Kespron vuoden 2020 paras tukku löytyy Turusta

K-ryhmän foodservice-kauppaan keskittyvän Kespron vuoden 2020 paras noutotukku löytyy Turusta. Erityisen tiukan kilpailun ratkaisi tänä vuonna tasaisen hyvä suorittaminen kilpailun kaikilla tulosmittareilla.

Julkaistu

Teksti

Otto Heinonen

”Kiitos voitosta kuuluu koko henkilökunnalle. Vuosi on ollut poikkeuksellinen ja alallamme raskas. Siitäkin huolimatta henkilökuntamme on jaksanut kehittää paikallisesti Kespron toimintaa ja päivittäinen tekeminen on ollut tinkimätöntä. Palkinto on osoitus, että työmme selvästi huomattu”, kertoo Kespron Turun noutotukun asiakaspalvelupäällikkö Ismo Toivonen.

Turun noutotukun palkintokriteereissä todettiin: ”Voittajatukku on hienosti selviytynyt ja toiminut koko kuluneena vuotena. Mittauksen kaikissa pääotsikoiden kohdissa kyseinen tukku menestyi tasaisen vahvasti. Tukku on yksi niistä muutamasta tukusta, jotka kehittivät kokonaispistemääräänsä verrattuna viime vuoteen. Tämäkin kertoo siitä, että tukussa on vahva ja tasainen pohja tekemiselle, eikä sitä horjuta edes haasteellinen toimintaympäristö. Mittauksessa tukun erityisvahvuudet olivat ensivaikutelma, myymäläkunto, asiakasviihtyvyys ja laatua mittaavien raporttien tulokset.”

Kespron vuoden tukku valitaan vuosittain konseptimittaukseksi kutsuttavassa prosessissa. Kespron noutotukkuverkostoon kuuluu 14 foodservice-asiakkuuksia palvelevaa tukkua, jotka sijoittuvat tasaisesti ympäri Suomen. Koronatilanteesta johtuen perinteistä voittogaalaa ei päästy tänä vuonna järjestämään.

Turun noutotukku sijaitsee Turun Pitkämäellä, Pitkämäenkatu 11 ja työllistää 65 työntekijää.

Takana tiukka kilpailu

”Vuoden 2020 mittaus vahvisti käsitystä siitä, että noutotukuissa on vuosien saatossa yhä enemmän panostettu asiakasviihtyvyyteen sekä helppouteen myymäläkunnon ja ensivaikutelman kohentuessa. Tätä tehtävää ei tukkuarjessa luonnollisesti ole helpottanut koronavuoden tuomat haasteet”, kertoo kilpailun mittauksesta vastaava konseptipäällikkö Jouni Pirttijärvi.

”Lopulta ero viiden kärjessä oli todella tiukka. Onnittelen koko Kespron puolesta Turun noutotukun henkilökuntaa erittäin kovasta suorituksesta poikkeuksellisen vuoden 2020 jälkeen”, summaa Pirttijärvi.

Äärimmäisen tiukat piste-erot

Turku sai konseptimittauksessa yhteispisteet 341. Konseptimittauksessa toiselle sijalle sijoittui Oulu 338 pisteellä ja kolmannelle sijalle Joensuu 336 pisteellä. Kunniamaininnan vuoden 2020 konseptimittauksessa sai Porin noutotukku, kehittäen eniten toimintaansa verrattuna edelliseen vuoteen. Laatupalkinnon nappasi vuoden 2019 voittaja Savonlinnan noutotukku saavuttaen parhaat pisteet mittauksen laadullisissa kohdissa.

Kespro on suorittanut nykyisenmallista noutotukkuverkostonsa konseptimittausta vuodesta 2014 lähtien. Konseptimittauksen tarkoituksena löytää tukuista hyviä sekä yhä kehitettäviä asioita ja omaksua tukkuihin yhteisiä toimintamalleja sekä luoda ketjumaista tekemistä, tukun paikallisuutta tukemaan.

Mittausta suoritetaan tukuissa avoimesti sekä mysteeriasiakkuuksina, erityisesti noutavan asiakkaan näkökulmasta niin, että tukun puitteet ja kiinteistö eivät määritä tulosta, vaan keskiössä tukun oma tekeminen. Arviointikohteiden kokonaisuudet ovat ensivaikutelma tukusta, myymäläkunto, asiakasviihtyvyys, eri raportointimittarit ja laadukkaan tekemisen arviointi.

Kespron noutotukkujen voittajat vuosittain

2020 Voittaja Turku 2. sija Oulu 3. sija Joensuu

2019 Voittaja Savonlinna 2. sija Jyväskylä 3. sija Oulu

2018 Voittaja Jyväskylä 2. sija Vaasa 3. sija Savonlinna

2017 Voittaja Vaasa 2. sija Jyväskylä 3. sija Oulu

2016 Voittaja Tampere 2. sija Savonlinna 3. sija Oulu

2015 Voittaja Oulu 2. sija Vaasa 3. sija Turku

2014 Voittaja Oulu 2. sija Jyväskylä 3. sija Turku

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä