Ravintolatrendejä ja puheenaiheita marraskuussa 2019

Mitkä asiat puhututtavat ravintolamaailmassa tällä hetkellä? Tälle palstalle olemme keränneet kiinnostavia ja ajankohtaisia ravintolatrendejä ja puheenaiheita.

Julkaistu

Teksti

Suvi Maukonen ja Teresa Välimäki

1. Hävikkiruoka

Ruoka on liian ihanaa hukattavaksi. Tähän ajatukseen on herännyt hävikkiviikko-kampanjan lisäksi moni ravintoloitsija ja palveluntarjoajakin. Esimerkiksi ResQ Clubin sovelluksen avulla ravintolat pystyvät myymään kuluttajille hävikkiruokaa, kunhan se on yli 60-asteista tai jäähdytetty oikeaoppisesti.

2. Vege, vege, vege

Menu-lehden tekemän epävirallisen gallupin mukaan ravintolamaailman trendi numero 1 on vege. Vegeannoksia on useiden ravintoloiden listoilla jo enemmän kuin yksi, ja etenkin lounasaikaan moni vannoutunut lihansyöjäkin valitsee kevyen kasvisannoksen. Kasvisruoan kohdalla kiinnitetään huomiota myös annoksen ympäristövaikutuksiin.

Kasviksia lautasen ympärillä

3. Isojen nimien uudet lapset

Siinä missä huippuravintolat maailmalla avaavat pienempiä kakkosravintoita, ilmiö näkyy Suomessa laadukkaina bistroina ja kahviloina, joita tunnetut ravintoloitsijat perustavat. Tästä esimerkkeinä Grönin ja Good Life Coffeen perustajien laadukas ja kohtuuhintainen Way bakery and wine bar, Savoyn ja Palacen porukoiden rennompi, lokakuussa ovensa avannut Espa tai ravintoloitsijansa nimellä kikkaileva Alexanderplats.

4. Kombucha

Kombucha on ikivanha käymisteitse valmistettava teejuoma, jonka nimeen etenkin trenditietoiset terveysintoilijat vannovat. Kombuchan lisäksi myös monet muut mummolasta tutut ruoan säilöntämenetelmät, kuten pikkelöinti ja fermentointi, ovat vakiinnuttaneet paikkansa käsityötä arvostavien kuppiloiden keittiöissä. Milloin nähdään ravintolan oma signature kombucha viinin vaihtoehtona?

5. Kaupan ja ravintolan symbioosi

Ruokaostosten tekeminen nälkäisenä on vihonviimeistä ja ihan edellistä sesonkia, sillä nyt herkutellaan jo kaupassa! Järvenpään K-Citymarketin yhteydessä oleva laadukas Sesonki-ravintola hakee kauden tuoreet raaka-aineet suoraan viereisestä myymälästä. Espoon Kauklahden Lasihytti K-Supermarketissa pääsee herkuttelemaan tai nauttimaan lasillisen. Kaupassa on muun muassa anniskeluoikeudet, viinibaari, kahvipaahtimo sekä ranskalaistyylinen juustohuone. Uusimpana trendiin hyppäsi K-Supermarket Tripla Helsingissä.

Ravintola Sesonki, sisäkuva

6. Narikka kännyköille

Kalpea ruudun valo pöydän molemmilla puolilla. Ruokailija, joka ei pysty keskittymään ruokalistaan. Asiakas, joka ei maista annostaan ennen sen kuvaamista... Ravintolat ovat ryhtymässä vastaiskuun! Newjerseyläinen ravintola antaa asiak­kaalleen 20 prosentin alennuksen, jos puhelin pysyy laskun maksamiseen saakka pöydällä olevassa laatikossa. Helsinkiin vuosi sitten avattu cocktailbaari Chihuahua Julep puolestaan tarjoaa eteisestä kännyköille säilytyspaikan latauspisteineen.

7. Take away

Ravintolaruokailuista haetaan vastapainoa arjelle, mutta samaan aikaan hektinen elämänrytmi näkyy mukaan ostettavan ruoan kysyntänä. Kahvi juodaan yhä useammin liikenteessä ja lounas syödään työpöydän ääressä. Myös erilaiset ravintoloiden palveluita myyvät matkapuhelinsovellukset kasvattavat ulosmyytävien annosten määrää.

Mies nojaa Take away kahvi kädessä pyöräänsä

8. Vastuullisuus

Ympäristöystävällisyys näkyy ravintoloissa esimerkiksi raaka-ainevalinnoissa, kierrättämisessä, materiaalivalinnoissa ja pyykkihuollossa. Ravintolat tuovat ympäristöarvojaan yhä enemmän esiin sekä omassa toiminnassaan että sosiaalisessa mediassa. Koko yrityksen ideologia saattaa rakentua ympäristöarvojen varaan.

9. Automaatio ja robotiikka

Teknologia ja digitalisaatio muuttavat nopeasti arkea. Samaan aikaan, kun puhutaan ympäristöystävällisistä materiaaleista ja matkapuhelinvapaista alueista ravintoloissa, teknologia ja koneet vyöryvät niin ammattilaisten kuin kotikokkienkin keittiöihin. Kahvinkeittimet ovat automatisoituja, ja jääkaappiin pystyy kurkistamaan vaikka ostoksia tehdessä. Ravintoloissa automaatiota ja robotiikkaa käytetään jo etenkin tilausten vastaanottamiseen ja yksinkertaisten tehtävien, kuten pizzataikinan tekemiseen tai annosten kuljettamiseen.

10. Communal table -illalliset

Community table tai communal table -pöydät ovat ravintoloiden yhteisöpöytiä, joiden ääressä useampi seurue syö samaan aikaan. Pariskuntien ja seurueiden lisäksi mukana on usein myös yksin ruokailevia asiakkaita. Kaikki ovat tervetulleita, ja jokaisen kanssa seurustellaan. Suomessa communal table liitetään usein vielä erilaisiin tapahtumiin ja tempauksiin, mutta trendin soisi rantautuvan myös fine dining -ravintoloihin, jotta niihinkin olisi matalampi kynnys saapua yksin.

Kuvituskuva Kespro SOR2020 kannykkaruokailukuva 1500 #ravintolatrendit

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä