Tee vaikutus kasvisannoksilla

Sesongin juurekset tarjoavat pääruokiin kiinnostavia makuvaihtoehtoja

Julkaistu

Kasvisruokaa suosivat odottavat myös ravintoloilta vaihtoehtoja lautasannoksiin. Kespron kyselyn mukaan jopa 87 prosenttia olisi valmis lisäämään kasvisruokaa ruokavalioonsa. Vastaa asiakkaiden odotuksiin ja huolehdi, että listaltasi löytyy useampi kiinnostava vaihtoehto. Ruokaisa pääruoka syntyy esimerkiksi kauden juureksista, väriporkkanoista, kelta- ja raitajuurista sekä maa-artisokasta. Muista myös punajuuret. Täydennä annos proteiinilla, esimerkiksi tofulla. Itse tehty tofu syntyy nopeasti soijamaidosta.

Menu vinkkaa! Vaihtele kranssin juureksia sesongin mukaan

Paahdetut juurekset, tofua ja kurkuma hollandaise

Paahda maa-artisokat uunissa kuorineen. Kuori porkkanat, paloittele ja paahda, leikkaa keltaiset porkkanat ohuiksi nauhoiksi ja pikkelöi. Valmista tofu. Kiehauta soijamaito, nosta pois liedeltä ja kaada mukaan sitruunamehu. Kelmuta kattila ja anna levätä puoli tuntia. Nosta erottunut massa reikäkauhalla kuituliinalle siivilän päälle valumaan. Valmista hollandaise emulgoimalla soijamaitoa ja rypsiöljyä. Mausta suolalla ja sitruunamehulla. Katso koko resepti tästä

Vegaanille

Vegaaninen hollandaise valmistuu emulgoimalla soijamaitoa ja rypsiöljyä. Värjää kurkumalla keltaiseksi.

Juomasuositus

Sartori Pinot Grigorio, Friuli, Italia

21546631
10,91 plo

Ryhdikäs, keskihappoinen viini, josta löytää vaaleaa hedelmäisyyttä ja kevyen yrttisiä aromeja. Viini on oiva valinta kauden juuresten ja kevyen tofun seuraan.

Tuotteet

20885617 Maa-artisokka 1 kg Ranska/Suomi 1 lk
21640992 Keltajuuri 1 kg Suomi 1 lk
21640991 Raitajuuri 1 kg Suomi 1 lk
21658220 Porkkana violetti 1 kg Suomi 1 lk
21658221 Porkkana keltainen 1 kg Suomi 1 lk

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä