Menu-kotimaisten vihannesten kasvutarina osa 2

Menu-sarjaan tulee syyskuussa uutuustuotteina kotimaisia uuden sadon vihanneksia. Seuraamme Kesprolle ja Menuiksi kasvatettavien vihannesten kasvun vaiheita siemenestä ravintola-asiakkaiden lautasille.

Julkaistu

Esi-idätetyt siemenet nopeuttavat palsternakan taimettumista

Juhannuksen tienoilla palsternakan pienet lehdet ovat jo nähtävissä pellon pinnassa. Pitkää taimettumisaikaa pyritään nopeuttamaan esi-idätetyillä siemenillä. Palsternakka on sarjakukkainen kasvi kuten porkkanakin, mutta palsternakan siemen itää porkkanaa hitaammin. Kun palsternakan lehdet ovat kehittyneet, alkaa juurten kasvu elokuussa.

– Esi-idätyksellä tarkoitetaan sitä, että palsternakan siemen herätetään lepotilasta niin, että se kylvön jälkeen lähtee itämään nopeammin, kertoo Apetitin viljelypäällikkö Timo Mäki.

Palsternakka kylvetään riviin punajuuren ja porkkanan tapaan. Juuresten kohdalla juuri on se kasvin osa, jota hyödynnetään. Taimettumisen jälkeen palsternakan rikkatorjunta hoidetaan mekaanisesti. Palsternakan ja porkkanan osalta puhutaan kaksivuotisista kasveista. Ensimmäisenä kesänä ne kasvattavat juuren, jonka avulla toisena kesänä ne alkavat tuottaa siemeniä. Viljelyssä juuret kuitenkin hyödynnetään jo ensimmäisen kesän jälkeen ravinnoksi.

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä