Parannetaan maailmaa syömällä hyvin

Kespron blogissa Joonas Lavikkala: ”Paremman maailman rakentaminen ei onnistu kokoustamalla tai toivomalla, tarvitaan ihmisiä ja yrityksiä, jotka ovat valmiita oikeasti tekemään asioille jotain.”

Julkaistu

Teksti

Joonas Lavikkala

Blogi on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä.

Kenellekään alaa seuraavalle ei liene yllätys se, että kasvisruoka ja vastuullisuus ovat koko ajan enemmän esillä ja nimenomaan asiakkaiden taholta. Kespron 2020 tekemän Ravintolatrendit-tutkimuksen mukaan ruoan ilmastovaikutukset ja luonnon tila ovat suuria teemoja, jotka heijastuvat myös ulkona syömiseen, erityisesti Euroopassa. Tähän liittyvät niin kasvisten osuuden lisääminen, erilaisten proteiinien käyttö (levät, sienet) kuin kestävän kehityksen raaka-aineetkin. Eikä tämä trendi ole hidastumassa, päinvastoin.

Suomessa jopa 88 prosenttia asiakkaista haluaisi suosia ravintoloita, jotka ottavat luonnon monimuotoisuuden huomioon ja 87 prosenttia haluaisi lisätä ruokavalioonsa enemmän monipuolista kasvisruokaa. 83 prosenttia haluaisi suosia ravintoloita, joilla on pieni hiilijalanjälki. Miten voimme vastata näihin asiakkaiden toiveisiin?

Uskoisitko, jos sanoisin, että Upfieldin tuotteet ovat paitsi täysin muovittomia, eikä niiden tuotannossa ole käytetty mitään eläinperäistä? Ihan vielä ei olla näin pitkällä, mutta ihan lähitulevaisuudessa ollaan.

Tavoitteenamme on, että vuonna 2025 kaikki tuotteemme ovat puhtaasti kasvipohjaisia. Vuoteen 2030 mennessä haluamme olla hiilineutraaleita ja vuonna 2050 hiilinegatiivisia. Lisäksi pyrimme poistamaan jopa 95 prosenttia muovista kaikista pakkauksistamme.

Miksi olemme valmiita tekemään näin suuria muutoksia? Koska paremman maailman rakentaminen ei onnistu kokoustamalla tai toivomalla, tarvitaan ihmisiä ja yrityksiä, jotka ovat valmiita oikeasti tekemään asialle jotain. Vuoteen 2050 mennessä maapallolla on yli 10 miljardia ihmistä. Jos jatkamme nykyisiä kulutustottumuksia, meillä ei yksinkertaisesti ole riittävästi maata, jolla voisimme ruokkia kaikki nykymuotoisella eläinperäisellä ruokavaliolla.

Kasvisruokavalioon siirtyminen on sekaruokavalioon verrattuna paljon parempi valinta koko planeetan kannalta. Kasvipohjaisten margariinien ja levitteiden valmistamiseen meijerivoihin verrattuna vaaditaan maa-alaa 2/3 vähemmän! Ne aiheuttavat jopa 70 prosenttia vähemmän ilmastopäästöjä ja vettä niiden valmistaminen kuluttaa 50 prosenttia vähemmän. Pelkästään vuonna 2020 voin sijasta kasvipohjaisia levitteitä valinneet kuluttajat vähensivät 6 miljoonaa tonnia ilmaan päästettyä hiilidioksidia. (1) Saman määrän hiilidioksidia tuottaisivat noin miljoona keskivertoa henkilöautoa, jos niillä kullakin ajettaisiin 50000 kilometriä. (2)

Meijerituotteiden ongelmana ilmastovaikutusten lisäksi on se, että suurta osaa meistä ei ole luotu syömään tai juomaan muiden eläinten maitoa. Meillä on yliherkkyyksiä tai allergioita kuten maitoallergia tai laktoosi-intoleranssi. Kasvipohjaiset tuotteet sopivat kaikille, myös allergisille.

Yhä useammalla asiakkaalla on eritystoiveita allergioiden tai erikoisruokavalioiden vuoksi. Tämä voi aiheuttaa lisästressiä kokeille, joiden on huolehdittava kaikista eri tarpeista. Kun ammattitaitoisia kokkeja voi olla vaikea löytää, tilanne vaikeutuu vielä entisestään. Me autamme kokkeja tarjoamalla tuotteita, joita voi käyttää täsmälleen samoin kuin maitopohjaisia tuotteita, paitsi että niissä ei ole maitoa, ne ovat täysin kasvipohjaisia ja tietysti transrasvattomia.

Esimerkkinä vaikkapa maidoton, soijaton ja gluteeniton Flora Professional Plant. Sitä käyttämällä ruoka saa tuttua kermaista täyteläisyyttä, mutta keittiön toiminta yksinkertaistuu, kun sama tuote käy kaikille. Samalla pienenee ruoan ilmastojalanjälki sekä hävikki, kun eri ruokavalioita varten ei tarvita erillisiä tuotteita. Flora Professional Plant toimii niin kylmissä kuin lämpimissäkin ruoissa, se ei juoksetu ja sitä voi vispata kuin kermaa.

Violifen vegaaniset vaihtoehdot juustolle taas ovat maidottomia, soijattomia, gluteenittomia, pähkinättömiä ja säilöntäaineettomia, mutta maistuvat todella hyvälle! Itseasiassa, voisinpa haastaa kaikki kokeilemaan, että huomaatteko eron Violife Cheddar Flavour Slicesin ja juuston välillä hampurilaisessa. Violife kun nimittäin sulaakin kuin juusto. Todella hyvää, vaikka itse sanonkin.

Kasvipohjaisen ruoanvalmistuksen ei siis tarvitse olla yhtään hankalampaa kuin sekaruoankaan. Upfieldin tuotteilla pystyt korvaamaan meijerituotteet suoraan samassa suhteessa ja ne käyttäytyvät kuin aidot maitotuotteet. Näitä tuotteita käyttämällä on helppoa tehdä ruokaa, jota ihan kaikki voivat syödä, oli kyseessä sitten sekasyöjä, fleksaaja tai ilmastoystävällistä ruokavaliota noudattava.

Ei kasvisruokavaliolla pysty kaikkia maailman ongelmia ratkaisemaan, mutta se on erinomainen alku. Ja jos kasvisruokavalioon siirtymisessä ei menetä mitään, ei makua, ei rakennetta eikä helppoutta, miksei sitä voisi kokeilla?

Lähteet:
(1) Perustuu Quantisin vuonna 2018 ja 2020 laatimiin elinkaaritutkimuksiin. Lisätietoja osoitteessa https://www.upfieldprofessional.com/fi-fi/kestavyys

(2) Keskivertoauton päästöksi asetettiin 120g/km https://www.autotie.fi/paastolaskuri

Kespron Ravintolatrendit -tutkimus 2020

Joonas Lavikkala 150x150

Joonas Lavikkala
Sales Lead
Upfield Professional

Kirjoittaja työskentelee Upfield Professionalilla myyntivastaavana, tehden oman osansa paremman maailman eteen.

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä