Vahvasti kotimainen, isosti kansainvälinen Meira

Kespron blogissa Heidi Päiväniemi: ”Meira on paahtanut kahveja Helsingin Vallilassa yli sata vuotta. Osana Massimo Zanetti Beveragea innovoimme uniikkeja uutuuksia ja tarjoamme tukea asiakkaidemme kahviliiketoiminnan kaupallisuuden kehittämiseen.”

Julkaistu

Teksti

Heidi Päiväniemi

Blogi on tuotettu kaupallisessa yhteistyössä.

Kahvikupissa höyryää Segafredo Italian Style -suodatinkahvi Pausa. Sen tumma, suklainen ja samalla pehmeä makuprofiili on herättänyt mielenkiintoa ja on ollut yksi pidetyimmistä Meiran kahveista esimerkiksi messukiertueilla. Segafredo Pausa on täydellinen esimerkki Meiran suomalaisesta innovaatiokyvystä kansainvälisessä kahvimarkkinassa.

Meira on yli sadan vuoden paahtanut kahvia Helsingin sydämessä, Vallilassa. 20 vuotta sitten Meira liittyi yrityskaupalla osaksi italialaista Massimo Zanetti Beverage -konsernia. Taustatueksi tuli yksi Euroopan suurimmista kahvialan yrityksistä ja ehkäpä maailman tunnetuin kahvibrändi Segafredo. Meira sai konkreettisen tuntuman italialaisesta kahvimaailmasta, jossa kahvi on myös tärkeä osa elämäntapaa. Valikoimaan tuli maailmanluokan twistiä laadukkaan Segafredo espressovalikoiman kautta.

Myös Suomessa kahvi on pitkään ollut keskeinen osa ruoka- ja juomanautintoja, erona on vain se, että meillä peräti 80 prosenttia nautitusta kahvista on suodatinkahvia. Luova ja innovatiivinen Meiran tuotekehitystiimi halusi meillä Suomessa täydentää Segafredon kansainvälistä espressovalikoimaa kehittämällä sen rinnalle valkoisen Italian Style -suodatinkahvisarjan. Valkoinen sarja palvelee niitä asiakkaitamme, joille suodatinkahvi on avaintuote. Täyteläisen paahteiset, italialaistyyliset maut suodatinkahvissa ovatkin juuri niitä, jotka kuluttajaa tällä hetkellä kiinnostavat.

Suomessa kehitetyt ja valmistetut Segafredo-suodatinkahvit ovat herättäneet kiinnostusta Japania myöten. Kansainvälistä mielenkiintoa on saanut myös suomalaisen tuotekehitystiimin uusin innovaatio: Segafredo Storia. Se on uniikki, vastuullisesti tuotettu tuotesarja, jonka juuret voidaan jäljittää viljelytilalle saakka lohkoketjuteknologian avulla. Skannaamalla pakkauksen QR-koodin, kuluttaja voi seurata kahvin koko matkan pensaasta pannuun.

Iloitsemme siitä, että me voimme palvella asiakkaitamme vahvasti kotimaisena ja isosti kansainvälisenä kahvitalona, jonka tuotteet ovat huipputasoa. Konsernin kattava hankintaorganisaatio panostaa vastuusertifoidun kahvin saatavuuteen ja laatuun. Me Suomessa tarjoamme laadukkaiden espressojen ja suodatinkahvien lisäksi ammattitaitoisen kaupallisen tuen asiakkaan kahviliiketoiminnan kehittämiseen.

Olemme näköalapaikalla seuraamassa maailman markkinoita, trendejä ja kahvilakulttuuria ja voimme sopeuttaa niitä suomalaisten asiakkaidemme tarpeisiin. Baristamme antavat kahvila-asiakkaille kahvikoulutusta ja myös innovatiivisia ideoita ja konsepteja myynnin tueksi. Mikä on aamun paras take away -espresso ja mikä kahvijuoma maistuu elokuun illassa? Miten rakentuu kahvilan kannattava tarjoama vuorokauden eri aikoina?

Heidi Päiväniemi Meira Segafredo 150x150

Heidi Päiväniemi
Markkinointipäällikkö
Meira Oy

Kirjoittaja työskentelee Meira Oy:n markkinointipäällikkönä. Meira Oy on suomalainen yritys, joka valmistaa kahvia ja maustamistuotteita omassa tuotantolaitoksessaan Helsingin Vallilassa sekä vähittäiskauppaan että Food Service -asiakkaille. Meiran Missio on "Reilusti Parempiin hetkiin", joka sisältää lupauksen jatkuvasta kehityksestä sekä vastuullisesta toimintatavasta. Meira on osa italialaista Massimo Zanetti Beverage -konsernia, joka on Euroopan suurimpia kahvialan yrityksiä.

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä