Hampurilaispihvin tilalle munakokkelia – Kaliforniasta trendiruoaksi ponnistanut EGU-burger Suomeen

Kespron Suomeen tuomalla EGU-burgerilla on hyvät mahdollisuudet nousta kesän 2021 ruokailmiöksi. Trendi on Los Angelesista, jossa hampurilaisessa lihan korvaaminen kananmunalla on kasvattanut suosiota viime vuosina.

Julkaistu

Teksti

K-RYHMÄ LEHDISTÖTIEDOTE

”EGU-burgerin sydämenä on täydellinen, kuohkea munakokkeli. Tavoitteena on saada aikaan vastuullisempi ja kaikille maistuva vaihtoehto perinteiseen hampurilaispihviin verrattuna. Kananmuna on suomalaisillekin tuttu proteiininlähde”, kertoo Kespron Food Development Manager Harri Veckman.

”Burgerin teki kuuluisaksi muutamia vuosia sitten Eggslut-ravintolaketju Los Angelesin Venicessä, mistä ilmiö on levinnyt laajemmalle kaupunkiin ja Yhdysvaltoihin”, kertoo Veckman.

Hampurilainen suuressa muutoksessa

”Kananmunan laaja-alaisempi hyödyntäminen erilaisissa annoksissa on nousussa ravintola-alan ammattilaispiireissä. Suomessakin on nähty erilaisia kananmunaan keskittyneitä ravintolakonseptilähtöjä viime vuosina”, kertoo Veckman.

Kantar TNS Agri kertoi viime vuonna kananmunamarkkinakatsauksessaan kananmunien kulutuksen olevan Suomessa 12,2 kg henkilöä kohti, kun määrä vuonna 2010 oli 9,8 kg henkilöä kohti.

Perinteiset hampurilaiset kokevat muutosta muutoinkin. Kespron keväällä 2020 tekemän Unelmien ravintola-annos -kuluttajakyselytutkimus paljasti 12 prosenttia suomalaisista haluavan unelmaburgerinsa ilman kansia.

”Kuluttajien ollessa valmiita hylkäämään hampurilaisten kannet, voitaneen vaihtaa helposti myös hampurilaisen pääproteiininlähde – ja silti kutsua lopputulosta burgeriksi”, Veckman kertoo.

Lanseeraus ravintoloille herätti kiinnostusta

EGU-burger esiteltiin suomalaisille foodservice-alan ammattilaisille Kespron Food & Inspirations -virtuaalimessuilla huhtikuun lopussa. Kespro tarjoaa EGU-burgeriin reseptiikan ja tarvittavan tuotteistuksen ravintoloiden käyttöön.

”Vastaanotto ravintolakentässä EGU-burgeria kohtaan on ollut suurta – markkinan avautumiseen saatiin todellinen trendituote, jonka takana on todellista pöhinää suoraan trendiruokakaupunki Losista”, Veckman sanoo.

EGU-burgerin täydellisen munakokkelin resepti

1 Menu vapaan kananmuna 1 (n. 20 g ) iso kuutio laktoositonta voita Suolaa ja pippuria Leikattua ruohosipulia

Valmistusohje:

  1. Riko kananmunat kylmälle teflonpannulle. Neljälle hengelle kuusi kananmunaa on sopiva määrä.
  2. Sekoita nuolijalla kananmunien rakenne rikki.
  3. Lisää yksi iso voikuutio per kananmuna.
  4. Nosta teflonpannu hellalle ja kypsennä keskilämmöllä koko ajan nuolijalla sekoittaen.
  5. Ota pannu pois lämmöltä kun munakokkeli on sopivan pehmeää ja kuohkeaa.
  6. Mausta suolalla, mustapippurilla ja halutessasi leikatulla ruohosipulilla.

Resepti: Harri Veckman, Kespro Videoresepti: https://www.youtube.com/watch?v=j3_rQbFjgvg

Lue lisää: EGU-burgerin tekeminen, erilaiset maku- ja kattausversiot ja taustatiedot EGU-burgerista https://www.kespro.com/ideat-ja-inspiraatiot/artikkelit/kesan-suurin-hitti-on-eguburgeri

Unelmien ravintola-annos -kuluttajatutkimus, pizza ja burger https://www.kespro.com/ideat-ja-inspiraatiot/artikkelit/kespro-selvitti-suomalaisten-unelmaburgerin-ja-pizzan-koostumuksen

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä