Kevään satokausikasviksilla vetovoimaa tarjontaan

Resepti kevään 2019 halutuimpaan tarjontaan on simppeli: Lisää annoksiin rutkasti satokauden kasviksia, hyödynnä täysillä parsoissa sekä vuoden ensimmäisissä uusissa perunoissa piilevä potentiaali ja valloita sesongin makeimmilla hedelmillä!

Julkaistu

Talven jäljiltä päivä päivältä lisääntyvässä luonnonvalossa on voimaa. Joka vuosi se saa aikaan uusia alkuja ja elinvoimaisia kasvutarinoita kaikkialla, minne sen annetaan yltää. Maaliskuuhun tultaessa se on jo ehtinyt kypsyttää Vihannestukun valikoimiin kevään sadon ensimmäiset kasvikset sekä makeat hedelmät.

Kevätkuukausien aikana myös ruokalistan tarkastelu uudessa valossa kannattaa, sillä taittuvan talven jäljiltä sekä mieli että kroppa kaipaavat annoksittain elinvoimaa ja raikkaita värejä. Valmisteletpa parsaviikkojen tarjontaa, kasvisrikkaampaa, raikkaampaa ja vastuullisempaa lounaslistaa tai pääsiäisen àla carte -menua, kannattavinta on hyödyntää kevään satokausikasvikset muiden hevien ohella mahdollisimman monipuolisesti.

Satokaudessa ravinnerikasta ja rapeaa, maukasta ja makeaa!

Vihannesosastolla parhaimmillaan juuri nyt ovat ravinnerikkaat ja rapeat kasvikset. Suosi muiden hevien ohella kevään satokauden fenkoleita, kevätsipuleita ja retiisejä, sillä keväisin niiden maku on erityisen elinvoimainen ja ulkonäkö hienostunut. Muista myös joka kevät yhtä odotetut hevi-hitit: perunat ja parsat, sillä niissä piilee makua ja potentiaalia, jota ei kannata ohittaa.

Tuoreilla yrteillä saat helposti ajankohtaista makua ja väriä annoksiin. Sesonkiin sopivat erityisesti timjami, salvia ja korianteri, mutta muista, että keväällä 2019 rajoja rikkova luovuus ja makujen yhdistely on suorastaan suotavaa! Vinkkejä yrttien käyttöön sekä muihin ajankohtaisimpiin teemoihin löydät uusimmasta Menu-lehdestä.

Hedelmäosastolla maaliskuu on mehukas ja makea. Parasta satokauttaan juuri nyt antavat mangot, mandariinit, papaijat sekä eksoottiset hedelmät kuten ananaskirsikat ja passionhedelmät.

Sesongin hedelmät ovat täynnä aurinkoenergiaa, ja niillä päivität tarjonnan keväisiksi hetkessä.

Lisää niitä leivonnaisiin, jälkiruokiin tai salaatteihin, tai tarjoa salaattipöydässä tai vaikka juustojen kaverina!

Kokeiluun kannattaa ehdottomasti ottaa myös valikoimiimme juuri tullut uutuus, Golden Nuggets -mandariinilajike. Sen vihreät lehdet sekä autenttinen syvänoranssi kuori tarjoilevat silmänruokaa, ja sisuksen mehukkaan maukas maku valloittaa kerrasta.

Nosteessa nyt: parsa ja peruna!

Siinä missä veriappelsiini ansaitsi erityistä huomiota edellisessä, kevättalven tarjontaan suunnatussa Tuoreimmat terveiset Vihannestukusta -kirjoituksessamme, maalis–huhtikuussa paikan parrasvaloissa ansaitsevat valkoinen ja vihreä tankoparsa.

Tuoretta parsaa puisella leikkuulaudalla

Hienostuneen valkoisen parsan satokausi on alkanut Hollannissa, mikä enteilee ravintoloiden kevättarjontaan erityistä vetovoimaa. Ensimmäiset yksilöt alkavat olla kypsiä, ja niitä voi tilata Vihannestukusta 25.3. toimituspäivästä alkaen, kun niiden koko ja kypsyysaste ovat ensiluokkaisia. Vihannestukusta tilattavissa oleva valkoinen parsa on parasta ravintolalaatua, laatuluokitukseltaan extra white AA (20–28mm).

Varaslähdön kevään odotetuimpaan kauteen saat vuosittain, kun hyödynnät vuoden ympäri tuoreena Vihannestukun valikoimassa olevaa vihreää parsaa. Maaliskuusta touko–kesäkuulle parsa tulee Euroopasta, ja sen maku on vastustamaton.

Maaliskuussa Vihannestukun valikoimiin saapuvat perinteisesti myös vuoden ensimmäiset uudet perunat – niin nytkin! Kauniin pieni ja pyöreä koko, ohut kuori, valloittava maku ja keitettynäkin sopivan kiinteä suutuntuma tekee perunoista vastustamattomia ja vaativampaankin àla carteen soveltuvia. Oletko jo ehtinyt maistaa, ihastua ja ihastuttaa omat asiakkaasi?

viljelijä perunoita kourassaan

Jo aikaisemmassa kirjoituksessa kerroimme muita perunavinkkejä ja esittelimme valikoimamme uutuuksia. Jos et vielä ehtinyt kokea sinisävyisen blue congon, maukkaan veitsikuoritun puikulaperunan tai perunajaloste-valikoimamme taikaa kannattavaan ja ajan hengen mukaiseen tarjontaan, nyt on aika! Näyttää siltä, että pottujutut on syytä pitää mielessä vielä maaliskuunkin jälkeen, sillä vastuullisuuden, terveellisyyden sekä monipuolisuutensa ansiosta perunan potentiaali trendimarkkinoilla vahvistuu jatkuvasti.

Kevään halutuimmat annokset ovat vastuullisia, värikkäitä ja elämyksellisiä

trendikkään värikäs salaattiannos Trendikkäin ja kannattavin kevätsesongin tarjonta valmistuu, kun hyödynnät luovasti, mahdollisimman monipuolisesti ja rohkeasti hevien eri värit, kokoluokat ja lajikkeet – satokausia ja sesonkeja mukaillen.

Ajankäyttö sekä tehokkuus keittiössä optimoituu, ja aikaa kasvisrikkaiden makuelämysten luomiseen riittää hyvin, kun käytät ylpeästi valmista tai puolivalmista keittiössä kokonaisten hevien ohella.

Kasvisrikasta ja kannattavaa kevättä!

Tuorein terveisin,
Kespro Vihannestukun tiimi

Ps. Seuraavassa, pian julkaistavassa huhtikuun kirjoituksessa luvassa on lisää parsa-asiaa sekä raikkaita ideoita kevään ja pääsiäisen tarjontaan!

Kespro Vihannestukku tukee ravintoloita kannattavien ja vastuullisten hedelmä- ja vihanneshankintojen tekemisessä sekä kasvisten aiempaa monipuolisemmassa hyödyntämisessä ympäri vuoden. Kespro.com-verkkosivuilla julkaistavassa Tuoreimmat terveiset Vihannestukusta -kirjoitussarjassa kerrotaan kuukausittain satokauden parhaista tuotteista, sesongeista sekä valikoiman uutuuksista. Lisäksi saat ideoita ja inspiraatiota tarjontaan!

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä