
Cafélution
Kahvilat käyvät läpi suurta mullistusta. Fine dining -ravintoloissa vaikuttaneet ilmiöt siirtyvät seuraavaksi kahviloihin ja kahviloiden palvelut sinne, missä asiakkaat ovat.
Julkaistu
Teksti
Suvi Maukonen
Ylellisyyttä mukaan
Kahviloissa ja ravintoloissa vierailu ei ole enää itsestään selvä osa jokaisen asiakkaan arkea. Laskusuhdanteiden aikoina on huomattu, että fast casual -tyyppiset uudet konseptit pärjäävät. Eli kun kahvilaan mennään, siellä ei välttämättä tahdota viipyä, jolloin useamman asiakkaan palveleminen pienillä paikkamäärillä on mahdollista. Toisaalta kun kahvilapalveluita ostetaan, haetaan samalla piristystä tasapaksuun arkeen sekä makuelämyksiä, joita kotioloissa ei ole helppo valmistaa.
Aamiainen kotiin
Kuljetuspalveluiden yleistyttyä algoritmien merkitys ravintolasuosituksissa kasvaa ja asiakas saa yhä täsmällisemmin omaan ruokavalioonsa ja omiin ostotottumuksiinsa sopivia suosituksia. Kuluttajan kokema sosiaalinen vastuu vaikuttaa siihen, että yrittäjiä halutaan tukea tilaamalla ruokaa kotiin myös lounasajan ulkopuolella. Esimerkiksi viikonloppuaamiaisiin haetaan luksusta tilaamalla näyttävä ja someuskottava aamiainen kahvijuomineen kotiin.
Kahvia kontista
Annosten liikkumisen lisäksi myös kahvilat ympäri maailman ovat siirtyneet sinne, missä ihmiset uskaltavat asioida. Konttikahvilat yleistyvät ja niitä näkyy esimerkiksi aasialaisten puistojen ympäristöissä, joissa niiden antimista voidaan nauttia väljästi ulkoilmassa. Toisaalta samaan aikaan kahviloiden edelläkävijä Starbucks lanseerasi etätyöläisten iloksi Japanissa Smart lounge -konseptin ja ryhtyi rakentamaan kahviloihinsa lasiseinin eristettyjä yhteisöllisiä työskentelytiloja.
#tiktokrecipe
Tiktok on ehdottomasti paikka, josta kannattaa poimia ideoita ajan hermolla olevan kahvilan listoille tai aamiaistarjontaan. Sosiaalisessa mediassa viraaleiksi nousevia jälkiruoka- ja leivonnaisreseptejä yhdistää usein kaksi asiaa: ne näyttävät hyviltä ja ovat nopeita valmistaa. Tiktokin suosituimmissa ruokavideoissa perinteisistä herkuista tehdään usein miniversioita, jotka toimivat mainiosti myös jälkiruokapöydässä tai nopeina ja kuvauksellisina suupaloina kahvin kanssa. Kun asiakas jakaa sympaattisen minipannukakkunsa kuvan eteenpäin, kahvila saa ilmaista näkyvyyttä.
I <3 Earth
Nuoret ikäluokat tekevät yhä enemmän valintoja rakkaudesta maapalloa kohtaan. Kahviloissa nämä valinnat näkyvät etenkin kasvipohjaisten ja vegaanisten tuotteiden sekä vastuullisesti viljellyn kahvin kysyntänä. Myös pakkausmateriaaleilta odotetaan kestävyyttä. Vastuullisuuteen liitetään yhä useammin myös hygienia- ja turvallisuuskysymyksiä. Yhdysvalloissa yksilökeskeisyys on kuitenkin ympäristöajattelua suuremmassa roolissa: ruokavalioita perustellaan ilmastosyiden sijaan omalla terveydellä ja hyvinvoinnilla.
Lähteet: Maailman ravintolatrendit -tutkimus (Kespro, 2020), Google Trends, Keyword Tool, Forbes
Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.
Tule asiakkaaksiAsiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.
Tilaa Kespronetistä