Master Chef Suomi yhteistyö toi kesprolaisen tuoretukku-ammattitaidon suuren yleisön tietoisuuteen

Ruokareality MasterChef Suomi saatiin eilen päätökseen. Ruoanlaitossa kilpailivat 12 kotikokkia ja voittajaksi selviytyi Joensuulainen opiskelija Petra Väänänen. Ohjelmaa rakentamassa oli myös Kespro, joka edusti ohjelmassa tuoretukkubrändeillään.

Julkaistu

Teksti

Otto Heinonen

Kuvat

Juuli Aschan

Kespro toimi tänä vuonna yhteistyökumppanina MTV:n MasterChef Suomi -ohjelmassa. Tuotenäkyvyyttä ohjelmassa saivat Kespron ammattikeittiöihin suunnatut Menu-tuotteet, Kespron tuoretukkuosaaminen sekä Kespron erikoistukku Kalatukku E. Eriksson Oy.

”Kesprolla on valtava ja monipuolinen tuoretuotteiden valikoima, jonka ammattilaiset hankinnassamme työskentelevät intohimoisesti asiakkaidemme moninaisten tarpeiden täyttämiseksi. Meidät mielletään jollain tasolla edelleen enemmän teollisten tuotteiden tukuksi ja tätä mielikuvaa halusimme ohjelmayhteistyöllä nyt häivyttää esittelemällä osaamistamme sekä tuoretuotteisiin liittyviä brändejämme”, kertoo Kespron tuoretuotteiden osto- ja myyntijohtaja Nora Hortling.

MasterChef Suomen jaksoissa käytettiin pitkin kautta mm. Kespron Menu-tuotesarjan sekä Kalatukku E. Erikssonin -tuotteita. Lisäksi kasviksissa kilpailijat käyttivät Vihannestukku Kespron tuotteita.

”Kuluttajille Kespro on vielä verrattain tuntematon toimija, mutta MasterChef Suomi yhteistyö oli uusi askel brändimme tunnetummaksi tekemisessä. Uskon ohjelmayhteistyön kasvattaneen tuoretukkuosaamisemme tunnettavuutta ravintola-alalla työskentelevien katselijoiden keskuudessa”, jatkaa Hortling.

MC Suomi 2022 EPS09 ruokavarasto kuvaaja juuli aschan-8867

Pitkä yhteistyöhistoria

MasterChef Suomen tuomareina toimivat Kari Aihinen, keittiömestari ja ravintoloitsija Henri Alén sekä yksi Suomen arvostetuimmista keittiömestareista, pitkän kansainvälisen uran luonut, ravintola Savoyn Chef Patron Helena Puolakka. Ohjelmassa vieraili myös lukuisia kotimaisia ravintola-alan huippukokkeja.

K-ryhmän yhteistyö MasterChef Suomi -ohjelmasarjan kanssa kantaa jo lähes kymmenen vuoden ajalle. Aikaisempina vuosina K-ryhmä on osallistunut ohjelmaan esimerkiksi Pirkka-brändillä.

mc suomi 2022 eps20 tuomarit petrav olli kuvaaja juuli aschan4165

Voittajaksi selviytyi fine dining diggari

MasterChef Suomen voittaja Petra Väänänen on 21-vuotias Joensuusta kotoisin oleva opiskelija, jolle fine dininig -ruoanlaitto on intohimo. Opiskelujen ohella hän ylläpitää foodbytwins ruokablogia kaksoissiskonsa kanssa ja haaveilee siitä, että voisi jonain päivänä olla tunnettu ruokavaikuttaja. Finaalissa häntä vastaan kokkasi Olli Ahola-Luttila.

Petran vahvuudet ruonlaittajana ovat uteliaisuus, kunnianhimo ja määrätietoisuus. Hän on kiinnostunut kehittämään taitojaan ja uskaltaa ennakkoluulottomasti kokeilla kaikkea uutta. Petralle ruoanlaitto on kuin taidetta, jossa hän miettii kaikkia aisteja. Arjessa kuitenkin ruoanlaittoa ohjaa terveellisyys, ja sydäntä lähellä on kokata aasialaisia makuja.

Master Chef Suomi finaalijakson ja sarjan muut jaksot pääset katsomaan täältä.

MC Suomi 2022 ruokavarasto kespro kuvaaja juuli aschan-7683

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä