
Wc-tilat vaikuttavat kokonaisvaltaiseen ravintolakokemukseen. Katrinin teettämästä tutkimuksesta selviää, että asiakkaat arvostavat muun muassa yksittäisiä paperipyyhkeitä ja odottavat wc-paperilta laatua.
Anna-Kaisa Asuja
Valmistaja
Katrin
Puhdas, ilmainen ja laadukasta paperia − näitä ominaisuuksia suomalaiset arvostavat eniten ravintoloiden wc-tiloissa. Korona-aika lisäsi tietoisuutta terveysturvallisuudesta. Tiukempi hygieniakulttuuri oli luontevaa omaksua, sillä meidät on kasvatettu jo päiväkodista pitäen huolehtimaan esimerkiksi käsienpesusta.
Korkeat ja tiukentuneet hygieniastandardit näkyvät myös Katrinin teettämässä kansainvälisessä Toilet Study -tutkimuksessa. Suomalaisista esimerkiksi 93 prosenttia pesee kätensä aina tai melkein aina wc-käynnin yhteydessä. Nousua edellisestä, koronan aikaan tehdystä tutkimuksesta on kolme prosenttiyksikköä.
”Tutkimuksen mukaan suomalaisille wc-tila on todella tärkeä palvelu, olipa kyseessä sitten kauppakeskus, huoltoasema tai ravintola,” kertoo Metsä Tissuen Katrin-hygieniabrändistä vastaava markkinointipäällikkö Julia Laaksonen. Tärkeään palveluun kannattaa panostaa.
Suomalaisilla on myös tiettyjä erityisvaatimuksia wc-tiloille. ”Odotamme lähtökohtaisesti, että palvelu on maksuton, ja että wc-tilat ovat puhtaat ja hajusteettomat”, Laaksonen kertoo.
Muihin Euroopan maihin verrattuna Suomessa tuoksuilmasto on maltillinen. Suomalaiset ovat edelläkävijöitä inklusiivisuudessa. Hajusteettomuus on osa monimuotoisuutta ja erilaisten tarpeiden huomioimista. ”Siinä missä huomioimme, että tila on turvallinen ja helppokäyttöinen, meillä tiedostetaan myös tuoksujen ongelmallisuus”. Laaksonen sanoo.
Wc-tilojen siisteys herättää luottamusta ja vakuuttaa, että hyvästä hygieniasta pidetään ravintolassa huolta kautta linjan.
Tutkimuksessa nousee muitakin eroja. ”Suomessa arvostetaan myös enemmän paperipyyhkeitä ja wc-paperin laatua. Niiden merkitys on korostunut vuonna 2021 tehtyyn tutkimukseen verrattuna.”
Ravintolan asiakaskokemuksen kannalta wc-tiloilla on iso merkitys. Puhdas ja yleisilmeeltään siisti wc-tila parantaa koko ravintolakokemusta. Siisteys herättää luottamusta ja vakuuttaa, että hyvästä hygieniasta huolehditaan ravintolassa kautta linjan. Hyvä vaikutus vahvistuu entisestään, jos wc-tilat ovat paitsi puhtaat ja siistit, myös persoonalliset ja visuaalisesti huolitellut. Asiakkaat arvostavat sitä, että ravintolan tila- ja sisustussuunnitteluun on panostettu wc-tiloja myöten. Pieni ekstra voi tehdä ison vaikutuksen.
Ravintolakokemukseen vaikuttaa myös se, miten käsien kuivaaminen wc-tiloissa hoituu. Tutkimukseen vastaajista 75 prosenttia kuivaa kätensä wc-käynnin yhteydessä mieluiten paperiin.
Käsipaperin saatavuuden ja laadun merkitys korostuvat verrattuna edelliseen tutkimukseen. Tietoisuus terveysturvallisuudesta ei jäänyt vain korona-aikaan, vaan korkeita hygieniastandardeja halutaan noudattaa edelleen.
Yksittäiset paperipyyhkeet ovat yksi merkki asiakkaiden korkeista vaatimuksista ja tarpeesta henkilökohtaiseen palveluun. Paperipyyhkeet koetaan hygieenisimmäksi tavaksi kuivata kädet. Niitä tarvitaan myös muuhun kuin käsien kuivaamiseen. Vastaajista yli 90 prosenttia haluaakin, että wc-tiloissa on tarjolla ylipäänsä paperipyyhkeitä riippumatta siitä, mitä käsien kuivausmenetelmää wc-tiloissa käytetään. ”Paperin voi ojentaa lapselle. Sillä voi pyyhkiä tahroja, avata ja sulkea hanan tai oven. Ravintolassa myös moni haluaa korjailla meikkiä”, Laaksonen kertoo.
Suomi on tunnettu paperiteollisuudestaan ja laadukkaasta pehmopaperistaan. Tuontipaperia ja uusia merkkejä on viime vuosina ilmestynyt markkinoille enemmän. Se voi olla osasyy siihen, että erityisesti suomalaisten vastauksissa verrattuna eurooppalaiseen vertailuryhmään tutkimusvastauksissa korostuu korkea laatuvaatimus. Suomalaisilla on paperin laadun suhteen tiukat standardit.
”Suomalaisille pehmeys, kestävyys ja paperin imukyky ovat tärkeimmät wc-paperin ominaisuudet ja niiden tärkeys oli tutkimustuloksissa korkeammalla tasolla kuin muissa Euroopan maissa” Laaksonen kertoo. Paperiin kannattaa panostaa myös kustannussyistä, sillä laatu vaikuttaa myös tuotteen käyttöön. ”Hyvälaatuista ja imukykyistä paperia kuluu vähemmän”, Laaksonen muistuttaa. ”Mutta tärkein hyötyhän on laadukas asiakaskokemus.”
Nettikyselynä tehtyyn tutkimukseen osallistui 500 vastaaja seitsemästä eri maasta. 15 minuutin kysely tehtiin joulukuussa 2023. Kokonaisotanta oli 3 501 vastaaja. Tutkimus tehtiin Suomen lisäksi Isossa-Britanniassa, Saksassa, Puolassa, Norjassa, Tanskassa ja Ruotsissa.
Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.
Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.
Tilaa Kespronetistä