Lagerblad Foods

Aidosti aitoa, kokkien tekemää ruokaa

Hyvä maku syntyy aidoista raaka-aineista ja tekemisen taidosta. Teemme rehellistä ruokaa, joka valmistetaan perinteisiä reseptejä noudattaen klassisella keittotaidolla. Käyttämämme raaka-aineet ovat jäljitettäviä ja aitoja aineksia, joita kotikeittiöissäkin käytetään. Peruna on perunaa, liha lihaa ja sipuli sipulia. Jauhamme esimerkiksi lihat itse ja sipulit toimitetaan meille kokonaisina.

Tuoreeltaan pakastettuja

Lagerblad-tuotteet jäähdytetään nopeasti heti kypsennyksen jälkeen ja pakastetaan tuoreeltaan. Näin taataan tuotteiden tuoreus ja laatu. Ne säilyttävät makunsa ja ominaisuutensa aina ruokailijan lautaselle saakka. Pakastetuotteiden avulla on mahdollista hallita hävikkiä.

Valvottua suomalaista tuotantoa

Kaikki Lagerbladin valmistamat tuotteet on tehty Suomessa ja niille on myönnetty Avainlippu-tunnus. Meillä on myös oikeus Hyvää Suomesta -merkin käyttöön nimetyissä tuotteissa.

Moderni tuotantolaitoksemme Helsingin Tukkutorilla edustaa alan uusinta teknologiaa ja turvallisuutta, mitkä osaltaan takaavat tuotteiden ensiluokkaisen laadun. Meille on myönnetty FSSC 22000 -elintarviketurvallisuussertifikaatti.

Palvelutiskeihin ja take-away -aterioihin

Herkulliset, itse tehdyn oloiset ja makuiset tuotteemme sopivat palveltutiskituotteiksi ja niiden avulla voi toteuttaa laadukkaita take away -aterioita. Kaikki tuotteet ovat laktoosittomia. Valikoimassamme on myös paljon maidottomia ja gluteenittomia tuotteita. Nettisivuillamme, osoitteessa lagerbladfoods.fi tarjoamme vinkkejä ja reseptejä tuotteidemme käyttöön.

Vastuullisuus kasvaa

Vastuullinen ruoka on meille tärkeä asia ja haluamme lisätä tuotevalikoimaamme ilmaston kannalta parempia vaihtoehtoja. Valikoimassamme on laadukkaita kasvis- ja vegaanituotteita ja niiden osuus kasvaa ripeää tahtia. Myös lihatuotteiden osalta panostamme laatuun ja olemme tarkkoja alkuperän suhteen. Lihasta ei tarvitse kokonaan luopua, mutta lihatuotteita voi syödä vaikka hiukan harvemmin ja silloin kannattaa syödä hyvää.

Tervetuloa tutustumaan laajaan ja herkulliseen tuotevalikoimaamme!

Lagerblad Foods Oy
+358 10 832 7000
Tilaukset: myynti@lagerbladfoods.fi
www.lagerbladfoods.fi

Tuotekategoria: Kaikki