Skandinaavisen ruoan arvostus nousussa

Tällä hetkellä kuumimmat trendit, raaka-aineet ja valmistustavat tulevat hyvin läheltä. Skandinaavisen ruoan arvostus nousee niin meillä kuin muualla. Koronakriisi nostaa lähiruoan arvostusta entisestään.

Julkaistu

Teksti

Koonneet Anna-Kaisa Asuja ja Teresa Välimäki

1. Hyperpaikallisuus

Lähiruoka ja hyperpaikallisuus ovat olleet arvossaan jo ennen koronaa, sillä paikallisuus on usein tae laadusta. Karanteenissa ja poikkeusoloissa katse on kääntynyt vielä enemmän paikalliseen kulttuuriin. On koko Suomen intressi, että peruna-, marja- ja vihannestilat saavat varmistettua kesän satonsa ja että paras sato päätyy myös lautaselle. Paikallisuus tulee näkymään ruokalistoilla, joihin merkitään tilan nimellä raaka-aineen alkuperä.

2. Staycation

Ilmastonmuutos teki staycation-lomailusta trendikästä. Ja miksi kaihota Välimeren saarille, kun meillä on Saaristomeri ja huikea maailmanluokan saaristo omasta takaa? Koko Suomi on mahtava matkailumaa, nyt jos koskaan kannattaa matkailla Suomessa, upeita matkailu- ja vierailukohteita löytyy tuhansia. Lähilomailu lisää paikallisen ruoan ja raaka-aineiden kysyntää ja arvostusta.

3. Perinnekeittiö

Juurileivontaa ja perinteisiä valmistustapoja, kuten fermentointia, on hyödynnetty jo tovi. Säilöntää ja pikkelöintiä sekä erilaisia maustamistapoja viedään koko ajan hifimmälle tasolle. Muun muassa nämä ovat niitä keinoja, joilla ravintolat voivat erottua. Trendeja-Skandimaniaa 002

4. Puhtaus ja laatu

Skandinaviassa on jotain sellaista, mitä ei voi jäljitellä: luonnon puhtaus ja laadukkuus. Meillä keittiössä voi hyödyntää luonnon ainutlaatuisia raaka-aineita, kuten villivihanneksia, villiyrttejä, kuusenkerkkiä, luonnonmarjoja ja sieniä.

Trendeja-Skandimaniaa 004

5. Peruna ja mansikka

Suomalainen uusi peruna on maailman mittakaavassa ainutlaatuinen raaka-aine, samoin suomalainen mansikka. Pitkät valoisat kesäyöt tekevät myös uuden sadon kasviksille ihmeitä. Trendeja-Skandimaniaa 003

6. Piimä

Terveys- ja hyvinvointitrendi on nostanut piimän arvostusta. Piimä sisältää luonnonmukaisia maitohappobakteereita, jotka auttavat kehoa voimaan paremmin. Piimän ainutlaatuista hapanta makua hyödynnetään sekä jälkiruoissa, kuten piimäpannacottassa, että kastikkeissa.

Trendeja-Skandimaniaa 005

7. Skandinavia on uusi Ranska

Skandiruoka ei vain pärjää vaan suorastaan niittää mainetta maailmalla. Pohjoismaat vuorottelevat esimerkiksi Bocuse d'Or -kisan kärjessä. Kilpailut ovat loistavia mahdollisuuksia viedä skandimaniaa raaka-ainetasolla eteenpäin.

Trendeja-Skandimaniaa 006

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä