Asiakkaat mieltävät: millainen wc, sellainen keittiö

Tutkimuksen mukaan 79 prosenttia ravintolan asiakkaista mieltää wc:n siisteyden heijastavan keittiön siisteyttä. Kolme neljästä kertoo epäsiisteydestä tuttavilleen ja kaksi kolmesta ei enää palaa asiakkaaksi.

Julkaistu

Teksti

Anne Penttilä

Kuvat

Metsä Tissue

Ravintolan wc-tilojen siisteydellä on yllättävän suuri merkitys asiakaskäyttäytymiseen. Se käy ilmi Kantar TNS:n tekemästä wc-tutkimuksesta, jossa selvitettiin ihmisten mieltymyksiä ja käyttäytymistä heidän asioidessaan julkisissa wc-tiloissa.

Tutkimus tehtiin Metsä Tissuen toimeksiannosta.

Käsienpesu oli tärkeää jo ennen koronaa

Tutkimushaastattelut tehtiin tammikuussa 2020, ennen koronapandemiaa. Silloin 83 prosenttia vastaajista kertoi pesevänsä kätensä wc-käynnin jälkeen lämpimällä vedellä. Heistä 87 prosenttia käytti myös saippuaa.

Siis noin 72 prosenttia pesi kätensä wc-käynnin yhteydessä ohjeiden mukaisesti saippuaa käyttäen.

”Jos vastaava tutkimus toteutettaisiin nyt, prosentti olisi todennäköisesti suurempi”, uskoo Katrin-tuoteperheestä vastaava markkinointipäällikkö Julia Laaksonen Metsä Tissuelta.

Siisti ja tyylikäs wc-tila on myyntivaltti

Wc-tutkimuksen vastaajista 79 prosenttia oli sitä mieltä, että ravintolan wc-tilojen siisteys vastaa myös keittiön siisteyttä.

Epäsiisteistä wc-tiloista mainitsee tuttavilleen ja kollegoilleen 75 prosenttia.

65 prosenttia vastaajista ei palaa enää asiakkaaksi sellaiseen ruokapaikkaan, jonka wc-tilat ovat epäsiistit. 88 prosentin mielestä tyylikäs wc-tila tuo lisäarvoa koko ravintolavierailulle.

Kaikki tämä siis jo ennen koronaa.

Asiakas tulossa ravintolan WC-tiloista WC-tilojen siisteys vaikuttaa asiakastyytyväisyyteen ravintoloissa.

Saippuaa käsien pesuun ja paperia kuivaamiseen

Perusteellinen saippuapesu on tärkeää tautien torjumiseksi, ja lisäksi kädet on kuivattava hyvin. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) käsienpesuohje suosittaa paperisia kertakäyttöpyyhkeitä.

Mikrobit lisääntyvät helpommin kostealla kuin kuivalla iholla, ja paperipyyhkeellä kädet saa mahdollisimman kuivaksi, Laaksonen selittää.

Ravintolan käsienpesuallas, peili sekä saippua- ja paperiannostelijat Asiakkaat tarvitsevat usein pehmopaperia muuhunkin kuin käsien kuivaamiseen.

”Mekaaninen hankaus paperilla poistaa käsistä niihin ehkä vielä pesun jälkeen jääneitä mikrobeja. Lisäksi paperia on hyvä käyttää hanan sulkemiseen ja oven avaamiseen, jotta vältetään ylimääräistä pintojen koskettelua.”

Myös wc-tutkimuksen vastaajista 67 prosenttia piti paperia parhaimpana käsienkuivausmenetelmänä, 14 prosenttia suosi puhallinkuivausta ja 19 prosenttia kangaspyyhettä.

”Paperipyyhkeillä on muutakin käyttöä. Niillä kohennetaan meikkiä, puhdistetaan vauvan peppua tai kastiketahraa paidasta. Ei ole mukavaa, jos pitää käydä repimässä paperia wc-paperirullasta.”

Paperipyyhkeellä kädet saa mahdollisimman kuivaksi.

62 prosenttia wc-tutkimukseen vastanneista piti ilmakuivaimia epähygieenisinä. He ovat siinä oikeassa, ainakin Helsingin yliopiston ja Hjelt-instituutin vuonna 2014 tekemän vertailututkimuksen mukaan. Annostelijasta otettu yksittäispaperipyyhe oli virusten ilmaan leviämisen ehkäisemisen kannalta paljon parempi vaihtoehto kuin kuivauspuhallin.

Kävijämäärään mitoitettua, kestävää ja kotimaista

Riittävän siivouksen lisäksi kannattaa varmistaa, että wc-tiloissa on hygieeniset, toimivat ja kävijämäärän suhteen oikein mitoitetut saippua- ja käsipyyhepaperiannostelijat.

”Jos käytössä on liian pieniä tai huonosti toimivia annostelijoita tai vanhentunutta tekniikkaa, wc-tilojen palvelutaso laskee ja huoltotyö lisääntyy. Annostelijoita pitää käydä täyttämässä usein, paperia kuluu, eivätkä lavuaarin reunalle jätetyt paperipakkaukset edistä siistiä vaikutelmaa.”

Katrin-tuoteperheessä on toimivat annostelijaratkaisut eri kävijämäärille alkaen hyvin pienestä tilasta aina satojen päivittäisten kävijöiden kohteisiin. Paperit valmistaa Metsä Tissuen tehdas Mäntässä.

”Metsä Groupissa käytetty ensikuitumateriaali on sataprosenttisesti jäljitettävää, ja ainutlaatuinen arvoketju mahdollistaa yhteyden metsästä aina lopputuotteeksi asti", kertoo Laaksonen.

Tuotteilla on Joutsenmerkki ja EU:n Ecolabel-merkki.

”Katrin-brändin uudistuessa ensi vuonna korostuu entisestään, että puhdas ja vastuullinen wc-tila helpottaa hygienian ylläpitoa, vähentää kulutusta ja ympäristökuormitusta. Yrittäjä säästää, luonto kiittää ja asiakas saa hyvän palvelukokemuksen.”

Metsä Tissue

  • Maailman ainoa suomalaisomisteinen pehmopaperivalmistaja.
  • Mäntässä on valmistettu pehmopaperituotteita 150 vuotta.
  • Tunnetut merkit: Katrin, Serla, Lambi ja SAGA.
  • Kotimainen puu on sertifioitua (PEFC/FSC) tai kontrolloitua alkuperää.
  • Osa Metsä Groupia, jonka emoyhtiö on Metsäliitto osuuskunta.

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä