KasvisBOOM!

Suomalaiset haluavat kasviksia, lihaa, terveellisyyttä ja tarinoita.

Julkaistu

Teksti

Tuija Holttinen

Kuvat

Shutterstock

Vuonna 2017 syödään kasviksia. Keskon teettämän ruokatutkimuksen mukaan yli puolet suomalaisista aikoo lisätä kasvisten ja vihannesten käyttöä. Myös marjojen suosio kasvaa. Trendikäs avokado pitää edelleen pintansa ruokailijoiden suosikkilautasilla, mutta myös bataatti nostaa päätään sekä kasvisruuissa että liharuokien lisukkeena. Kasvisten syönti lisääntyy – mikä on hieno juttu – mutta eivät lihansyöjien himotkaan hälvene, eikä lihansyönti ole loppumassa. Etenkin pientuottajien tuottama liha kiinnostaa. Ylipäänsä merkitykselliset tuotteet, kuten käsityöläistuotteet ja tarinat niiden taustoilla, kasvattavat entisestään suosiotaan niin ruuan raaka-aineissa kuin juomissakin. Ruokavalintojen lisäksi tutkimukseen vastanneilta kuluttajilta kysyttiin valintoihin liittyviä eettisiä kysymyksiä. Lähes puolet, 47 prosenttia suomalaisista, pyrkii vähentämään ruokahävikkiä. Oman toiminnan vaikutus ympäristöön tunnistetaan ja siihen halutaan puuttua täsmävalinnoilla.

Keskon kysely tehtiin ruokakauppa-asiakkaille. Kotitalouksissa tehdyt valinnat ja kiinnostuksen kohteet ohjaavat kuluttajien valintaa yhtä lailla ravintola-asiakkaina. Kespro kuuntelee tarkalla korvalla sekä asiakkaitaan että näiden ruokailevia asiakkaita ja on valmiina palvelemaan ja tarjoamaan ratkaisuja ajan hermolla. Kasvisruokien kysyntään Kespro vastaa jatkuvasti uusiutuvalla ja laajenevalla tuoretuotevalikoimallaan. Lähiruokaa ja paikallisuutta arvostaville Kespron Pientuottaja-konsepti tuo ketterästi kotimaisten pientuottajien lähellä tuotettuja, tarinallisia ja ympäristöystävällistä lisäarvoa tuovia tuotteita Kespron asiakkaiden saataville.

Näin suomalaiset kuluttavat vuonna 2017

  • 47 % pyrkii vähentämään ruokahävikkiä
  • 13 % suomalaisista haluaa pitää kasvisruokapäiviä luopumatta kuitenkaan lihansyönnistä kokonaan
  • 12 % suosii tuotteita, joilla on tarina
  • 21 % etsii uusia makuelämyksiä, esimerkiksi tutustumalla uusiin mausteisiin ja yrtteihin
  • 19 % suosii eettisesti ja ympäristöä vähemmän kuormittavaa ruokaa
  • 16 % suosii tiettyä ruokavaliota voidakseen paremmin

[ Datan taustat ]

Kesko teetti päivittäistavarakaupan asiantuntijoiden, kauppiaiden, tavarantoimitta-jien ja K-Plussa-asiakkaiden keskuudessa laajan tutkimuksen ensi vuoden ruokatrendeistä ja -ilmiöistä. Tutkimuksen tuloksista käy ilmi, mitä suomalaisten ostoskoreista löytyy vuonna 2017. K:n Ruokailmiöt -tutkimuksen data on kerätty Keskon Plussa-kannasta lokakuussa 2016 ja kyselyyn vastasi 1111 suomalaista. Tutkimuksen toteutti Frankly Partners.

Me Kesprossa autamme kaiken kokoisia asiakkaitamme menestymään sekä kehittämään liikeideaansa. Meiltä saat palvelua niin henkilökohtaisesti kuin digitaalisissa kanavissa.

Tule asiakkaaksi

Asiakkaanamme käytössäsi on Suomen laajin tukkuvalikoima Kespronet-verkkopalvelun kautta. Logistiikka - ja jakeluverkostomme kattaa koko Suomen.

Tilaa Kespronetistä