Lähiruokaa Liedosta lautaselle

Kotimaista kanaa tuottava Naapurin Maalaiskana Oy haluaa parantaa Suomen broilerimarkkinaa tekemällä asioita koko ajan kestävämmin, laadukkaammin ja vähän paremmin.

Julkaistu

Nelisen vuotta sitten perustettu yritys onkin saanut hyvän jalansijan kotimaisilla markkinoilla pitäen koko ketjun hautomosta pakettiin tiukasti omissa käsissään ja tehden parempia valintoja prosessin jokaisessa vaiheessa.

Hyvä kana tulee läheltä – siis ihan Naapurista.

Naapurin Maalaiskana pitää päämajaa Liedossa ja koko tuotantoketju munasta valmiiksi tuotteeksi on sijoittunut Liedon tehtaan läheisyyteen. Kananpojat syntyvät Maskussa ja kasvavat Naapurin Maalaiskanan sopimustuottajien tiloilla Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueella. Naapurin maalaiskana kartta ”Meille on tärkeää, että koko toimintamme on sijoittunut maantieteellisesti pienelle alueelle. Kun kanat tulevat naapurista, saadaan kuljetusmatkojen pituudet pidettyä kurissa”, kertoo Naapurin Maalaiskanan Food Service -myynnistä vastaava myyntipäällikkö Pauli Westenius.

Naapurin Maalaiskanan tiloilla noudatetaan tarkkoja ohjeistuksia ja ylläpidetään ihanteellisia olosuhteita koko kasvatuksen ajan. Ilman kosteutta ja hiilidioksidimäärää valvotaan 24/7 ja lämpötilaa säädellään kasvuvaiheittain. Pienet untuvikot viihtyvät noin 34 asteen lämpötilassa, myöhemmin riittää 21 astetta. Tiloilla kanat saavat liikkua vapaasti, kuopsutella ja kylpeä turvepehkussa. Ruokaa ja raikasta vettä on tarjolla koko ajan.

Optimaalisilla olosuhteilla on suuri merkitys paitsi tiloilla myös kuljetusten aikana. Naapurin Maalaiskanan moderni kuljetuskalusto mahdollistaakin olosuhteiden jatkuva-aikaisen mittaamisen ja säilyttämisen myös tilalta Liedon tehtaalle.

Ihminen on sitä mitä syö. Ja niin on muuten kanakin.

Naapurin Maalaiskananpojat syövät vastuullisesti tuotettua GMO-vapaata ruokaa. Ruokinnassa ei siis käytetä lainkaan geenimanipuloitua rehua, vaan ruoka koostuu pääosin kotimaisesta kaurasta, vehnästä ja härkäpavusta. Oikeanlaisella kasvatuksella ja ruokinnalla voidaan vaikuttaa kananpoikien hyvinvointiin ja sitä kautta lihan laatuun ja makuun.

”Uskomme, että kun kananpojat syövät paremmin ja voivat hyvin, ihmiset saavat lautasilleen parempaa kananlihaa”, Westenius kiteyttää.

Kotimaisten viljojen ja härkäpavun lisäksi Naapurin Maalaiskanojen ruoka sisältää pienen määrän soijaa, sillä pelkkien palkokasvien käyttö valkuaislähteenä aiheuttaisi linnuille turhia vatsavaivoja. Naapurin Maalaiskanojen valkuaistäydennyksenä käytetty soija on yrityksen arvojen mukaisesti vastuullisesti tuotettua ja 100 % GMO-vapaata. Vastuullisesti tuotetun, sertifioidun soijan käytöllä estetään soijan tuotannon yleisiä ongelmia, kuten metsäkatoa ja sitä kautta ilmastopäästöjen kasvua, luonnon monimuotoisuuden heikkenemistä sekä eroosiota.

”Olemmekin luomun ohella ainoa GMO-vapaan kanan tuottaja Suomessa”, Westenius huomauttaa.

Kanan suosio kasvussa

Kanan kulutus on jatkuvassa kasvussa ja tämä näkyy myös Suomen broilerituotannossa. Hyvät kasvatusolosuhteet, lintujen terveys, puhtaus ja tuoteturvallisuus ovat asioita, jotka vaikuttavat kotimaisen kanan suosimiseen niin ammatti- kuin kotikeittiöissä.

”Suomi on ainoa EU-maa, missä ei esiinny vakavia siipikarjasairauksia. Meillä ei ole riesaa esimerkiksi salmonellasta, ja tämä johtuu nimenomaan hyvästä kasvatustavasta, hygieniasta ja valvontaohjelmista,” Westenius toteaa. Naapurin maalaiskanaa uunivuoassa kasvisten kera Voidaan siis sanoa, että valitsemalla kotimaisen Naapurin Maalaiskanan tekee vastuullisen valinnan, mutta samalla tekee hyvää myös itselleen. Kanan vaaleassa lihassa on runsaasti hyvää proteiinia, kivennäisaineita ja vitamiineja, mutta vain vähän rasvaa. Naapurin Maalaiskana on siis kaikin puolin laadukas, turvallinen ja terveellinen valinta. Ja lisäksi se myös maistuu hyvältä.

”On hienoa huomata sekä kuluttajien että ravintoloiden arvostavan maukasta kotimaista laatukanaa ja erityisesti sen alkuperää. Tuoretuotteiden jäljitettävyys aina tilalle asti onkin meille itsestään selvää ja tuomme tiedon asiakkaillemme pakkauksista löytyvin tilamerkinnöin”, Westenius tiivistää.

Naapurin Maalaiskana Oy

*Naapurin Maalaiskana Oy (ent. Kronfågel Oy) on kotimaisia broilerituotteita valmistava suomalainen yritys, joka on osa pohjoismaista Scandi Standard -konsernia. Uskomme, että kun kananpojat syövät paremmin ja voivat hyvin, ihmiset saavat lautasilleen parempaa kananlihaa. Tämän takia haluamme tehdä asioita koko ajan kestävämmin, laadukkaammin ja vähän paremmin. *

Naapurin Maalaiskananpoikien liha on 100-prosenttisesti suomalaista ja GMO-vapaata. Naapurin Maalaiskananpojat syntyvät Maskussa sijaitsevassa hautomossamme ja kasvavat kymmenellä tilalla Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueella. Tuotteet leikataan ja pakataan Liedossa sijaitsevassa modernissa tuotantolaitoksessamme. Naapurin Maalaiskana työllistää tällä hetkellä noin 150 henkeä. Liikevaihtomme vuonna 2017 oli 34 miljoonaa euroa ja osuutemme suomalaisesta siipikarjamarkkinasta on noin kymmenen prosenttia.

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä