100 % kierrätettyä muovia

Merten puhtaanapito on meidän kaikkien yhteinen tehtävä. Muovinkierrätys ja kierrätysmuovituotteet ovat oiva tapa vähentää muoviroskaa samalla hiukan euroja säästäen.

Julkaistu

Teksti

Pohjoismaiden Monituote Oy

Kuvat

Pohjoismaiden Monituote Oy

Muovi ei kuulu mereen eikä muuallekaan luontoon. Tärkeimmät keinot luontoon päätyvän muoviroskan ehkäisyssä ovat toimiva jätehuolto ja ihmisten vastuullisuus jätteiden käsittelyssä. Muovi itsessään ei ole haitallista, mutta luontoon päätyessään se aiheuttaa ongelmia sekä ekosysteemille että eläimistölle. Paras tapa hyödyntää käytetty muovi on kierrättää se, jolloin siitä voidaan valmistaa uusi muovituote pienellä hiilijalanjäljellä. Suomen Ympäristökeskuksen tekemän OPTIKASSI-tutkimuksen mukaan kierrätysmuovista valmistetun muovikassin hiilijalanjälki on pienempi kuin esimerkiksi puuvillakassin tai paperipussin.

Muovit on mahdollista kierrättää ja käyttää uudestaan lukuisia kertoja. Käyttämällä jo olemassa olevaa muovia uuden valmistamisen sijaan, vähennetään hiilidioksidipäästöjä ja fossiilisten polttoaineiden kulutusta. Monissa Euroopan maissa yli puolet muovituotteista kierrätetään. Suomessa jätehuolto on maailman huippua, mutta muovin kierrätyksen hyötyihin on herätty hiukan jälkijunassa. Kotitalouksien pakkausmuovijätteen erilliskeräys alkoi Suomessa vuoden 2016 alusta ja muovien lajittelu onkin nykyisin arkipäivää monessa kotitaloudessa, mutta parannettavaa kotimaisessa kierrätyksessä vielä on. EU:n tavoitteena on kerätä muovipakkauksista vähintään 50 % kierrätykseen vuonna 2025. Tällä hetkellä Suomessa kierrätetään muovipakkauksista noin neljännes.

Muovin kierrätysasema

Kaikkea jätemuovia ei kuitenkaan voida esimerkiksi sen likaisuuden takia kierrättää. Tällöin erinomaisen energia-arvon omaava muovi kannattaa hyödyntää energian tuotannossa. Polttamalla muovista saadaan energiaa, sen päätyminen luontoon estetään ja samalla voidaan korvata esimerkiksi kivihiilen käyttöä energian tuotannossa. Muovi on siten arvokas ja hyödyllinen raaka-aine aina myös käytön jälkeen, kunhan se vain kerätään talteen. Eli roskat roskiin ja hyötykäyttöön!

Miltei kaikki Kespron valikoiman jätesäkit ja roskapussit on valmistettu 100 % kierrätetystä muovista. Vain aivan ohuimmat roskapussit valmistetaan edelleen neitseellisestä raaka-aineesta. Kierrätysmuovin ominaisuudet ja osaaminen sen hyödyntämisessä ovat tosin viime vuosina edenneet suurin harppauksin ja nykyisin kyetäänkin valmistamaan aina vain ohuempia, mutta silti laadukkaita ja kestäviä tuotteita myös kierrätysmuovista. Pian voidaan siis olla tilanteessa, että jätehuollon muovituotteisiin käytetään vain ympäristöystävällistä kierrätysmuovia. Myös Kespron oma, 150 litran Menu-jätesäkki, on valmistettu 100 % kierrätetystä muovista. Kierrätysmuovi on paitsi ekologinen vaihtoehto, myös edullinen valinta. Kierrätysmuovista valmistetut tuotteet ovat reilusti neitseellisiä tuotteita edullisempia, joten luonnon ohella myös kukkaro kiittää, kun valitset kierrätysmuovista valmistetun jätesäkin.

Pohjoismaiden Monituote Oy

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä