Juomavuosi 2023

Mitä kuuluu juomille, kun vuosi on vaihtumassa uuteen?

Julkaistu

Teksti

Kespro

Kuvat

Kespro, Adobe Stock

Ulkona syömisen suosio on noussut vaikeimman pandemia-ajan jälkeen ja sen myötä esimerkiksi viinien myynti on mukavasti kasvussa. Baarin puolella klassikkodrinkit vuosituhannen vaihteesta nostavat päätään ja nauttivat uudesta menestyksestä.

Samaan aikaan alkoholittomuus kiinnostaa läpi kategorioiden, matala-alkoholiset Low- ja alkoholittomat No-juomat jatkavat suosiossa myös alkavana vuonna sober curious -trendin myötä. Kokosimme alkavan vuoden näkymät tuoteryhmittäin.

Viinikaato AdobeStock 194383651 1500x1000

Ulkona syömisen suosio siivittää viinien myyntiä

Viinien myynti on tasaisessa kasvussa kaikissa tuoteryhmissä, pois lukien roseeviini. Viileähkö kesä vaikutti vahvasti roseeviinien myyntiin ja siksi sille povataan taas tulevalle vuodelle hyvää nousua. Myös roseeviinien arkipäiväistyminen vahvistuu ja siten sen leima kesäjuomana hälvenee pikkuhiljaa. Kuohuviinien myynti on hyvässä nosteessa, ja jos kohdalle sattuu vielä lämmin kesä, uudet myyntiennätykset varmasti saavutetaan. Ulkona syömisen suosio näkyy vahvasti myös perinteisten puna- ja valkoviinien myynnissä. Vuonna 2022 selkeästi kasvavana viinikategoriana jatkoivat saksalaiset, ja erityisesti Riesling-viinit. Uskomme, että Rieslingin suosio jatkaa edelleen kasvuaan ja nostaa myös muiden raikkaan ja kevyen makuprofiilin omaavien viinien suosiota.

Viinipullot AdobeStock 31139118 1500x1000

Lasin saatavuus tuo haasteita pakkauksiin

Pakkausten osalta edessä on jännittävä vuosi. Materiaalien saatavuus ja hinta on vaihdellut voimakkaasti pitkin viime vuotta ja alkanut vuosi tulee noudattamaan samaa trendiä. Suurin haaste juomapakkausten osalta on lasin saatavuus ja laatu. Lasin valmistus Euroopassa on ollut paljolti ukrainalaista tuotantoa ja arvatenkin siinä on tällä hetkellä valtavia ongelmia. Lasin valmistus vaatii myös paljon lämpöä eli energiaa kuluu paljon. Perinteisesti lasin valmistuksen energianlähteenä on toiminut kaasu, joka on nyt Euroopassa huomattavasti vaikeammin saatavilla kuin ennen. Nämä muutokset maailmalla näkyvät erityisesti kirkkaan lasin toimitusvaikeuksina. Värillisen lasin valmistaminen on huomattavasti helpompaa, ja siksi sen osalta saatavuushaasteet ja hinta eivät nouse niin kriittisiksi. Tämä saattaa johtaa hyvinkin mielenkiintoisiin ratkaisuihin juomien pakkausten osalta. Saammeko nähdä etelä-ranskalaisen roseeviinin vihreässä pullossa? Todennäköisesti kyllä.

Vain Kesprosta vedet-022 1500x1000

Terveystrendi ohjailee virvoitusjuomia ja panimotuotteita

Vesikategoria on monipuolistunut ja kasvanut erityisesti toiminnallisilla ja luonnollisemmilla tuotteilla, sillä nämä nähdään vaihtoehtoina mehuille ja virvoitusjuomille. Virvoitusjuomissa valintoja siirretään entistä enemmän sokerimakeutetuista sokerittomiin sekä pienempiin pakkauskokoihin. Molemmissa, virvoitusjuomissa sekä vesissä tullaan etsimään uudenlaisia makukokemuksia.

Olutkategoriassa vallinneet alkoholittomuus, premiumisaatio sekä erikoisolutkulttuuri ovat jatkavia trendejä. Erityisesti kotimaiset pienpanimotuotteet ovat olleet viime vuonna kovassa nosteessa.

Siiderit, lonkerot ja RTD-kategoria kasvaa monipuolisten RTD-juomien ja makulonkeroiden myötä. Kategoriassa näkyy myös seltzer-juomien myynnin kasvu.

Spritz AdobeStock 339261212 1500x1000

Cocktailien myynti kukoistaa

Cocktaileihin käytettävien juomien myynti on kasvanut huimasti, kun pandemiahuipun jälkeen drinkkejä on siemailtu uudella innolla ravintoloissa ja yökerhoissa. Klassikkodrinkit tekevät uutta tulemistaan. Hot shot on palannut baareihin vahvasti ja muutkin vuosituhannen vaihteen ”eksoottiset” drinkit menevät kuin kuumille kiville. Viime vuonna spritz-juomat nostivat suosiotaan ja perinteisen Aperol Spritzin rinnalle tuli monia erilaisia vaihtoehtoja. Tulevana kesänä spritz-juomat tulevat taas olemaan isossa osassa ja ravintoloiden kannattaakin panostaa niihin erityisesti terassikaudella.

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä