Eezy apuna HoReCa-alan työvoima-asioissa

Huikeat uratarinat blokkarista hotellin johtajaksi kertovat faktaa siitä, että matkailu- ja ravintola-alalla lähes kaikki on mahdollista.

Julkaistu

Teksti

Kaupallinen yhteistyö: Eezy

Kuvat

Eezy & Kespro

Matkailu- ja ravintola-ala on jo vuosia kärsinyt huutavasta työvoimapulasta ja korona pahensi tilannetta entisestään. Eezyn palvelutoimialojen johtaja Olli Tuomisen mukaan tunnelin päässä on kuitenkin jo nähtävissä valon pilkahdus. Matkailu- ja ravintola-alan perinteinen työpaikkailmoittelu on historiaa - rekrytointi on nykyisin myyntityötä.

"Tällä hetkellä ravintola-alan tulevaisuus näyttää volyymin kasvun sekä kaupanteon puolesta hyvältä. Toki meillä on edelleen haasteena henkilöstöpula, jonka vuoksi erityisesti kansainvälinen rekrytointi nostaa vahvasti päätään. Ennustetaankin, että vuonna 2030 jopa kolmasosa alan tekijöistä tulee olemaan lähtöisin Suomen ulkopuolelta."

Tämä vaatii kuitenkin toimia myös yhteiskunnan sisältä. Matkailualan markkinointiin pitää panostaa, sillä globaali kilpailu kasvaa koko ajan. Suomella on kuitenkin paljon annettavaa, sillä meillä on valttikortteina muun muassa yleinen turvallisuus sekä upea luonto. Tarvitaan kuitenkin myös muutoksia.

"Lisääntyvän ulkomaisen työvoiman takia tarvitaan uudistuksia esimerkiksi byrokratian suhteen, sillä muuten tästä ei selvitä", Tuominen toteaa.

Kespro Palvelut Eezy Olli Tuominen Eezy HoReCa on alan merkittävin ja suurin toimija – Eezyn kautta työllistyy vuosittain tuhansia henkilöitä hotelli-, ravintola- ja suurtalousalalle, kertoo Olli Tuominen.

Pikakoulutuksista ammattilaiseksi

Luonnollisesti myös Eezy on kantanut kortensa kekoon saadakseen matkailu- ja ravintola-alan uuteen nousuun. Yhtenä esimerkkinä voidaan mainita yhteistyö Kespron kanssa, jonka avulla sen asiakkaiden rekrytointiprosessi helpottuu huomattavasti.

Yhteistyö avaa joustavan kanavan kaiken kokoisille Kespron asiakkaille myös Eezyn muihin palveluihin, esimerkiksi kansainväliseen rekrytointiin, valmennuksiin, työelämätutkimuksiin sekä palvelumuotoiluun. Lisäksi Eezyn kattava, yli 50 toimipisteen valtakunnallinen verkosto, takaa vankan osaamisen Kespron asiakkaiden toiminnan tueksi. Kespro-yhteistyön lisäksi Eezy järjestää yhteistyökumppaneidensa sekä asiakkaidensa kanssa pikakoulutuksia ravintola-alan uusille tekijöille.

"Meiltä pitää löytyä sellaisia työkaluja, joiden avulla saadaan nopeasti uusia ihmisiä alalle. Niistä ovat esimerkkinä pikakoulutukset, jolloin nuorten ei tarvitse investoida kolmea vuotta tutkinnon saamiseen. Tienaamisen pitää alkaa huomattavasti nopeammin."

Kespro Palvelut Eezy sali tarjoilija vaaka

Sesonkeihin varauduttava ajoissa

Matkailu- ja ravintola-alan vaihteleviin sesonkeihin varautuminen on kaiken A ja O. Yrittäjien pitää alkaa valmistautua niihin vähintään puoli vuotta aiemmin, joka vaatii paljon resursseja. Siitä syystä suurtenkin toimijoiden kannattaa pohtia ammattilaiskumppanin tarvetta.

Myös toimihenkilöiden pitovoiman kehittämiseen tarvitaan oma suunnitelmansa, sillä hyviä tekijöitä ei ole koskaan varaa menettää. Sesonkityöntekijöiden haasteena on taas saada samat tekijät takaisin myös seuraavalla kaudella.

"Sesonkityöntekijöiden viihtyvyydessä kaikki lähtee siitä, että näitä helmiä kohdellaan, kuten haluaisi itsekin tulla kohdelluksi. Viihtyvyyttä pystyy lisäämään myös asiallisella ja kohtuuhintaisella majoituksella. Lisäksi työnantajan tarjoamat harrastusmahdollisuudet jättävät varmasti positiivisen kuvan. Tässäkin pitää muistaa ennakointi: keskustelut tulee aloittaa seuraavasta kaudesta jo edellisen kuluessa. Työntekijää tulisi myös osallistaa kysymällä, miten asioita tehtäisiin tekijän näkökulmasta ensi kaudella vielä paremmin."

Kespro Palvelut Eezy sali vaaka Kespron yritysasiakkaana saat Eezyn kautta muun muassa ravintola-alan rekrytoinnit -50 % sekä henkilöstövuokrauksen palvelukertoimen erittäin kilpailukykyiseen hintaan.


3 vinkkiä – Näin onnistut ravintola-alan rekrytoinnissa

Mistä on tehty onnistunut rekrytointi? Kehitä näitä ja onnistu rekrytoinnissa – katso Ollin vinkit!

1. Toimi pitkäjänteisesti ja suunnittele ajoissa

Ennakoiva resursointi on tärkeää kaiken kokoisissa yrityksissä ja matkailutoimialla yrittäjän pitää varautua eri sesonkeihin. Eezy varautuu kumppaneidensa kanssa sesonkeihin vähintään puoli vuotta aikaisemmin, jolloin valmistautuminen aloitetaan nykytila-analyysillä.

Analyysissä mietitään, mitä rekrytointikanavia on käytössä ja mistä kanavista saadaan ihmisiä sisään ja mitkä ovat tulevaisuuden rekrytointikanavia. Tämän jälkeen tehdään toimenpidesuunnitelma, jolla pohditaan vaihtoehtoja perinteisen rekrytoinnin rinnalle, esimerkiksi hakijoita houkutellaan koulutusten ja perehdytyksen kautta ja mietitään maahanmuuttajien työllistämistä kantaväestön lisäksi.

2. Tee realistinen työpaikkailmoitus

Työpaikkailmoituksessa tulisi kertoa aidosti ja autenttisesti työn luonteesta ja luvata vain ne asiat, jotka pystytään pitämään yrityksessä. Ihmiset huomaavat, jos työpaikkailmoituksessa yritys lupailee liikoja ja tämä voi vaikuttaa negatiivisesti työnantajamielikuvaan pitkällä aikavälillä.

3. Käytä aikaa haastattelutilanteeseen

Haastatteluihin kannattaa panostaa jo ihan hakijan asiakaskokemuksenkin takia ja täten niihin kannattaa varata aikaa ja valmistautua kunnolla. Hakemukset kannattaa lukea tarkasti läpi ja hakijoihin on suotavaa olla yhteydessä koko rekrytointiprosessin ajan. Kun valinnat on tehty, kannattaa pohtia, voisiko hyviä ei-valituksi tulleita hakijoita työllistää myöhemmissä rekryissä.

Kespro Palvelut palvelu-premium Eezy artikkeli logo 1500x500

Henkilöstöpalvelut ravintoloille

Eezy on osa Kespro Palvelujen kumppanipalveluita. Eezy tarjoaa ratkaisuja ravintola-alan työvoimapulaan sekä ennakoitavuutta äkillisiin työvoimatarpeisiin luotettavasti ja ammattitaidolla – positiivisesti, rohkeasti ja ammattimaisesti. Eezy henkilöstövuokraus on valtakunnallinen palvelu kaikenkokoisille yrityksille yksittäisistä lisäresursseista isompiin henkilöstöratkaisuihin ja kausivaihteluiden tasaamiseen.

Kespron asiakkaana saat Eezyn palvelut käyttöön valmiiksi neuvoteltuina paketteina. Tutustu paketteihin ja Kespron yritysasiakkaan etuihin tarkemmin täällä.


kespro palvelut kaikki 1920x1080 logo teksti

Palvelut tukkuhintaan Kesprosta

Kespro tarjoaa kaikki ravintolan tarvitsemat palvelut vuokrahenkilöstöstä työterveyteen – helposti yhden tukun kautta. Olipa tarve uudistaa menua, sitouttaa ja kouluttaa henkilökuntaa tai saada useampi tukkutoimitus per päivä, Kespron palvelut auttavat tässä.

Kespro tarjoaa foodservice-asiakkailleen myös laajan ja monipuolisen valikoiman kumppanipalveluita, jotka tukevat ravintolaliiketoiminnan johtamista ja kehittämistä sekä säästävät aikaa olennaiseen – asiakaselämysten tuottamiseen. Kespron asiakkaana saat kumppaneiltamme parhaat edut helposti käyttöösi. Kumppaniverkoston tarjoama palveluvalikoima kasvaa koko ajan – kehitämme verkostoa aktiivisesti asiakkaidemme palautteiden pohjalta!


Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä