Trendikkäimpiä maailman makuja

Makumaailmassa mennään nyt Aasiaan ja Etelä-­Amerikkaan. Eksoottisten tuulahduksien ohella tehdään paluuta juurille ja perinteisiin makuihin.

Julkaistu

Kuvat

Adobe Stock

Hännästä saparoon

Koko ruhon hyödyntäminen, eli niin sanottu nose to tail -cooking on nyt trendikästä – ja järkevää. Trendin edelläkävijä on lontoolainen St. John -ravintola, jossa ajatuksena on käyttää kaikki ruhon osat kärsästä saparoon niin, että ruokalistalla on tarjolla mahdollisimman monipuolinen kattaus.

Maailmalla trendi näkyy monipuolisesti. Pizzassa voi hyödyntää vasikanlihan kaikki osat, possun posket sopivat tacojen täytteeksi, luut antavat makua kastikkeelle ja kalasta hyödynnetään myös pää.

Myös monen suomalaisen ravintolan listalle on ilmestynyt ruokia, joissa näkyy nose to tail -ajattelu: esimerkiksi helsinkiläisessä ravintola Brasassa annoksissa hyödynnetään kalan osia kuten eviä tai ruotoja. Monen ravintolan ruokalistalla tarjolla on hitaasti kypsennettäviä, luullisia lihanosia – paistia, lapaa, karitsan niskaa tai entrecôteta.

ML 1 23 81 Trendit 1 stock tahna

Ravintolaruoan suosio on ennätystasolla. Viime vuonna suomalaiset söivät keskimäärin 3,3 ateriaa ravintolassa kahdessa viikossa. Määrä nousi selvästi vuodesta 2020.

Aasian makuja lasissa ja lautasella

Korelainen Gochujang-chilitahna maustaa bibimbap-annoksen, rapean ilmavan vietnamilaisen banh mi -patongin kastiketta terästää sriracha, japanilainen dashi-liemi tuo umamin makua vaikkapa okonimyaki-kasvispannukakulle. Monelle ruoalle aasialaista twistiä tuo inkivääri, kurkuma tai yuzumehu. Aasialaiset maut kiinnostavat nyt kovasti.

Trendi näkyy myös alkoholijuomissa. Nyt haetaan uusia vaihtoehtoja ginille, vodkalle ja viskille. Monia trendijuomia maustavat nyt aasialaisten kasvien maut, kuten yuzu, shiso, merilevä, gochujang tai inkivääri. Esimerkiksi japanilainen riisivodka Ukiyo on fermentoitu koji-sienellä, jota käytetään myös sakessa. Kiinalainen baijiu taas sopii vaikkapa cocktailin pohjaksi.

ML 1 23 81 Trendit 2 stock paloma

Vai kaadetaanko lasiin tequilaa?

Toisaalta myös karibialaiset ja latinalaiset maut maistuvat drinkeissä. Tequila pyrkii juomatrendien kärkeen uudistettuna: esimerkiksi ranskalaisessa tammessa kypsytettynä, punasävyisenä tequila rosana tai maustettuna. Myös tequilan agave-pohjainen vastine mezcal on nyt cocktailien trendikäs ainesosa. Myös erilaiset rommit sekä haitilainen clairin kiinnostavat yhä enemmän. Karibialta kotoisin oleva kirpeän hapan hibiskus tuo uutta vivahdetta esimerkiksi klassiseen Cosmopolitan-cocktailiin.

ML 1 23 81 Trendit 3 stock nostalgia

Nostalgian nälkään

Kun ajat ovat haastavat, halutaan nautiskella tutuista ja turvallisista ruoista kiireettömässä ympäristössä. Nostalgia on kova sana. Erityisesti lounasravintolassa suosiotaan nostaa lohduttava, turvallisuutta lisäävä ruoka, jonka makumaailma on tuttua lapsuudesta. Lounaslistoilla on perinneruokia: patoja, paisteja, tai lihapullat muusilla.

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä