Kespron paras noutotukku löytyy Joensuusta

Onnea Kespron Joensuun noutotukkuun noutotukkuverkoston konseptimittauksen voitosta, hienoa työtä! Toiselle sijalle sijoittui Vaasa, kolmannelle sijalle ylsi Jyväskylä.

Julkaistu

Teksti

K-Ryhmä aluetiedote 16.3.2023

Kuvat

Kespro

”Tukussa on hyvä tekemisen meininki!” asiakaspalvelupäällikkö Netta Virkki iloitsee tukun saamasta palkinnosta.

”Jokaisen rooli täällä on selkeä ja tehokas. Henkilökuntamme on oma-aloitteista ja ahkeraa. Pidämme kiinni tavoitteista ja hoidamme sekä ylläpidämme niitä tunteella. Olemme kuin pieni ja pippurinen perhe.”

”Yksin ei näitä pystejä voiteta vaan voittoon painottuu koko tukun henkilökunnan tekemä työ”, hehkuttaa puolestaan Joensuun Kespron operatiivinen palvelupäällikkö Joonas Timonen.

Palkintona oli virkistyspäivä koko henkilökunnalle.

”Tänä vuonna teemme hommat entistäkin paremmin, kun nyt tiedämme, mihin kannattaa kiinnittää huomiota. Voittamisen makuun kun päästy niin helpolla ei luovuta kärkipaikalta!”, lupaa Netta Virkki.

Kespron Joensuun noutotukku on jo pari vuotta sitten ollut palkintosijoilla, mutta nyt päästiin juhlimaan voittoa.

Kilpailun tavoitteena oppia parhailta

Kilpailun taustalla olevan konseptimittauksen maksimipisteet ovat 355, joista Joensuu sai yhteispisteet 318. Toiselle sijalle sijoittui Vaasa 311 pisteellä ja kolmannelle sijalle ylsi Jyväskylä 309 pisteellä.

Joensuun voiton perusteluita olivat mm.:

”Voittajatukku on hienosti selviytynyt ja toiminut koko kuluneena vuotena. Mittauksen kaikissa pääotsikoiden kohdissa kyseinen tukku menestyi tasaisen vahvasti. Tämäkin kertoo siitä, että tukussa on tekemisen pohjana tasainen tekemisen kulttuuri. Mittauksessa tukun erityisvahvuudet olivat ensivaikutelma, myymäläkunto, asiakasviihtyvyys, eri raportit ja laatu sekä turvallisuus.”

Kespro on suorittanut nykyisenmallista noutotukkuverkostonsa konseptimittausta vuodesta 2014 lähtien, jossa selviää kulloinkin vuoden parhaat suorittajat. Konseptimittauksen tarkoituksena löytää tukuista hyviä sekä yhä kehitettäviä asioita ja omaksua tukkuihin uusia yhteisiä toimintamalleja. Mittausta suoritetaan tukuissa avoimesti sekä mysteeriasiakkuuksina, erityisesti noutavan asiakkaan näkökulmasta siten, että tukun puitteet ja kiinteistö eivät määritä tulosta, vaan keskiössä tukun oma tekeminen.

Kesprolla on 14 alueellista noutotukkua, jotka sijaitsevat Joensuussa, Jyväskylässä, Kotkassa, Kouvolassa, Kuopiossa, Lahdessa, Lappeenrannassa, Oulussa, Porissa, Rovaniemellä, Savonlinnassa, Tampereella, Turussa ja Vaasassa.

Kespron noutotukkujen voittajat vuosittain

2022

    1. sija Joensuu
    1. sija Vaasa
    1. sija Jyväskylä

2021

    1. sija Jyväskylä
    1. sija Turku
    1. sija Vaasa

2020

    1. sija Turku
    1. sija Oulu
    1. sija Joensuu

2019

    1. sija Savonlinna
    1. sija Jyväskylä
    1. sija Oulu

2018

    1. sija Jyväskylä
    1. sija Vaasa
    1. sija Savonlinna

2017

    1. sija Vaasa
    1. sija Jyväskylä
    1. sija Oulu

2016

    1. sija Tampere
    1. sija Savonlinna
    1. sija Oulu

2015

    1. sija Oulu
    1. sija Vaasa
    1. sija Turku

2014

    1. sija Oulu
    1. sija Jyväskylä
    1. sija Turku


Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä