
1. Leikkaa flower sprouteista kova kanta pois. Kiehauta vesi ja suola ja kypsennä noin viisi minuuttia. Jätä napakoiksi.
2. Kiehauta vesi ja sokeri ja jäähdytä. Irrota flower sprouteista uloimmat lehdet. Kaada sokeriliemi lehtien päälle ja anna levätä liemessä noin 30 minuuttia. Valuta lehdet ja säästä liemi. Asettele lehdet irralleen toisistaan leivinpaperille pellille ja kuivaa 170 asteessa 3-7 minuuttia. Sammuta uunin tuuletin kuivauksen ajaksi.
3. Keitä viiriäisenmunia kiehuvassa vedessä kaksi minuuttia. Jäähdytä kylmällä vedellä ja kuori. Kaada punajuurimehu kuorittujen munien päälle ja anna marinoitua vähintään 24 h.
4. Sekoita majoneesi ja Dijon-sinappi. Mausta sitruunamehulla ja suolalla. Pakkaa pursotinpusseihin.
5. Sulata voi, lisää perunakuutiot ja freesaa. Lisää kerma ja rouhittu mustapippuri. Anna seoksen kiehua koko ajan voimakkaasti, samalla sekoittaen. Lisää lopuksi ohueksi raastettu parmesaani, hienonnettu lehtipersilja sekä sitruunamehu. Mausta suolalla. Koristele 180-asteisessa öljyssä friteeratuilla perunasuikaleilla ja hienonnetulla ruohosipulilla.
6. Keitä belugalinssit pakkauksen ohjeen mukaan. Ripottele jäähtyneet linssit annoksen päälle. Irrota sydänsalaatinlehdet ja grillaa tai tohota kevyesti. Koristele syötävillä kukilla, valkolupiininversoilla ja timjaminlehdillä.
Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.
Tule asiakkaaksiAsiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.
Tilaa Kespronetistä