Kesko ostaa Heinon Tukun

Kesko on sopinut ostavansa Heinon Tukku Oy:n perheyhtiö Tukkuheino Oy:ltä ja henkilöomistajilta. Kauppa toteuttaa Keskon kasvustrategiaa ja monipuolistaa tarjontaa kasvavassa foodservice-markkinassa.

Julkaistu

Kuvat

Kespro

Keskon päivittäistavarakaupan toimialaan kuuluva Kespro palvelee foodservice-alan ammattiasiakkaita eli hotelli-, ravintola- ja catering-toimialan asiakkaita sekä julkista sektoria. Kesprossa työskentelee noin 500 työntekijää ja yrityksen liikevaihto vuonna 2018 oli 872 miljoonaa euroa. Kesprolla on 14 noutotukkua eri puolella Suomea. Heinon Tukun ostaminen täydentää erinomaisesti Kespron nykyistä palvelutarjontaa ja verkostoa erityisesti pääkaupunkiseudulla sekä mahdollistaa merkittävien synergiaetujen hyödyntämisen.

Heinon Tukku työllistää noin 450 työntekijää ja se on pääkaupunkiseudun johtavia foodservice-markkinan toimijoita. Heinon Tukun ja kalanjalostukseen erikoistuneen Kalavapriikin viime vuoden yhteenlaskettu liikevaihto oli 264 miljoonaa euroa ja vertailukelpoinen pro forma -liikevoitto oli 10,0 miljoonaa euroa ottaen huomioon myös ostettujen kiinteistöjen vaikutus. Kaupan myötä myös Kalavapriikki Oy sekä toiminnassa käytetyt toimitus- ja noutotukkukiinteistöt Espoossa, Helsingissä, Kuopiossa ja Vantaalla siirtyvät Keskon omistukseen.

”Jatkamme Kespron liiketoiminnan kehittämistä strategiamme mukaisesti. Kespron tarjonta kattaa laajassa foodservice-markkinassa jo nyt perinteisen tukkuvalikoiman lisäksi esimerkiksi tuoretuotteiden erikoisosaamista. Maineikkaassa Heinon Tukussa on yli sata vuotta kokemusta asiakkaiden erinomaisesta palvelusta. Heinon Tukku parantaa merkittävästi Kespron kykyä palvella asiakkaita myös pääkaupunkiseudulla ”, Keskon päivittäistavarakaupan toimialajohtaja Ari Akseli toteaa.

”Heinon Tukku on hyvässä kunnossa ja sillä on hyvä maine. Pidimme tärkeänä omistajuuden säilymistä kotimaassa ja luotamme, että Kesko on Heinon Tukulle hyvä omistaja. Kespron vastuullinen ja asiakaslähtöinen toimintatapa helpottivat meitä ratkaisussa”, toteaa Tukkuheinon toimitusjohtaja Petri Heino.

Kaupan toteutuminen edellyttää Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksyntää sekä kaupan muiden ehtojen toteutumista. Kaupan ennakoidaan toteutuvan vuoden 2019 aikana.

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä