovointia lukisin ja näkisin enemmänkin tässä hetkessä.

Koronatilanteen tulevia käänteitä on vaikea ennustaa, mutta jossain vaiheessa juhlakausien vietto ravintoloissa taas jatkuu. Sitä ennen jatketaan yhdessä vastuullisten ratkaisujen innovointia kokemuksia jakaen – siten, että rajoitukset huomioiden ravintoloihin uskalletaan saapua esimerkiksi työtiimin kesken. Juuri ilmestyneessä Menu-lehden numerossa 5/2020 kerromme parhaimpia esimerkkejä maailmalta ravintoloiden koronaratkaisuista.

Voisiko esimerkiksi juhlavieraille ravintolan kotiovelle tuoma valmis ravintolaruokakassi ja etäyhteyksien kautta järjestettävä kokoontuminen olla the next big thing? Ja palvelua unohtamatta – kokki ja tarjoilija saapuvat ihmisten pariin ruudun kautta toimitusjohtajan ja HR-johtajan puheen välissä kertomaan illan antimista.

Jerry tiittala kuva2
Jerry Tiittala
Kaupallinen johtaja
Kespro

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä