Onnistumisen salaisuus: Kasvikset, jotka tekevät työn puolestasi

Nykykuluttaja haluaa ja ansaitsee sekä tuoretta että terveellistä ruokaa lautaselleen. Modernin keittiön onnistumisen mahdollistaa laadusta tinkimätön kumppani Salico, jonka SallaCarte brändin ratkaisut säästävät aikaa, vaivaa ja rahaa.

Julkaistu

Teksti

Salico

Kuvat

Salico

Kaupallinen yhteistyö

Salico

Kuvittele arki, jossa pääset keittiön ammattilaisena, puurtavan pilkkomisen ja kasvisten pesun sijaan, keskittymään täysin asiakkaan makuelämykseen. Tällainen arki, jossa jo keittiön valojen syttyessä tiedät olevasi askeleen edellä, on lukuisissa keittiöissä todellisuutta. Valmiiksi pestyt ja pilkotut, ihanan raikkaat ja aina tuoreimmat SallaCarte tuotteet ovat arjen, ja salaattipöydän sankareita, aina koulukeittiöistä huippuravintoloihin.

Salico on jo vuosien ajan ollut mukana kehittämässä gastronomian alaa, ja ymmärtää ammattikeittiön arkea ja vaatimuksia. Kumppanina matkalla kohti entistä parempaa ja helpompaa arkea keittiössä, SallaCarten ratkaisu on yhtä helppo, kun yksinkertainen.

”Tuomme aina tuoreimmat ja laadukkaimmat käyttövalmiit salaatit, vihannekset ja hedelmät, tekemään työn puolestasi”, kertoo Salicon myyntipäällikkö Sami Virtakoski.

Kaiken ytimessä on missio tehdä terveellisestä syömisestä mahdollisimman helppoa ja inspiroivaa. Kirkas suunta on ohjannut Salicoa matkallaan, ja yritys onkin ansaitusti alansa suurin ja merkittävin toimija. Innovaatioistaan ja toimitusvarmuudestaan tunnettu alan edelläkävijä julkaisi äskettäin paljon kiitosta keränneen ”SallaCarten helpot reseptit onnistumiseen ” -oppaan, ammattikeittiön arkea helpottamaan. Opas antaa inspiraatiota ja käytännön esimerkkejä luoviin ja helppoihin salaattipöydän ratkaisuihin.

Laatu, joka saa tomaatitkin punastumaan

Ei ole väliä onko pakkauksessa jouhevat juurekset tai sujuva salaatti, sillä SallaCarte pakkauksen avaamiseen liittyy joka kerta tuotteen korkean laadun hämmästelyä ja ihailua. Huippuluokan tuoreus ja laatu on tulos tarkasta työskentelystä ja tiukoista laatukriteereistä, joita varmistetaan yli sata kertaa valmistusprosessissa sekä omassa laboratoriossa.

”Tarkkojen prosessien lopputulos on laaja valikoima tuotteita joiden laatu saa tomaatitkin punastumaan”, toteaa Virtakoski ylpeänä.

Onnistumisen salaisuus: Kasvikset, jotka tekevät työn puolestasi

Aina hyvä porkkana tarjolla

Tutkimustietoon pohjautuvassa työssä, SallaCarten valikoima on muodostunut niin salaattipöydän luottopelaajaksi, kun täydellisen ravitsevan annoksen mahdollistajaksi. Mutkattomat kurkut, simppelit sipulit ja jo mainitut sujuvat salaatit sekä muut valikoiman tuotteet tarjoavat onnistumisen reseptin keittiöön kustannustehokkaasti ja säästäen kallisarvoista aikaa.

”Teemme työtä suurella sydämellä ja vakuuttuneena siitä, että kasvisten rooli lautasella on tärkeämpi, kun koskaan”, Virtakoski kertoo hymyillen.

Onnistumisen salaisuus: Kasvikset, jotka tekevät työn puolestasi

”Nerokasvis ratkaisu!” – Aikamme ”Heureka!”?

Nerokasvis on yhdistelmä sanoista ’nerokas’ ja ’kasvis’. ”Sana kuvailee erittäin nerokasta ja älykästä ratkaisua, jossa SallaCarten kasvikset ja vihannekset tekevät työn puolestasi”, kuten sanakirjamaisesti todetaan SallaCarten valikoimaesitteen kääntöpuolella olevassa julisteessa.

Kun laatu, tuoreus, helppous ja toimitusvarmuus kohtaavat, syntyy nerokasvis ratkaisu. Tämä on SallaCarten lupaus, motto ja filosofia, sekä modernin ammattikeittiön onnistumisen salaisuus.


Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä