Kasvis- ja tapahtumarikasta lokakuuta!

Vihannestukusta saat sesongin parhaat kasvikset, tuoreimmat ideat ja ajankohtaisimmat hevi-vinkit lokakuuhun 2019!

Julkaistu

Kalenterista on jälleen käännetty esiin uusi sivu – lokakuu on koittanut. Aluillaan on vuoden 2019 viimeinen neljännes ja samaan aikaan maailmanlaajuisesti puhuttaviin teemoihin liittyvien kampanjoiden, valtakunnallisten tapahtumien sekä sesonkikasvisten puolesta varsin värikäs ja tapahtumarikas kuukausi.

Tämän, lokakuun Tuoreimmat terveiset Vihannestukku Kesprosta -kirjoituksen lopusta löydät muistilistan, jonka avulla ajankohtaisen tarjonnan suunnittelu onnistuu helposti. Lisäksi tarjolla on tuttuun tapaan asiaa sesongin kasviksista – tuoreimpia ideoita unohtamatta!

LOKAKUUN SESONKIKASVISTEN KIRJO ON VÄRIKÄS

Vuodenajalle tyypillisesti pohjolan luonto ei enää lokakuussa säästele sateiden, yöpakkasten ja päivä päivältä koleamman syysviiman määrissä.

Kotimaan kasvimailla tuloaan tekevä talvi näkyy siten, että viimeisetkin kesän ja syksyn aikana kypsyneet antimet kerätään talteen varastointia varten. Vihannesten tuonti Euroopasta on jälleen kasvanut, kun kesän jälkeen saatavuus kotimaassa on kääntynyt laskuun ja hintataso nousuun tuotannon siirryttyä kasvihuoneisiin.

Lokakuussa saatavilla on runsas valikoima vasta poimittuja varastokasviksia: kaaleja, kurpitsoja, juureksia ja perunoita, jotka sopivat syksyn tarjontaan, tapahtumiin ja teemoihin täydellisesti.

kaaliuutuudet

Perusvalikoiman lisäksi tukkuvalikoimassamme ihastuttavat sesongin värikkäät kukkakaalit, keltajuuri ja raitajuuri, Kespron messukiertueella maistatuksessa ollut lakritsiyrtti sekä runsas valikoima erilaisia kurpitsoja niin syötäväksi kuin koristekäyttöön!

Lisää omalle tilauslistallesi lokakuussa ainakin näitä:

  • Kukkakaali oranssi 3kpl 1lk Ranska SAP: 21653532
  • Kukkakaali violetti 3kpl 1lk Ranska SAP: 21653531
  • Romanesco kukkakaali 1lk Ranska SAP: 21654295
  • Lehtikaali 500g Suomi 1lk SAP: 21294830
  • Mustakaali 300g SAP: 21299550
  • Kyssäkaali Suomi 1lk SAP: 21146863
  • Hapankaali 5kg Rasilainen Suomi SAP: 20017141
  • Peruna luomu pesty 50-60mm 10kg Suomi SAP: 21568590
  • Patty kurpitsa keltainen 6-10 kpl/ltk FI SAP: 21642857
  • Koristekurpitsa 20kpl/ltk FI (Ei syötävä) SAP: 21653153
  • Spagettikurpitsa Suomi SAP: 21653667
  • Piparjuuri 150g Suomi 1lk SAP: 21652720
  • Raitajuuri 1kg Suomi 1lk SAP: 21640991
  • Keltajuuri 1kg Suomi 1lk SAP: 21640992
  • Selleri pesty Suomi 1lk SAP: 20819128
  • Luumu tumma ES 1lk 5kg SAP: 21182566
  • Omena Lobo Suomi 60+ 1lk SAP: 20985229
  • Puolukka 500g Ruotsi SAP: 21642854
  • Banaani 5kg Luomu reilu kauppa 1lk Peru SAP: 21583376

Muista syksyllä myös nämä Menu-sarjan suosikit, joista valmistat sesonkiin sopivia herkkuja helposti!

  • Menu Puolukkasurvos sokeroimaton 3kg FI SAP: 21551941
  • Menu Venäläinen Suolakurkku 3/5,6 kg EE SAP: 21551940
  • Menu Kypsä palsternakkapala 2,5kg SAP: 21291686
  • Menu Pannu lehtikaalisuikale 350g (pesty ja käyttövalmis) SAP: 21253115
  • Menu Sesonkisalaattisekoitus 200g (pesty ja käyttövalmis) SAP: 21632637
  • Menu Babypinaatti 500g IT/SE 1lk 21628853
  • Menu Rucola 500g IT/SE 1lk 21628854
  • Menu Baby leafs 500g IT/SE 1lk 21628856

sesonkikasvikset-lokakuu2019-kespro

Mitä sesongin raaka-aineita aiot hyödyntää lokakuussa? Millaisia makuelämyksiä niistä tarjoat asiakkaillesi? Jaa omat suosikkisi sosiaalisessa mediassa lisäämällä tunnisteet #vihannestukkukespro #hevinspiration sekä @kesprosuomi.

KURPITSA = SYKSYN SUOSIKKI

Syksyn 2019 trendikkäin kasvis on ehdottomasti kurpitsa – sopivasti sen parhaan sesongin aikaan!

Mahtavan monipuolisena ja monilajikkeisena kasviksena se antaa upeaa väriä ja makua ruokiin niiden muodosta ja ruokalista-asemasta piittaamatta. Paahda, soseuta, raasta, pikkelöi savusta tai tarjoa pääruoaksi täytettynä (joko kasviksilla tai lihalla tarjonnasta riippuen). Kaikki käy, kunhan vain käytät kurpitsoja juuri nyt mahdollisimman monipuolisesti!

myskikurpitsa-lokakuu2019

Kurpitsan maku on lajikkeesta riippumatta kiehtova: samaan aikaan pehmeän vivahteikas, lempeän makea ja hennon pähkinäinen. Korosta makua esimerkiksi vaahterasiirapilla ja samettisen täyteläisillä mausteilla, tai tuo särmikkyyttä tulisuudella tai happamalla.

Kokeile mustapippurin ja suolan ohella chiliä, kanelia, kurkumaa, muskottipähkinää ja kardemummaa. Mausteseoksista ja -tahnoista kurpitsan kanssa kannattaa kokeilla ainakin harissaa ja Ras el Hanoutia. Lime tuo makuun raikkautta, yrtit kivaa twistiä. Myös särmikkään makuiset juustot sekä kookosmaito toimivat kurpitsojen kanssa suorastaan mahtavasti!

kurpitsa-vihannestukku-kespro

Kurpitsat sopivat erinomaisesti mausteisiin kasvismuhennoksiin, keittoihin ja kastikkeisiin, jotka maistuvat syyssäillä taatusti. Tarjoa kurpitsaa myös lisukkeena: kurpitsasosetta tai -pyrettä perunasoseen sijaan, uunipaahdettuna tai miksei vaikka fritattuna! Ras el hanoutilla maustettuna, rucolaan ja fetamuruun yhdistettynä paahdetuista kurpitsapaloista valmistuu sesongin himotuin lisuke tai komponentti delipöytään.

Käytä kurpitsaa rohkeasti myös leivonnassa ja jälkiruokatarjonnassa! Upota kurpitsasosetta sämpylätaikinaan, valmista maukas kurpitsakakku, lisää suklaakakkuun tai vaniljalla, kanelilla ja kardemummalla maustettuun mascarponevaahtoon. Muista hyödyntää myös ylijääneet kurpitsat! Ne uppoavat mainiosti esimerkiksi kasvissosekeittoon tai hummuksen sekaan.

kurpitsaleipä-lokakuu2019

LOPUKSI: LISTAUS LOKAKUUN AJANKOHTAISISTA TEEMOISTA JA TAPAHTUMISTA

Vauhdita myyntiä ja tarjoa vakioasiakkaillesi vaihtelua ottamalla osaa erilaisiin kampanjoihin ja tapahtumiin. Lokakuussa tapahtumien tarjonta on runsas. Missä olette ravintolasi kanssa mukana tänä vuonna?

Lihaton lokakuu -kampanja

Lokakuussa on syytä kiinnittää erityistä huomiota kasvisruokatarjontaan. (Eikä ainoastaan siksi, että hyvin suunnitelluista kasvisruoka-annoksista saatava kate on kannattavin, hiilijalanjälki maltillisin ja kysyntä markkinassa hyvinvointi- ja vastuullisuustrendien valossa nopeimmin kasvavin.)

Ilmiöksi muodostunut, kuukauden ajan kestävä lihaton lokakuu -kampanja kerää vuosi vuodelta enemmän näkyvyyttä ja osanottajia ympäri Suomen. Perimmäinen idea on – kampanjan nimen mukaisesti – kuukauden ajan korvata annosten liha kasviksilla ja laadukkailla kasvisperäisillä proteiineilla ja/tai maitotuotteilla ja kananmunalla.

lihatonlokakuu-vihannestukkukespro

Suosi kasvisannoksissa sesongin kasviksia ja eri valmistustapoja. Yllätä asiakkaasi käyttämällä mausteita rohkeasti, ja tuo elämyksellisyyttä annoksiin erilaisilla yrteillä, kastikkeilla, hummuksilla ja tahnoilla sekä versoilla.

Kespronet-tilauskanavamme Vihannestukku-osiosta saat tulostettua itsellesi sesonkikalenterin, jonka avulla suunnittelu onnistuu helposti!

vihannestukku-kespro-sesonkikalenteri

Haluamme tukea asiakkaitamme kannattavissa hedelmä- ja vihanneshankinnoissa vuodenajasta ja sesongista riippumatta. Kuukausittain julkaistavasta Tuoreimmat terveiset Vihannestukku Kesprosta -kirjoitussarjasta löydät hyödyllistä tietoa, ideoita ja inspiraatiota tarjonnan suunnittelun tueksi. Mitkä hevi-aiheet kiinnostavat eniten? Entä mistä haluaisit lukea lisää? Kerro meille: kesprovihannestukku@kesko.fi

Oktoberfest

Saksan Münchenissä syys- ja lokakuun vaihteessa vuosittain järjestettävä Oktoberfest on kaksi viikkoa kestävä olutfestivaali, jonka teema on vuosien saatossa rantautunut myös muihin maihin ja ravintoloiden menuihin ilahduttamaan asiakkaita lokakuun aikana.

Festivaalin pääfokus on aina ollut olut, mutta sen ohessa tarjottavien ruokien asema on vahvistunut. Erilaiset tuhdit makkara- ja liharuoat perinteisine hapankaali-, peruna ja juureslisukkeineen sekä omenista valmistettuine jälkiruokineen ovat tuttuja, mutta loputtomiin tuunattavissa olevia tarjottavia.

Hyödynnä siis valikoimamme laaja kirjo kaaleja sekä muita syksyn sesongin suosikkeja, päästä mielikuvituksesi valloilleen ja tarjoa asiakkaillesi mahdollisuus ottaa osaa Octoberfestiin – vaikkapa lounaalla tai brunssilla!

Koulujen syyslomat vko 42 ja 43

Viikkojen 42 ja 43 aikana suomalaisten oppilaitosten opiskelijat lomailevat porrastetusti. Odotettavissa on siis normaaliarkeen verraten hiljaisempaa ainakin oppilaitosten ruokaloissa, mutta sitäkin vilkkaampaa kysyntää muualla. Täältä näet paikkakunnittain poikkeavat loma-ajat.

syysloma2019

Halloween

Halloween on Amerikasta Suomeen rantautunut teemajuhla, joka näkyy kotimaan markkinassa vuosi vuodelta vahvemmin. Amerikassa halloweenia juhlitaan näyttävästi 31. lokakuuta, mutta Suomessa sitä ei ole merkattu kalenteriin ja juhlinta on hajautunut lokakuun lopulle. Perinteisesti halloweenia juhlitaan Suomessa joko ”oikeana päivänä” 31. lokakuuta, pyhäinpäivän aattona tai näitä joko edeltävänä tai seuraavana viikonloppuna.

Halloweenin tarjontaan kuuluvat oleellisesti erityisesti kurpitsasta valmistetut herkut sekä juuresten monipuolinen hyödyntäminen. Myös ”mitä tummemman tai erikoisemman twistin ruokaan saat, sen parempi” -kaava pätee halloweenina. Muista myös ei syötävät koristeet, kuten valloittavat koristekurpitsat!

halloweenburgeri-kasvis

Näillä hevi-ideoilla kohti kasvis- ja tapahtumarikasta lokakuuta. Marraskuussa luvassa on jälleen ajankohtaista asiaa sesongin kasviksista. Lisäksi luvassa on vinkkejä talvikauteen sopivista salaatti- ja delipöydän komponenteista.

Ihanaa lokakuuta!

Tuorein terveisin,

Vihannestukku Kespron tiimi

Vihannestukku Kespro tukee ravintoloita kannattavien ja vastuullisten hedelmä- ja vihanneshankintojen tekemisessä sekä kasvisten aiempaa monipuolisemmassa hyödyntämisessä ympäri vuoden. Kespro.com-verkkosivuilla julkaistavassa Tuoreimmat terveiset Vihannestukusta -kirjoitussarjassa kerrotaan kuukausittain satokauden parhaista tuotteista, sesongeista sekä valikoiman uutuuksista. Lisäksi saat kirjoituksista ajankohtaista inspiraatiota ja ideoita tarjontaan!

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä