Kokit Keittiössä Pompier -ravintolassa

Kiitoksia safkoista! Kiitokset maukkaista ruoista! Albertinkadun Pompierin vieraskirjan kommentit toistuvat sivusta toiseen samankaltaisina. Ravintoloitsija Janek Bjurström kertoo Kespron Pekka Kettuselle, miksi.

Julkaistu

Teksti

Tuija Holttinen

Kuvat

Tero Ikäheimonen

Albertinkadun Pompieria pidetään yhtenä Helsingin keskustan parhaista lounaspaikoista. Miten tähän on tultu?

Tammikuussa 2014 kun avattiin, sana kiiri heti ja ovi on käynyt tiuhaan. Keskimäärin meillä käy noin 300 lounasruokailijaa päivittäin tästä lähialueelta. Pisimmillään ruokailijoita tulee maakunnista. Yksi porukka tulee Viikistä säännöllisesti kerran viikossa syömään.

Turistit löytävät meidät hyvin, ja paljon käy myös perheitä. Kun safka on hyvää ja palvelu pelaa, asiakkaat viihtyvät – siitä se sitoutuminen syntyy. Ollaan nähty ensin nuoren parin käyvän syömässä, sitten tulevan äidin vatsan kasvavan ja kohta täällä ollaankin jo taaperon kanssa ruokailemassa. Muksujen syömisille meillä on oma hintansa, euro per ikävuosi.

Voiko lounas olla elämys?

Hyvä lounas voi todellakin olla elämys keskellä kiireistä työpäivää. Ravintolaruokailu on parhaimmillaan osa elämää. Niin meille tekijöille kuin asiakkaillekin. Varsinkin alkuviikosta on kiva katsoa, kun lounaalle tulee työporukka, joka käy ensin läpi viikonlopun kuulumiset ja valmistautuu tulevaan viikkoon. Porukka bondaa ihan niin kuin mekin keittiön puolella.

Miten viihdyt lounaspaikkaa pyörittämässä?

Olen viihtynyt todella hyvin, Espan Pompierissa toki myös. Espalla fiilistellään enemmän yksilöllisyydellä, asetellaan haukiwallenbergia. Täällä rehkitään jollain lailla arkisemmin nälän karkottamiseksi. Hyvä ruoka ja erinomainen palvelu ovat sekä Espalla että meillä Albertinkadulla ykkösasioita. Molemmille on paikkansa ja molemmista tyyleistä tykkään. Mutta ehkä enemmän kuitenkin vielä tästä meidän touhusta. On päivittäinen haaste tehdä 300 lautasellista hyvää ruokaa, joka kirvoittaa kiitokset asiakkailta. Joskus todella hyvän kalakeiton tekeminen voi olla vaikeampaa kuin huippuhyvä yksittäisannos.

Shepherd's pie valkoisella lautasella

Tänään valmistuu shepherd’s pie Bjurströmin tapaan. Mitä kaikkea siihen laitetaan?

Alun perin resepti on työkaverilta, joka matkusteli paljon Englannissa. Yksinkertainen mutta todella maistuva shepherd’s pie on lounasruoka, jonka jälkeen ei jää nälkä. Kunnon pottumuusia, hapankaalia, jauhelihaa ja kypsennyksen jälkeen reilut voinokareet päälle sulamaan. 45 minuuttia 175 asteessa ja homma on valmis.

Näkee että olet omalla alallasi. Oliko ammatinvalinta aikanaan selkeä?

Olen jo ala-asteikäisenä kuulemma sanonut ryhtyväni keittiöhommiin. Muistan, miten nautinnollista oli katsoa, kun juustoleivät gratinoituivat uunissa tai koulun jälkeen kaverit kerääntyivät meille syömään paistamiani lettuja. Omasta mielestäni pyöritän tuotantolaitosta, mikä työllistää väkeä ihan mukavasti ja tuottaa elämyksiä kävijöille. 25 vuotta olen alalla ollut ja tuntuu hienolta huomata, että on tullut valittua ihan oikein.

Ravintoloitsija Janek Bjurström nojailee Albertinkadun Pompierin oveen

Katso myös muut Kokit keittiössä -sarjan jutut:

Kokit keittiössä Sue Ellen -ravintolassa >>

Kokit keittiössä ravintola Fat Lizardissa >>

Kokit keittiössä: Fermentoimalla korealaisia makuja ruokiin >>

Kokit keittiössä: porvoolainen Rafaels's steakhouse >>

Kokit keittiössä: Ravintola KW >>

Kokit keittiössä: Meripaviljongin Mikael Kyyhkynen >>

Kokit keittiössä: Suomen keittiömestarit Foodsterissa >>

Kokit Keittiössä Hotelli Helkassa >>

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä