Nyt tarvitaan ravintola-alan ammattilaisia

Syksyn aikana jopa joka neljäs MaRan jäsenyritys koki ammatillisen työvoiman saatavuuden olevan myynnin kasvun esteenä.

Julkaistu

Teksti

Tuija Holttinen

Kuvat

Shutterstock

Hotelli- ja ravintola-alan työpaikkojen määrä kasvoi vuonna 2016 aiempia vuosia nopeammin, lähes kolme prosenttia. Ravintoloiden osuus kasvusta oli 94 prosenttia ja majoituksen kuusi prosenttia. Mikäli kasvu jatkuu samaa vuosivauhtia, vuonna 2020 alalla on viime vuoteen verrattuna 10 700 uutta työpaikkaa.

Syksyn aikana jopa joka neljäs MaRan jäsenyritys koki ammatillisen työvoiman saatavuuden olevan myynnin kasvun esteenä. Missä mättää? Mistä osaavia tekijöitä töihin?

Työnantajat kokevat työvoimapulaa samaan aikaan kun ravintola-alan ammattilaisia on työttöminä. Tarpeet eivät kohtaa, koska etenkin pääkaupunkiseudulla asumiskustannukset ovat kohtuuttoman suuret alan palkkatasoon nähden.

Työntekijän ja työpaikan kohtaamisessa yhtenä haasteena on myös ravintola- ja matkailualan sesonkiluonteisuus. On ilmiselvää, että tasaisempi asiakasvirta tekisi työllistämisestä ja investointipäätöksistä helpompia. Asiakkaiden innostamiseen sesonkiaikojen ulkopuolella tarvitaan uusia ja luovia ratkaisuja; mielenkiintoisia tapahtumia ja ruokailun erilaisia teemoja ja muita hiljaisemman ajankohdan houkutuksia. MaRan suhdanneraportin mukaan myös perhevapaauudistuksella ja kannustinloukuilla on iso merkitys, joihin voidaan vaikuttaa vain valtiovallan taholta. Työnteon tulisi olla kotiin jäämistä kannattavampaa.

Vastuullista kesäduunia

Horeca-ala kuitenkin kiinnostaa, ja alan opiskelupaikkoihin on tulijoita. Jospa heidän opintojensa aikana asioita saataisiin muutettua niin, että pääkaupunkiseudullakin ravintola-alan ammattilainen pystyy asumaan ja elämään.

Omaa työnantajakuvaansa voi myös tehdä houkuttelevammaksi alalle tulevien osaajien tehdessä valintojaan. Yksi tapa on liittyä mukaan Vastuullinen kesäduuni 2018 -kampanjaan, joka tarjoaa positiivisia kesätyökokemuksia nuorille. Kampanjassa mukana oleminen viestii vastuullisuudesta ja uskosta tulevaisuuteen. Hyvät kesätyökokemukset elävät pitkään ja kuuluvat kauas. Kesätyöläisestä voi hyvinkin pian tulla yrityksen vakituinen, innostunut ja motivoitunut työntekijä.

Tietoa Vastuullinen kesäduuni 2018 -kampanjasta löytyy sivustolta kesaduuni.org/ilmoittaudu/

Into ja palveluhalukkuus ovat aina tervetullutta palvelualalla – niistä Suomi tunnetaan. Vuonna 2017 Suomi sai matkakohteena monenlaista tunnustusta niin ystävällisyydestä kuin kongressijärjestäjänä toimimisesta. Myös hyvää paikallista ruokaa, ravintoloiden palvelua, toimivaa kaupunkiliikkumista ja turvallisuutta kiiteltiin. Lonely Planet rankkasi Suomen matkakohteiden Top3:een ja TravelBirdin kyselyn mukaan Helsinki on Singaporen ja Tukholman jälkeen maailman kolmanneksi vieraanvaraisin kaupunki.

Tervetuloa hiihtolomalaiset!

Suhdanteet parantuneet

*EK:n lokakuisen suhdannebarometrin mukaan Suomen elinkeinoelämän suhdanteet ovat parantuneet syksyn 2017 aikana, ja matkailu- ja ravintola-alan yritysten odotukset lähitulevaisuuteen ovat pysyneet melko luottavaisina. MaRasta todetaan, että kuluttajien ennätyskorkealla oleva luottamus omaan ja Suomen talouteen näkyy nyt ravintoloiden kysynnässä. *

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä