Jerry Tiittala: "Pohjalta pinnalle"

Kannattavuuden parantaminen on avain tulevaisuuden menestykseen.

Julkaistu

Teksti

Kespro

Kuvat

Kespro

1. Tulevaisuus on ollut viime vuosina vaikeasti ennakoitavissa

Pitkäjänteistä ravintolan liiketoiminnan kehittämistä on vaikea tehdä katseen ollessa jatkuvasti viikon päässä nykyhetkestä. Ennakoimattomuus ja nopeasti vaihtuvat tilanteet purkautuvat monessa ravintolassa turhautumisena ja näkyvät absoluuttisena väsymyksenä.

Kekseliäisyyden lisäksi ravintola-alalla onkin pärjännyt kestävyydellä. Take away -myynnillä tuloksen tekeminen on vaikeaa, mutta se niin ikään sitouttaa sekä henkilökuntaa että asiakkaita. Kuten muistamme, poistuma ravintola-alan osaajista toisiin tehtäviin on ollut suurta.

2. Tiiviillä sparrailulla asiakkaidemme kanssa olemme suurelta osin löytäneet ratkaisut tarpeisiin alkuvuoden poikkeusaikoina

Yhtenä keskeisenä kulmakivenä on toiminut Menu-tuotesarjamme, jonka toimitusvarmuus ja hintapiste on ollut huippuluokkaa.

Uusien palvelulanseeraustemme muodossa ja pyrimme tuomaan uusia ratkaisuja markkinaan. Kespro Viinikoulutus sekä Kespro Budjetointipäivä ovat Kespron järjestämiä uusia koulutuskokonaisuuksia foodservice-alan ammattilaisille. Budjetointikoulutusten ilmoittautuminen on jo käynnissä: koulutuksessa opit budjetoinnin perusteet, saat vinkkejä budjetin tekemiseen sekä opit tunnistamaan olennaisimmat seikat oman liiketoimintasi kannattavuuden johtamisessa.

Lisäksi esimerkiksi verkkokoulutuksemme jätelain uudistumisen velvoitteista oli suosittu ja sai osallistujilta kiitosta. Kokosimme yhteen webinaaritallenteen sekä asiantuntijoiden vastaukset yleisön esittämiin kysymyksiin uuden jätelain aiheuttamista muutoksista ravintoloiden liiketoiminnan kannalta.


3. Yhdessä luomme parhaat uudet työkalut ja toimenpiteet yhteiselle tekemiselle ja yhteiselle tulevaisuuden menestykselle

Maaliskuun lopulla tukemamme Suomen Bocuse d’Or -kisajoukkue näyttää kyntensä Budapestin Euroopan karsintakilpailussa. Toivotaan, että Suomen voitto semifinaaleissa viitoittaa koko alaamme liiketoiminnallisesti valoisaan kevääseen!


Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä