La Ronciere keskittyy kellareiden sijaan rypäleisiin

Chileläinen La Ronciere -viinitila on ottanut rohkeita askelia nostaakseen laatua. Perheyritys perusti viinitarhansa alueelle, josta ei ollut aiempia kokemuksia ja jota on haastavaa viljellä.

Julkaistu

Teksti

Lasse Pakarinen

Kuvat

La Ronciere

La Ronciere on siitä harvinainen viinitalo, että se on kasvun sijaan vähentänyt merkittävästi tarhojensa alaa ja päättänyt keskittyä laatuun. Samalla talo on panostanut istutuksiin aivan uudelle DO Licanten -viinialueelle, jonka pioneeri ja vieläpä ainoa tuottaja se on. ”Erikoistumme innovaatioihin. Etsimme koko ajan uusia mahdollisuuksia tarjota jotain erilaista”, sanoo tilaa kahden veljensä kanssa johtava Alejandro Orueta.

Curicón viiniseudun rannikkovuorilla sijaitsevan Licantenin ensimmäinen sato korjattiin alle kymmenen vuotta sitten. Perhe on kuitenkin jo päättänyt keskittää tuotantonsa näille uusille tarhoille, vaikka kivinen maaperä onkin vaikea viljeltävä. Alueen rypäleitä myös sekoitetaan vanhojen tarhojen viineihin.

La Ronciere Alejandro Orueta

Perhe etsi vuosia sopivia tarhan paikkoja muualtakin, mutta uskoi Licantenin potentiaaliin ja päätti investoida sinne. Päätös oli rohkea, sillä täyttä varmuutta alueen laadusta ei ollut ennen istutuksia. ”Toisen sadonkorjuun jälkeen saimme tulokset, joita halusimmekin. Teoria oli todellisuutta”, Orueta kertoo. ”Olemme onnellisia tästä löydöstä. Haluamme auttaa Chilen viiniteollisuutta löytämään uusia alueita, joilta tuottajat voivat tarjota enemmän laatua.”

Meren viileyden, poikkeuksellisen maa­perän ja lempeän keski- ja iltapäivällä puhaltavan tuulen ansiosta viinit saavat Licantenissa raikkautta ja tuoretta hedelmäisyyttä. Se eroaa monista Chilen perinteisistä alueista, joiden lämpötilaa ilmastonmuutos on jo nostanut.

Rypäleet ovat kaiken alku

Oruetan mukaan La Ronciere haluaa tuottaa viinejä, jotka ovat helposti nautittavissa, mutta joissa on myös täyteläisyyttä ja tasapainoista raikkautta.

Pääosassa ovat rypäleet, ei työ kellarissa.”Filosofiamme on, että rypäleet tekevät 90 prosenttia lopullisesta tuotteesta. Kasvatamme hyviä rypäleitä hyviin viineihin.”

La Ronciere rypäle

Perhe panostaa esimerkiksi siihen, että se valitsee kullekin kasvupaikalle juuri oikean kloonin eli rypälelajikkeen kannan. Kellarissa sen sijaan viiniä käsitellään mahdollisimman vähän. Esimerkiksi tammitynnyreiden käyttö on maltillista, ja talo käyttää tekniikoita, jotka korostavat rypäleiden potentiaalia.

Kyse ei ole viininteosta tai teknologiasta vaan rypäleistä ja niiden kasvupaikasta. Tämä erottaa meidät muista tuottajista.

Kestävää kehitystä intohimolla

Orueta suhtautuu tarhoihinsa intohimoisesti ja vertaa viiniköynnöksiä ihmisiin. Ne tarvitsevat samaan tapaan hoivaa ja kunnioitusta sekä terveen kasvupaikan, jotta köynnökset voivat tuottaa parhaansa. La Ronciere panostaakin ympäristöystävällisyyteen. Talo elää luonnosta, joten se haluaa elää harmoniassa ympäristön kanssa.

Kemikaaleja käytetään mahdollisimman vähän, joten tarhoilla hyödynnetään esimerkiksi köynnösten hyvinvointia tukevia kasveja. Ympäristöystävällisyys ulottuu myös kellariin, missä esimerkiksi minimoidaan veden- ja sähkönkulutus, sekä panostetaan omiin aurinkopaneeleihin. Vastuullisuus liittyy lisäksi henkilökuntaan. Heille halutaan tarjota hyvä ja turvallinen työympäristö.

La Ronciere

  • Perustettu 1949, johdossa kolmas sukupolvi
  • Omistaja Oruetan perhe tuli Chileen Espanjasta
  • Viininvalmistamo sijaitsee Granerosissa noin 80 km Santiagosta etelään
  • 230 ha tarhoja 3 alueella, jotka ovat perinteiset Colhaguan ja Cachapoalin viinilaaksot sekä uusi Licanten, jonka pioneeri talo on
  • Painottaa suurten tuotantomäärien sijaan laatua
  • Panostaa luontoa kunnioittavaan viljelyyn ja viininvalmistukseen

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä