Kalatukku E. Eriksson - Kalatuotteita käsityönä

Kalatukku E. Erikssonin ammattilaisten korkealaatuinen kädenjälki näkyy sekä tuotteissa, toiminnassa että palvelussa.

Julkaistu

Teksti

Tuija Holttinen

Kuvat

Vesa Tyni

– Talo on täynnä huippuosaajia. Meillä on täällä todellista asenneporukkaa, ja jokaista meitä yhdistää intohimo kalaan ja ensiluokkaiseen laatuun, toimitusjohtaja Mika Jääskeläinen kiteyttää kohta 140-vuotta toimineen kalatukun menestyksen salaisuuden.

Kalatukku E.Erikssonin toimitusjohtaja Mika Jääskeläinen

– Uskallan sanoa, että lähtökohtaisesti kaikki seafoodiin liittyvä onnistuu meillä. Teemme kansainvälistä yhteistyötä ja meillä on parhaat kumppanit Suomessa. Itsenäisenä osaajana teemme tiivistä yhteistyötä Kespron kanssa. Sen myötä saamme aivan uudenlaisia mahdollisuuksia kehittää toimintaamme ja synergiaa tulee etenkin logistiikasta. Pystymme saavuttamaan entistä paremmin asiakaskunnan.

Torikaupasta tuotteliaaksi tukkutaituriksi

Vuonna 1880 torikaupasta alkanut toiminta on laajentunut 75 työntekijän monipuoliseksi kala-alan yritykseksi, jonka tuotanto kattaa niin tuoreen seafoodin kuin esikäsitellyt kalat, kalajalosteet, liemet, sushit…aina asiakaskohtaisesti räätälöityihin tuotteisiin. Omassa tuotannossa on keskitytty käsityönä tehtävään korkean jalostusasteen tuotteisiin. Valtavissa kattiloissa muun muassa keitetään erilaisia kala-, hummeri- ja sinisimpukkaliemiä tunnettujen keittiömestareiden resepteillä. Loppukesäisin sammioissa keitetään tuhansittain rapuja.

Elävä hummeri siivilässä

Ammattikeittiön osaajat

Kaikkiaan tuotenimikkeitä on yli tuhat. Kaikki onnistuu saman katon alta. Mika Jääskeläinen haluaa kuitenkin muistuttaa, että tuoreesta kalasta puhuttaessa on kyseessä luonnontuote.

– Teemme luonnollisesti aina parhaamme tuotteiden saatavuuden eteen, mutta joskus voi käydä myös niin, että ammattikalastajat meillä tai maailmalla eivät ole haluttua kalaa saaneetkaan pyydyksiinsä. Mutta silloinkin me osaamme kuitenkin aina miettiä ja neuvoa korvaavia tuotteita, joissa on varmistettu saatavuus. Ymmärrämme hyvin ravintola-asiakasta, tiedämme miksi saatavuus on tärkeää ja minkä kokoista kalaa tarvitaan mihinkin annokseen. Osaamme asennoitua asiakkaan tilanteeseen pitkäaikaisen kokemuksen ja tietämyksen perusteella. Henkilökunnastamme valtaosa on ravintolapuolelta tulleita ammattilaisia, jotka taitavat tilaukset ja tarpeet sekä tuotannon esivalmistelut, paloittelut ja fileeraukset – ja tuntevat ammattikeittiöiden tarpeet erinomaisesti.

Kalojen pyyntikausikalenteri, graafi

Kalaosaaminen täydentyy toimivalla logistiikalla Kalatukussa on elämää käytännössä kellon ympäri. Raaka-ainekuormia tulee ympäri vuorokauden, ja fileointi aloitetaan aamuvarhain neljältä. Keräilyä tehdään sekä yöllä että päivällä, sushia valmistetaan iltaisin ja öisin.

Kiistaton hyöty Kespron asiakkaille


Kespron asiakkaat pääsevät hyödyntämään Kalatukku E. Erikssonin kattavaa valikoimaa ja kalaosaamista vaivattomasti. Kespron oma yhteyshenkilö ohjaa asiakkaan Kalatukku E. Erikssonin asiakaspalveluun, jossa kaupankäynti hoituu suoraan kalatukun ammattilaisten kanssa.

Kalatukku E. Erikssonin suorajakelu hoitaa pääkaupunkiseudun, sekä Tampereen ja Turun keskustojen asiakkaiden toimitukset. Valtakunnallinen jakelu järjestyy Kesko Logistiikan kanssa – 48 tunnin toimitusajalla mihin tahansa Suomeen.

Tuoretta kalaa jäissä

Food Safety System Certification 22000 -sertifikaatti

Kalatukku E. Erikssonilla on aina panostettu laatuun sekä elintarviketurvallisuuteen, ja koko yrityksen henkilökunta on sitoutunut toimimaan yhteisten tavoitteiden mukaisesti. Jo vuosien ajan hyvin hoidetut elintarviketurvallisuusasiat saivat syksyllä 2018 tunnustuksekseen FSSC 22000 -elintarviketurvallisuussertifikaatin.

Suomen vanhimpiin kalatukkuihin kuuluva Kalatukku E. Eriksson haluaa tulevaisuudessakin olla esimerkkinä laatuun ja elintarviketurvallisuuteen panostavana alan toimijana ja tarjota asiakkailleen turvallisia ja laadukkaita tuotteita.

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä