Näkyvästi vastuullinen

Suomalaisista kuluttajista noin 55 prosenttia on valmiita maksamaan hieman enemmän vastuullisista ruoka-annoksista. Miten ravintolat voivat tehdä vastuullisuudesta kilpailuedun ja sitä kautta saada aikaiseksi vaikuttavaa lisämyyntiä?

Julkaistu

Teksti

Eeva Lauronen

Kuvat

Anton Reenpää / Otavamedia, iStock

Vastuullisuus voi olla ravintolalle myös erottautumiskeino, jolla houkutella asiakkaita. Vastuullisuusteot kannattaa siis kohdistaa niihin osa-alueisiin, jotka merkitsevät eniten juuri sinun ravintolasi asiakkaille.

Kespron vastuullisuustutkimuksen mukaan yhteiskunnalliseen vastuullisuuteen liittyviä näkökulmia pidetään äärimmäisenä tärkeinä. Lähes yhtä tärkeänä asiana pidetään työntekijöiden kohtelua. Erityisesti ravintolan jätehuoltoon, hävikkiin ja kierrättämiseen liittyvät ratkaisut ovat tärkeitä.

Yli puolet suomalaisista olisi valmiita maksamaan vastuullisuudesta hieman enemmän. Nuoret ovat kaikkein halukkaimpia maksamaan siitä, vähiten innokkaita ovat vanhimman vastaajaluokan vastaajat. Naiset ovat miehiä kiinnostuneempia ravintolan vastuullisuudesta. Vaikka nuoret arvottavat vastuullisuusnäkökulmia kaikista eniten, se vaikuttaa heillä ikäryhmistä vähiten ravintolan valintaan.

1. Raaka-ainevalinnat

Mieti raaka-ainevalintoja ja viesti niistä asiakkaillesi. Asiakkaalle on tärkeää, että ravintola viestii raaka-aineiden alkuperästä näkyvästi.

88 prosenttia suomalaisista kuluttajista on kiinnostunut raaka-aineiden alkuperästä. Erityisesti valinnoissa painottuvat suomalaiset, lähellä tuotetut raaka-aineet. Esimerkiksi lähituottajuus, suomalaisuus ja kalan sertifikaatit kiinnostavat monia.

Ulkomailla tuotettuja raaka-aineita pidetään yleisesti vähemmän vastuullisina kuin kotimaisia. Sesongin­mukaisuus nostaa jonkin verran ulkomaalaisten raaka-aineiden vastuullisuusarviointia. Myös riistaa ja kestävän kalatuotannon kaloja pidetään vastuullisina. Luomun kohdalla kokemus vastuullisuudesta vähenee huomattavasti siirryttäessä kotimaisesta ulkomaiseen.

2. Tarinat ruokalistalle

Tuo tarinat ja tiedot ravintolan ruokalistalle. Kuluttajat haluavat lukea raaka-aineiden alkuperästä ja taustoista ensisijaisesti sieltä. Myös ravintolan nettisivua suositaan tietolähteenä.

3. Vastuullisuussisältö

Nosta ruokalistan vastuullisuusasiat selkeästi esille myös nettisivuillasi ja viesti niistä sosiaalisen median kanavissa. Kerro myös kierrätyksestä ja logistisista ratkaisuista – miten ne pienentävät hiilijalanjälkeä.

4. Varmista löydettävyys

Varmista vastuullisuustarinasi löydettävyys verkossa. Huolehdi, että sivun sisällöt on hakukoneoptimoitu (SEO, Search Engine Optimization) ja niiden hakukonemarkkinointia (SEM, Search Engine Marketing) on mietitty, kunnossa ja niitä ylläpidetään. Parhaat vastuullisuustarinat ovat jaetuimpia sisältöjä sosiaalisessa mediassa.

ML 3 21 vastuullisuus 01

Tiesitkö?

  • 69 %:lle suomalaisista kuluttajista vastuullisuusasiat vaikuttavat päätökseen ravintolan valinnasta.
  • 55 % ravintolapalveluiden käyttäjistä on valmis maksamaan enemmän, kun ruoka on vastuullisesti tuotettua.
  • 92 % suomalaisista kuluttajista haluaisi saada tietoa vastuullisuudesta ravintolan nettisivuilta.

Lähde: Kvantitatiivinen kyselytutkimus K-Kylässä

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä