Mitä klassikot ja uutuudet kertovat ruokakulttuuristamme?

Kespron blogissa Sakke Liedes: ”Suosikkituotteita on aina hyvä nostaa esille. Ne eivät kerro jotain vain yrityksestämme vaan paljon myös meistä suomalaisista.”

Julkaistu

Teksti

Sakke Liedes

Blogi on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä.

Tänä vuonna meillä Kotivaralla on juhlittu merkittäviä vuosia pariinkin otteeseen. Venäläinen meetvursti, vuodesta toiseen sitkeästi suosikkituotteen paikkaa pitänyt klassikkomme, täytti kunnioitettavat 70 vuotta.

Kärkkäri, toinen sankarimme, on rentoa street foodia ajalta, jolloin termiä ei ollut kuultukaan Suomessa. Konstailematon herkkumme on juhlistanut 65-vuotiasta taivaltaan niin grilleillä, ravintoloissa kuin kotikeittiöissä.

Suosikkituotteita on aina hyvä nostaa esille, sillä ne eivät kerro jotain vain yrityksestämme vaan paljon myös meistä suomalaisista. Siitä, mistä pidämme ja mitä arvostamme ja miksi.

Venäläisen meetvurstin ja Kärkkärin kaltaiset klassikot osoittavat, että olemme osuneet ajan hermoon tavalla, joka on muuttunut osaksi suomalaista ruokakulttuuria. Vuonna 1943 oululaisessa saunassa asetetut tavoitteet on saavutettu ja vieläpä moninkertaisesti.

Klassikot ja niiden salaiset reseptit eivät kuitenkaan ole syy jäädä lepäämään laakereille. Jatkuva tuotteiden, palveluiden ja toiminnan kehittäminen on yritysten arkipäivää. Näin tietysti myös meillä.

Ensimerkeiksi käyvät vaikkapa 1990-luvun alun uutuudet: markkinoiden ensimmäiset kylmäsavukinkku, kylmäsavupaisti, poron kylmäsavupaisti ja hevosen kylmäsavupaisti. Valikoimissamme on myös Suomen ensimmäinen lisäaineeton meetvursti: Meetvursti 150 g. Luomumeetvurstimme, joka on luomua mausteita myöten, on ollut tarjolla 2000-luvun alusta.

Ultrakevyen meetvurstin, yhden kevyimmän Suomessa myynnissä olevan meetvurstin, siivussa on kilokaloreita vain noin kuusi. Keveyden ja hyvän maun niksi on lähes rasvaton paistiliha ja tietysti valmistusmenetelmä pitkine kypsytysaikoineen. Lisäksi olemme satsanneet siihen, että meillä on lukuisia tavallista vähemmän suolaa sisältäviä ja vähärasvaisia meetvursteja.

Kaikki kehitystyö ei suinkaan liity tuotteisiin. Pakkausmateriaalit puhututtavat myös meillä. Siksi olemme asettaneet tavoitteen, että vuoteen 2030 mennessä pakkauksissamme käytettävä muovi on sataprosenttisesti kierrätettävää. Lopetimme kierrätystä haittaavan mustan muovin käytön pari vuotta sitten. Tämänkeväisen pakkausuudistuksen myötä onnistuimme vähentämään muovin käyttöä noin 20 prosenttia. Se tarkoittaa kymmeniä tuhansia kiloja vähemmän muovia vuodessa.

Kyvystämme kehittämään ja kehittymään kiitos kuuluu raaka-ainetoimittajillemme ja henkilökunnallemme. He ovat keskiössä, kun reilun vuoden päästä juhlimme jälleen pyöreitä. Silloin perheyrityksemme ja yhteinen työmme suomalaisen ruokakulttuurin eteen täyttää 80 vuotta.

sakkeliedes-150x150

Sakke Liedes
Foodservice Sales Manager
Kotivara

Kotivara Oy on oululainen elintarvikevalmistaja, joka on erikoistunut laadukkaisiin lihatuotteisiin. Kotivara valmistaa mm. erilaisia meetvursteja ja muita makkaroita. www.kotivara.fi

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä