Kahvilamatkoilla ympäri maailmaa

Kahvilat ovat matkailijalle käteviä levähdyspaikkoja nähtävyyksien välillä, mutta ne ovat myös itsessään syy matkustaa.

Julkaistu

Teksti

Tuija Heikkilä

Kuvat

Shutterstock

Kahvilat kertovat historiasta ja kulttuurista ja tarjoavat mieleen jääviä kokemuksia, nautintoja ja yhteistä tekemistä. Kun kaikki muu on jo koettu, voi matkailija etsiytyä vaikka kissa- tai pupukahvilaan.

Venetsia – Casanovan iskupaikka

Venetsialaisen Caffe Florianin sisäterassi

Arabian niemimaalta Eurooppaan rantautuessaan kahvi saapui ensin Venetsiaan. Kaupungissa, joka on jo satojen vuosien ajan houkutellut turisteja, oli myös kahviloiden helppoa kehittyä varhain kansainvälisiksi ja korkeatasoisiksi.

Kun käynti Venetsiassa tulee joka tapauksessa kalliiksi, voi hyvällä omallatunnolla tuhlata lisää ja nauttia menneen maailman lumosta yhdessä kaupungin kuuluisimmista kahviloista. 1720 avattu Caffè Florian mainostaa itseään Casanovan käyttämänä iskupaikkana. Florian sijaitsee aivan keskeisimmällä nähtävyyspaikalla, Piazza San Marcon eli Markuksentorin reunalla. Pelkän kahvin tilaaminen maksaa maltaita, mutta mitä tuosta! Tyylikäs elämys jää taatusti mieleen. Laskua maksaessa ei pidä hämmästyä, sillä siihen on lisätty maksu myös kahvilassa aina esiintyvän orkesterin tunnelmaa luovasta musiikista.

Seuraavana päivänä onkin sitten varaa käydä kahvilla vain paikallisten suosimissa pienissä nukkavieruissa baareissa, sellaisissa kuin Donna Leonin dekkareista tutuksi tulleet paikat, joiden tiskillä komisario Guido Brunetti nauttii virkistyksekseen tuon tuosta espresson, un caffè, ja tramezzino-leivän.

Wien – Kuppi Melangea ja sanomalehti

Mies lukee lehteä kahvila Landtmannissa Wienissä

Kahvilaturistin must-kohde on Wien ja sen perinteiset Kaffeehausit historiaa huokuvine sisustuksineen, arvonsa tuntevine tarjoilijoineen ja herkullisine leivonnaisineen.

Aikoinaan turkkilaisilta jääneistä kahvinpavuista valmistettu uusi ja eksoottinen juoma ei heti kelvannut wieniläisille, mutta kuumalla maidolla ja hunajalla vaalennettuna ja makeutettuna siitä syntyi pian paikallinen kahviklassikko, melange. Wienissä keksittiin myös tapa tarjota kahvin ohessa lasillinen vettä, sanomalehtiä ja musiikkia.

Kaupungin kuuluisimpia perinteisiä, vierailun arvoisia kahviloita ovat edelleen älymystön suosima Central (Herrengase 14), Sigmund Freudin lempikahvila Landtmann (Dr-Karl-Lueger-Ring 4) ja Hawelka (Dorotheegasse 6), Hotelli Sacherille (Philharmonikerstrasse 4) poiketaan sen oikean, alkuperäisen Sachertorten vuoksi.

Viime vuosina kaupunkiin on syntynyt myös uudenlaisia, ns. kolmannen aallon kahviloita, joissa ollaan kiinnostuneita kahvista viljelystä valmistukseen. Monet artesaanikahviloista paahtavat kahvinsa itse, kuten opiskelijoiden suosima Coffee Pirates (Spitalgasse 17). Nuoria kahvinystäviä tapaa myös vuosittaisella Vienna Coffee Festivalilla tammikuussa.

Lontoo – Kahvibaareja ja festareita

Kahvin maistelua kahvitapahtumassa Lontoossa

Pubit ovat perinteisesti keränneet britit yhteen, mutta myös kahvinjuonti on tuonut etenkin nuoremmille uudenlaista yhteisöllisyyttä. Parinkymmenen viime vuoden aikana britit ovat rakastuneet kahviin niin syvästi, että kahvialan trendit leviävät maailmalle nykyisin heiltä. Britanniassa on jo 22 000 kahvibaaria, ja britit juovat päivittäin lähes sata miljoonaa kupillista kahvia.

Näkyvin esimerkki kahviyhteisöllisyydestä on vuosittainen UK Coffee Week, jonka aikana miljoonat kahvinystävät ympäri maata käyvät kahviloissa ja osallistuvat samalla hyväntekeväisyyteen. Liike #mycupmatters on kerännyt vuodesta 2011 alkaen yli miljoona puntaa kahvintuottajamaiden ihmisten elämän parantamiseksi puhtaan veden avulla. Tämänvuotisen, 29.4.–5.5. vietettävän kahviviikon tulot ohjataan Etiopiaan.

Kahvihammasta kolottavan kannattaa suunnata Lontooseen myös aiemmin keväällä, sillä vuosittainen London Coffee Festival avaa jättikahvilan niin hifistelijöille kuin alan aloittelijoille. Maan suurin kahvitapahtuma järjestetään tänä vuonna 28.-31.3. Tarjolla on huippubaristojen taidonnäytteitä, seminaareja ja tietenkin löytöretkiä erilaisiin kahvimakuihin ja -tyyleihin.

Tallinna – Herkkusuiden paratiisi

Maiasmokk-kahvilan marsipaaniveistoksia

Tallinna on kahviloissa viihtyvän paratiisi. Kaupungin kahvilatarjonta kasvaa ja muuttuu sellaisella vauhdilla, että joka vierailulla löytyy varmasti uusia kiinnostavia käyntikohteita. Monilla pikkupaikoilla on valitettavasti myös lyhyt historia, joten viime reissun hauska löytö on ehkä jo sulkenut ovensa. Uusiin, moderneihin kahviloihin kannattaa tutustua etenkin Rotermannin korttelissa sekä Telliskiven ja Balti Jaama Turgin alueilla.

Kissakahviloita – Miauu...

Sisäkuva kissakahvilasta

Kissojen ystävien ei tarvitse olla matkoillakaan vailla kyljessä kehräävää karvaista kahvikaveria. Kissakahviloita löytyy nimittäin läheltä ja kaukaa. New Yorkissa Manhattanin ensimmäinen kissakahvila Meow Parlour (46 Hester Street) avautui 2013. Cat Café Neko no Niwa naukuu Singaporessa (54A Boat Quay), Osakassa sijaitsee Japanin vanhin kissakahvila Neko no Jikan (Kita-honten). Ensimmäinen venäläinen kissakahvila on Cats Republic Pietarissa (Liteyniy avenue 60). Euroopassa kissat hallitsevat kahviloita ainakin Lontoossa (Lady Dinah's Cat Emporium, 152-154 Bethnal Green Road), Pariisissa (Le Café des Chats, 9 Rue Sedaine) ja Berliinissä (Pee Pees Katzencafe, Thomasstraße 53).

Tampereella sijaitsee Suomen ensimmäinen kissakahvila Purnauskis (Aaltosenkatu 31-33). Siellä voi tilata myös erikoisuutta: Kopi Luwak -kahvia eli Indonesiassa vapaana elävän sivettikissan ruoansulatuselimistön läpi kulkenutta kahvia. Tampereella on myös maan ensimmäinen pupukahvila (3D Crush Café, Itsenäisyydenkatu 10), jossa asiakkaiden paijattavana on kahdeksan suloista pörrökorvaa.

Puikot heilumaan kässäkahvilassa

Kirjailija Kate Jacobs aloitti runsas kymmenen vuotta sitten romaanisarjansa The Friday Night Knitting Club, jonka ensimmäinen osa sai Suomessa nimen Pieni lankakauppa. Teoksessa joukko new yorkilaisia uranaisia kokoontuu lankakauppaan neulomaan ja juttelemaan yhdessä. Kirjoista tuli hetkessä kaikkialla huippusuosittuja ja niiden myötä käsitöistä muodikasta puuhaa, ja niiden teko alkoi kiinnostaa myös sosiaalisena tapahtumana. Pian kahvilayrittäjät hoksasivat mahdollisuutensa uudessa trendissä, ja nyt käsityökahviloita (knitting cafe, stickkafé) on paljon ja kaikkialla New Yorkista Karkkilaan (Huhdintie 10). Kiva ja erilainen turistikohde kaiken nähneelle ja kokeneelle Tukholman-kävijälle on poiketa lankakeränsä kanssa Nordiska museetin (Djurgårdsvägen 6–16) käsityökahvilaan, jossa kokoonnutaan kerran kuukaudessa.

Sähköllä ja ilman, diginä ja käsin

Nettikahvilat levisivät vauhdilla kaikkialle maailmaan niin, että tuskin löytyy edes syrjäistä kyläpahasta, jossa ei olisi kahvin hinnalla nettiyhteyden tarjoavaa kuppilaa. Niinpä kahviloihin on jo keksitty uudempaa teknologiatarjontaa. Pupuistaan tunnettu tamperelainen 3D Crush Cafe on myös Suomen ensimmäinen 3D-kahvila, jossa voi panna koneen raksuttamaan 3D-tulostusta tai -skannausta ja tehdä vaikka omaperäisen piparimuotin.

Ne, joita ei uusin teknologia viehätä, voivat poiketa vaikkapa Suomen ensimmäiseen lautapelikahvilaan, joka sijaitsee sekin Tampereella. Tavernassa (Puutarhakatu 13) on ihan vanhanaikaisten lautapelien kirjasto sekä viikoittaisia pelitapahtumia ja roolipelaamista niin yksin liikkuville asiakkaille kuin porukoille.

Jos toki kahviloihin kokoonnutaan edelleenkin jorisemaan kulmakunnan vanhojen tuttujen kanssa päivän puheenaiheista, voivat tämän päivän kahvilat tarjota pienellä ja edullisella panostuksella asiakkaille mahdollisuuden uudenlaiseen yhteiseen toimintaan ja arjen elämyksiin. Vain mielikuvitus on rajana!

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä