Kespron Lappeenrannan tukku palvelee uusissa tiloissa

Kespron Lappeenrannan noutotukku siirtyi elokuussa uusiin, entistä nykyaikaisempiin tiloihin.

Julkaistu

Teksti

Eeva Lauronen

Kuvat

Kespro

Kespron Lappeenrannan noutotukku avattiin asiakkaille uusissa tiloissa elokuussa. Avaamista edelsi noin puoli vuotta kestänyt remontti ja muutto. Vanha tukku palveli asiakkaita koko remontin ajan.

"Muutto uusiin tiloihin on sujunut todella hyvin. Henkilökuntamme on joustavaa, ja tukun esihenkilöt ovat pyörittäneet arkea poikkeustilanteissa hienosti", Kespron myyntipäällikkö Outi Ripatti Lappeenrannan noutotukusta sanoo.

"Uudet tilat ovat toimivat ja ulkoasultaan nykyaikaiset. Saamme tuotteet esille aiempaa paremmin. Etenkin pakastekaapeissa tuotteet ovat aiempaa paremmin esillä ja helpommin saatavilla. Myös uusi maistatuspiste palvelee asiakkaidemme tarpeita", Ripatti kertoo.

Kespron uusi noutotukku sijaitsee muutaman sadan metrin päässä entisistä tiloista.

"Uuteen noutotukkuun pääsee entistäkin näppärämmin, ja tukulle on näkyvyys jopa valtatie 6:n rampilta", Ripatti sanoo.

”Ravintolayrittäjät arvostavat ajansäästöä, ja uusi tukkumme mahdollistaa sekä sijaintinsa että tilojen osalta entistä sujuvamman tukkuasioinnin. Lisäksi saimme optimoitua tilankäyttömme tämän hetken markkinatilannetta vastaavaksi."

MN0422 Kespron Lappeenrannan tukku palvelee uusissa tiloissa 3

Uudet tilat ovat toimivat ja ulkoasultaan modernit. Saamme tuotteet esille aiempaa paremmin.
Outi Ripatti, Kespro

Energiaa säästävät talotekniikkaratkaisut

Uudessa noutotukussa on noin kaksi tuhatta neliömetriä myymälätilaa. Uusiin tiloihin rakennettiin muun muassa kylmätilat, pakastehuone ja maistatuspiste. Modernien tilojen lisäksi paljon energiaa liiketiloissa vievät valaistus ja kylmälaitteet uusittiin energiatehokkaiksi ja viimeisimmän tekniikan mukaisiksi.

Noutotukussa on esimerkiksi kassojen läheisyydessä sijaitseva Tilaa ja nouda -piste, josta asiakas voi noutaa tilauksensa helposti pakaste- ja kylmäkaapeista.

"Haluamme olla palveleva tukkuliike, joka pystyy palvelemaan yksilöllisesti kaikkia asiakkaitaan. Tunnemme asiakkaamme hyvin, ja voimme tarjota heille toimivia, asiakaskohtaisia ratkaisuja."

”Investointimme uusiin tiloihin kertoo, että uskomme paikallisen ravintolamarkkinan mahdollisuuksiin. Foodservice-tukuista ­Kespro on ainoa, joka tarjoaa ravintolatoimijoille noutotukkuasioinnin mahdollisuutta koko Etelä-Karjalassa.”

MN0422 Kespron Lappeenrannan tukku palvelee uusissa tiloissa 1

Suunniteltu noutavien asiakkaiden ehdoilla

Lappeenrannan uusi tukku suunniteltiin erityisesti noutavien foodservice-asiakkaiden tarpeet edellä. Lappeenrannan Kespron tukkupalveluiden lisäksi alueen asiakkailla on mahdollisuus tilata toimitukset suoraan keskusvarastolta, jonka kautta valikoimassa on saatavilla jopa 55 000 tuotetta. Lähinnä Etelä-Karjalaa Kesprolla on noutotukut myös Kymenlaaksossa Kotkassa ja Kouvolassa. Etelä-Savossa Kesprolla on noutotukku Savonlinnassa.

Rakennusurakoitsijana ja päätoteuttajana toimi Etelä-Karjalassa jo 25 vuotta toiminut Saneeraus ja Maalaus Raappana Oy.

Uusi noutotukku sijaitsee Family Centerissä, Hyrymäenkatu 2. Tervetuloa uuteen Kespron Lappeenrannan noutotukkuun!


Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä