Suomen 50 parasta ravintolaa 2018 valittu

Parhaat maut, kasvisruoka, bistrot, yksilöllisyys ja tuoreet ideat olivat valtteja Suomen Paras Ravintola 2018 -julkistuksessa.

Julkaistu

Suomalainen ravintolaelämä elää ja voi hyvin. Sitä todistaa Suomen 50 parhaan ravintolan listaus, jossa alan ammattilaiset valitsivat keskuudestaan parhaat, suosituimmat ja houkuttelevimmat ravintolat. 50:stä palkitusta lähes puolet oli pääkaupunkiseudun ulkopuolelta, etenkin Turku, Porvoo ja Tampere loistivat tarjonnallaan. Parhaiden listalla oli ravintoloita myös Rovaniemeltä, Oulusta, Kuopiosta, Joensuusta, Mikkelistä ja Lohjalta.

Grön voittajaksi

Selkeäksi voittajaksi äänestäjät valitsivat helsinkiläisen Grönin, jonka ruokatarjontaa luonnehdittiin muun muassa pohjoisten makujen sivistyneen villiksi.

– Grön on tehnyt kasvisruoasta vetonaulan olematta silti kasvisravintola, äänestyksen järjestäneen Viisi Tähteä -median päätoimittaja Eeropekka Rislakki luki äänestäjien kommenteista. Kunniakirjan vastaanottanut Grönin keittiöpäällikkö Toni Kristian totesi palkitsemisen olevan suuri kunnia.

– Ihan himmeetä! Kun itse oltiin Perhossa 2000-luvun alussa, listaa seurattiin mielenkiinnolla, ja nyt ollaan itse listan ykkösenä. Matka on ollut mieletön. Kaikki lähtee tosi kovasta tekemisestä – tehdään sitä mitä halutaan tehdä. Kaikki on mennyt nappiin. Tästä vaan parannetaan, joka päivä vähän enemmän.

Grön palkittiin myös Paras Ruoka -erikoismaininnalla.

Paras Tulokas

Kespro palkitsi Paras Tulokas -sarjan voittajana upeasti 12. sijalle kirineen viime kesänä avanneen ravintola Chapterin. Helsingin Torikortteleiden sisäpihan Chapter on pieni ja tyylikäs mutta rento pistäytymispaikka, jossa ruokaa tehdään intohimolla ja sydämellä. Sesongit ja vastuullisuus ovat upeiden makujen ja rennon tunnelman lisäksi Chapterin toiminnan peruspilareita.

M118 Paras tulokas

”Kaikki on mietitty huolellisesti” oli yksi palkintokriteereistä. Paras tulokas -kunniapalkinnon myöntänyt Kespron Osmo Pyhtinen totesi palkintopuheessaan Romany ja Juho Ekegrenin Chapterin ajatusmaailman olevan samansuuntainen Kespron toimintaa ohjaavien suuntaviivojen kanssa.

– Olette tuoneet alalle uusia elämyksiä ja vastuullisuutta, mikä on lähellä meidän missiotamme tehdä yhdessä ulkona syömisestä elämyksellisempää, vastuullisempaa ja suositumpaa.

Suomen 50 Parasta Ravintolaa -äänestys järjestettiin ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen. Mukana oli kaikkiaan 200 ravintolaa. Listan ja äänestyksen toteutti Viisi Tähteä -media yhdessä Food Camp Finlandin ja yhteistyökumppaneiden kanssa.

Suomen 50 Parasta Ravintolaa 2018

  1. Grön, Helsinki (Paras Ruoka -voittaja)
  2. Olo, Helsinki
  3. BasBas, Helsinki (Paras Tunnelma ja Paras Palvelu -kategorioiden voittaja)
  4. Finnjävel, Helsinki
  5. Vinkkeli, Helsinki
  6. Kaskis, Turku
  7. Ask, Helsinki
  8. Demo, Helsinki
  9. Savoy, Helsinki
  10. Ora, Helsinki
  11. Palace, Helsinki
  12. Chapter, Helsinki (Paras Tulokas -voittaja)
  13. Lyon, Helsinki
  14. C, Tampere
  15. Mami, Turku
  16. Juuri, Helsinki (Paras Työnantaja -voittaja)
  17. Ravinteli Bertha, Tampere
  18. EMO, Helsinki
  19. Ravinteli Huber, Tampere
  20. Shelter, Helsinki
  21. Bistro O mat, Kirkkonummi
  22. Mikko Utter, Lohja
  23. Bistro Sinne, Porvoo
  24. Nokka, Helsinki
  25. SicaPelle Wining & Dining, Porvoo
  26. Fabrik, Helsinki
  27. Tintå, Turku
  28. Muru, Helsinki (Paras Viinilista -voittaja)
  29. Ostroferia, Oulu
  30. Kuurna, Helsinki
  31. Meat District, Porvoo
  32. Aito, Helsinki
  33. Kakolanruusu, Turku
  34. Spis, Helsinki
  35. Sky Ounasvaara, Rovaniemi
  36. Wino, Helsinki
  37. Ludu, Turku
  38. Linnankrouvi, Mustion Linna
  39. Tertin Kartano, Mikkeli
  40. Kuori, Turku
  41. BasBas & Staff Wine Bar, Helsinki
  42. Werner, Helsinki
  43. Roux, Lahti
  44. 4 Vuodenaikaa, Tampere
  45. Storage, Turku
  46. Hugo, Oulu
  47. Gastro Cafe Kallio, Helsinki
  48. Gastropub Tuulensuu, Tampere (Paras Olutlista -voittaja)
  49. Yes Yes Yes, Helsinki
  50. Local Bistro, Joensuu

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä