
Menu-sarjaan tulee syyskuussa uutuustuotteina kotimaisia uuden sadon vihanneksia. Seuraamme Kesprolle ja Menuiksi kasvatettavien vihannesten kasvun vaiheita siemenestä ravintola-asiakkaiden lautasille.
Punajuurten lehdet kasvavat vauhdilla ja tumma juuri muistuttaa jo punajuuren pyöreää muotoa. Vehreät punertavat lehdet komeilevat ryhdikkäissä riveissä. Punertava juuri on kasvanut ja pyöristynyt sekä väri vahvistunut. Elo-syyskuussa juuresten kasvua tukevat aurinkoiset ja valoisat säät.
Sadonkorjuun aika koittaa syyskuussa.
Palsternakan juuret alkavat kehittyä elokuussa. Elokuun alkupuolella vaalea juuri on kasvanut ja selvästi nähtävissä. Palsternakan tuoksu on voimakas ja lehdet kasvaneet kokoa. Palsternakka on pitkän kasvukauden kasvi, joka hyödyntää kasvukauden kokonaisuudessaan.
Palsternakka korjataan yleensä vasta lokakuun puolessa välissä. Palsternakka on juureksista myöhäisin.
Lantun juuren kasvu alkaa loppukesää kohden. Mahtavat lehdet paistattelevat hyönteisverkon suojissa. Juuri on kehittynyt hiljalleen ja sen muodon alkaa hiljalleen tunnistaa pyöreäksi. Myös eri lajikkeiden punertavaa tai vihertävää sävyä voi juuresta jo erottaa. Hyönteisverkko kerätään pois elokuun lopulla, jolloin mahdollisista tuhohyönteisistä ei ole enää lantulle haittaa. Lantun satokausi ajoittuu syksyyn.
Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.
Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.
Tilaa Kespronetistä